keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Hävikkiruokien juttusarjassa Pizzarulla!

Viikon jämäruokapostauksen aika! Tänään tein pizzarullia eilisistä pizza-ainesten jämistä. Mikä tahansa kelpaa täytteeksi. Taikina on sama kuin pizzataikinassa mutta hiivan tilalle laitoin leivinjauhoa. Leivinjauhon ansiosta kaikki kohotusvaiheet jäivät pois ja ruoka valmistui nopeasti.

Rullataikina:
2.5dl vettä
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
5-6dl vehnäjauhoja
Öljyä¨

Täyte:
pizzakastikkeen loput (voi käyttää myös bbq-kastiketta, tomaattimurskaa tai jopa ketsuppia)
Oliiveja
Kinkkua
Juustoa
Fetaa


Sekoita ainekset keskenään, vaivaa taikinaksi ja levitä leivinpaperille. Lisää täytteet ja kääri rullalle. Paista 200 asteessa 20-30min.









maanantai 27. lokakuuta 2014

Syytöksenhakuiset toiset äidit

Äiti on äidille susi. Niimpäniin. Kulunut fraasi. Mutta fraasit kuluvat siksi, että ne ovat totta. Facebookista saa harvase päivä lukea, miten joku kummastelee nähneensä kaupan karkkihyllyllä kiukuttelevan (mielestään liian nuoren edes tietämään mikä on karkki) lapsen. Tai kuinka joku äiti jäädytti lapsensa kädet kuljettamalla häntä kaupan oven edessä ilman hanskoja. Luomufoorumeilla järkytytään kilpaa kun joku sanoo ettei ole koskaan kokeillut itse tehdä sosetta. Kestovaippasivuilla iho alkaa kutista ja omakin persaus punoittaa pelkästä kertisvaippojen myrkyistä kertovista julkaisuista.

Tänään kaupungilla Koisolla oli päällä vuorelliset lenkkarit. Kenkien sisällä oli vuoren lisäksi paksut ja lämpimät villasukat. Ulospäin nuo poposet näyttivät aivan tavallisilta tarra-lenkkareilta. Ajattelin, että mitäs jos joku kuvittelee minun harrastavan keskellä kaupunkia pitkää vaunulenkkiä kesälenkkarit lapsen kipittimissä ja kirjoittaa paikkakuntamme facebooksivulle: "Ette usko mitä juuri näin! Lapsi oli rattaissa pelkissä lenkkareissa ja pakkasta oli 10 astetta!"

Todellisuudessa hänellä oli jaloissa talvilenkkarit ja olimme ulkona vain välimatkat parkkipaikalta kauppaan. Mutta äidit ihan oikeasti kyttäävät silmä tarkkana toisiaan. En voi uskoa, että pistin vaunupeiton lapseni jalkojen päälle. Taatusti tiesin lapseni jalkojen olevan lämimät. Mutta ei se näkynyt kengistä ulospäin joten mielummin laitoin jalat piiloon. Onko todella niin, että meidän pitää pukea pienokaisemme venäläiseen tekoturkikseen jotta kyyläävät vanhat meduusat nyökyttäisivät hyväksyvästi päätään?


Tämä tilanne juonsi juurensa jutusta jossa eräs äiti kirjoitti järkyttyneenä kuinka oli nähnyt kauppakeskuksen ulkopuolella pienen lapsen kävelevän ilman hanskoja. Olen aivan varma, että kyseiselle tapahtumalle oli syynä lapsen "heitän hatun ja hanskat maahan" -raivari ja äiti kiirehti perheineen bussiin. Tai äiti oli juuri saanut puhelun yleiseltä syyttäjältä ja häntä syytetään liito-oravien pesimärauhan häirinnästä koska sienesti itkevän vauvan kanssa. Jotain mikä vei huomion ja lapsen hanskat pääsivät unohtumaan hetkeksi. Ehkä hanskat olivat kadonneet kaupassa? En usko, että kukaa tahallaan veisi lapsen ilman asianmukaista vaatetusta pakkaseen. Miksi ihmeessä pitää osoittaa syyttävä sormi ja tuoda asiayhteydestä irrotetut havaintonsa julki hakien lisää syyttäviä sormia? 

Lapsen heitteillejättöön on puututtava. Jos näkee joulun tienoilla puolivuotiaan laskettelurinteessä uimapuku päällä on syytä sanoa jotain. Tällä aikakaudella kaikki on vedetty överiksi. Olen varmasti itsekkin syyllistynyt ajatteleman "tuon tekisin paremmin" ajatteluun ja kauhistellut ääneti 15 vuotta vanhoja turvaistuimia jotka kuuluisivat ennemmin kaatopaikalle kuin Audin takapenkille. Mutta tällaisesta toisia äitejä turhaan nillittävästä ajattelutavasta pitäisi pyrkiä eroon. Kukaan ei tiedä, minkälainen vuori kenkien sisäpuolella on tai onko lapsi tempaissut pipon päästään itse juuri sillä sekunnilla kun sinä huomaat paljaiskuulan citymarketin pihassa. Kukaan ei näe seuraavaa sekunttia, jolloin pipo laitetaan takaisin päähän. 

Pöpöhysteerisenä vanhempana tunsin piston sydämessäni erään äidin kertoessa, ettei kehtaa mennä kerhoihin koska hänen lapsellaan on usein astmaattista nuhaa. Toiset luulevat, hänen tuovan mukanaan kipeän lapsen tartuttamaan muut. Tähän on tultu. 

Nykyään tiedetään vauvojen kasvavan korvikkeellakin. Pilttipurkit ovat hyväksyttäviä. Kertakäyttövaipat ovat normaalempia kuin kestovaipat. Subjektiivinen päivähoito-oikeus antaa luvan viedä lapset hoitoon vaikka vanhemmat ovat kotona. Äidit tietävät, että itseään on lupa armahtaa. Koska äidit oppisivat armahtamaan toisiaan?


torstai 23. lokakuuta 2014

Syksyistä joulumieltä etsimässä?

Ilmassa tuoksuu syksy ja halloween. En pidä siitä. Aion hypätä koko kurpitsapäivän ohi suoraan jouluun. Kylmän viiman jäädyttäessä nenäkarvat, meillä sulatellaan piparitaikinaa.

Joulumme on lähes joka vuosi vietetty perin epäsopuisissa merkeissä. Taistelu alkaa jo tammikuussa. Missä vietämme seuraavan joulun? Molemmat haluavat eri paikkoihin ja useimmiten vielä eri päivinä.
Juhannuksen korvilla väännämme yleensä joulukinkusta. (Yhtä usein kun ostan juhannuskinkun, puolisoni assosioi sen joulukinkkuun) Mieheni mielestä jokavuotinen 10kg kinkku on aivan liikaa. Silti se on syöty jo tapaninpäivänä. Minä ostan joka vuosi joulun jälkeen pakkaseen salaa toisen kinkun uudeksi vuodeksi.
Elokuussa taistelemme joulukuusesta. Senkin joudun yleensä tuomaan kotiimme vippaskonstein. Olen ilmeisesti mennyt naimisiin joulunvihaajan kanssa. Nyt, pimeänä lokakuuna yritän valaista kotiamme jouluvaloilla ja tämä Nasse-setä haluaa riistää nekin. Olen raivoissani. Onnekseni vietän päivät perjantaihin asti kaksin Koison kanssa kotona. Aion käyttää koko ajan shoppaillen nettikaupoista erivärisiä tonttulakkeja, jouluverhoja ja joululakanoita. Olenhan sentään antanut tavoistani poiketen periksi aatonviettopaikan joten ansaitsen aivan varmasti Petteripunakuono pussilakanat.

Kaikkein rasittavinta koko vuoden kestävässä maneerisessa kähinässä on tietenkin se, että lopulta syvällä sisimmissään puolisoni pitää kaikesta mitä laitan. Ja tietenkin pupeltaa sitä kirottua kinkkua kinkkua 24/7 joulunpyhät sekä haluaa tunnelmoida taljan päällä joulukuusen vieressä. Ehkä se on joku miehinen juttu. Jos on kerran sanonut että 10kg sikaa on liikaa, se on sitä hamaan tappiin asti. Vaikka loppuisi kesken.

Onko muilla joulua rakastavilla jouluvastaisia miehiä? Millä konsteilla saatte tahtonne läpi?

Jokatapauksessa, koska nyt on vasta lokakuu, en tohdi liittää tunnelmanluojaksi joulukuvia. Siispä fiilistellään syyskuvilla, olkaa hyvät!







maanantai 20. lokakuuta 2014

Juttusarja ruokahävikin hyötykäytöstä osa 1

Olen maininnut usein, etten ole alkuunkaan ekologinen ihminen. Kestovaippailusta huolimatta meillä ei osata kierrättää eikä ympäristökysymykset ole päivällispöytämme puheenaihe. Mieheni on huomautellut vuosien varrella usein, kuinka minä olen ruokahävikin tuottamisen maailmanmestari. Hänen mielestään kannan ruokaa roskiin lähes yhtä paljon kuin tuon sitä ovesta sisään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Mutta se pitää, että ruokahävikkiä meillä jonkinverran syntyy. Olen ollut laiska hyötykäyttämään edellispäivän rippeitä. Puolisoni napinalle on tultava loppu.

Pikkuhiljaa olen kerännyt päähäni ideoita sekä ohjeita. Olen havainnut, että ylijäämätarvikkeista ja edellispäivän jämistä voi tehdä muutakin kuin pyttipannua. Jotta pysyisin uudessa ruodussa, olen päättänyt aloittaa hävikkiohjeita sisältävän juttusarjan. Joka tiistai julkaisen blogissani uuden reseptin jossa on hyötykäytetty edellispäivän ruokien tai aineksien ylijäämiä.

Ehkä hiilijalanjälkeni pienenee koosta 43 kokoon 38. Vai oliko se niin että biojäte maatuu mullaksi eikä aiheuta ympäristöhaittoja? Silloin periaatteessa sademetsiä ei pelasteta vähentämällä hävikkiä, mutta ainakin säästyy roskapusseja ja nehän ovat muovia!

Jämämunakas:
6 kanamunaa
0.5dl maitoa
suolaa, pippuria, basilikaa tai mitä tahansa mausteita joista pidät.
mitä tahansa jääkaapin sisältöä jolle et keksi muutakaan käyttöä. Esim paprika, kinkku, juusto, oliivit, jauhelihakastikkeen tähteet, savukala...

Sekoita munat, maito ja mausteet. Laita muffinivuokaan pohjalle esim paprikaa, fetaa ja kinkkua. Kaada päälle munaseos. Paista uunissa 200 asteessa 20 minuuttia. Lisukkeina voi tarjota mitä vain. Meillä tästä tuli päivällinen joten lisukkeina lankkuperunaa ja vihanneksia.







maanantai 13. lokakuuta 2014

Kaaoksen selättäminen

Tiedättekö sen tunteen, kun luette jotakin lehteä jossa on suuri otsikko "Näin selätät kaaoksen" tai "10 takuulla kotisi siistinä pitävää vinkkiä"? Se tunne on toivo. Onko minun, ikuisen sottapytyn sittenkin mahdollisuus pitää koti siistinä ilman käsittämättömän suurta vaivannäköä, ikuisia perheriitoja tai jääkaapin oven kokoisia kaavioita?



-Ei. Toivo-tunnetta seuraa lävitsesi valahtava pettymys. Kun avaat otsikon ja silmäilet sen läpi, huomaat että kaikki vinkit kaaoksen selätykseen ovat samoja jotka jo tiesitkin. Muutaman mainitakseni:

-Korjaa jälkesi samantien kun olet sotkenut
-Laita tavarat paikalleen heti kun olet koskenut niihin
-Älä kerää ylimääräistä kamaa

Siivoa, siivoa ja siivoa! Siinä ei ole mitään uutta eikä mitään vinkkiä.

Jokainen tietää kodin pysyvän siistinä sillä että siivoa heti omat jälkensä. Kenellekkään ei vain voi olla epäselvää, että jos pyykit vie pyykkikoriin heti kun ne riisuu niin ne eivät kuleksi sohvalla tai makuuhuoneen lattialla. Jo päiväkoti-ikäinen tietää että kun tiskit laittaa heti koneeseen, ne eivät keräänny tiskipöydälle ja jopa meidän reilu vuoden ikäinen koisomme tajuaa, että legot pitäisi kerätä koriin heti leikin jälkeen.

Joten mitä nämä tämmöiset vinkit ovat olevinaan? Jos jälkien siivoaminen ja liian tavaran haaliminen olisi helppoa, kenelläkään ei olisi mitään ongelmaa sotkun kanssa eikä näitä turhia toiveita herättäviä otsikoita olisi.

Siispä niissä vinkeissä pitäisi lukea kuinka ollaan hankkimatta turhaa kamaa. Tai ei. Niissä pitäisi lukea, miten säilyttää näkymättömästi turha roju. Ja "tämä toimenpide saa kaaoksessa olevan kotisi kiiltämään minuutissa".

Näistä masentavista artikkeleistä minulle on yhden kerran elämässäni ollut hyötyä kovastikkin. "Kun tulee vieraita, etkä ehdi tiskata; laita tiskit uuniin". Olin silloin 18 vuotias ja tämä pelasti minut monelta häpeältä tiskin suhteen. Ongelmia tuli vasta kun kahvikuppeja ei ollut tarpeeksi. Saattoi näyttää omituiselta kun noukin niitä uunista. Onneksi nykyään minulla on tiskikone, joten uuni saa olla ihan vain uuni. Jotain samantapaista läpimurtoa silti odotan joka kerta kun avaan "selätä sotku" otsikon. Tai vähempikin kelpaisi. Vaikka "Näin peset likaisia tahroja käsin ilman että taapero lusikoi vieressä leikkihaarukalla Vanishvettä".

Mutta niin se vain on, että ainut avain siistiin kotiin on siivoaminen. Siksipä raflaavilla otsikolla ratsastavien toimittajien pitäisi mennä takaisin journalismikouluun. Tai ainakaan heidän ei pitäisi kirjoittaa siivoamisen vaikeudesta tai helppoudesta, He eivät selkeästi ole ymmärtäneet mikä se sotkun todellinen ongelma on eikä sitä ratkaista siivoamalla. Se ratkaistaan siivoojalla.



Koska tämän postauksen otsikko on 'kaaoksen selättäminen' en aio johtaa teitä joilla ei ole varaa siivoojaan, harhaan. Minullakaan nimittäin ei ole varaa siivoojaan. Siispä olen joutunut kehittämään itse omat selviytymiskeinoni.

-Sotkuisilla ihmisillä "siivoa jälkesi heti" ei toimi. Minä en halua siivota jälkiäni heti. Mutta siistinä pysymiseen auttaa jos siivoaa kodin sotkuisimman kohdan joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Meillä se on keittiö.

-Tee monta asiaa samaan aikaan. Laita tiskit samalla kun paistat jauhelihaa ja ripusta pyykit ollessasi suihkussa. Lavuaari on helppo pyyhkiä samalla kun pesee hampaita.

-Tehkää lelujen siivoamisesta kehittävä leikki. Äidistä ei tunnu että siivoaa lapsen sotkuja kun lelut kerätään yhdessä lapsen kanssa kehittäen samalla hienomotoriikkaa ja sanallisen ymmärryksen kykyjä. (Ei toimi alle 1 vuotiaan tai yli 3 vuotiaan kanssa).

-Säilytysratkaisuilla ei ole mitään merkitystä jos on hitaanlainen ihminen laittamaan tavarat oikeille paikoilleen. Ne vievät vain enemmän tilaa. Säästä siis nekin rahat siivoojaan ja käytä olemassaolevia säilytysratkaisuja joiden on mitoitettu riittävän normaali-ihmisen tarpeille.


-Osta kestotiskirätti. Se saattaa houkutella tarttumaan pöydän pyyhkimiseen helpommin. Limaiset keltaiset ja paksut tiskirätit ovat ällöttäviä

-Hyväksy se tosiasia, että elämä nyt vain on jatkuvaa siivoamisen ja sotkemisen tasapainottelua



lauantai 11. lokakuuta 2014

Pannupizza kotioloissa -ei onnistu


Meidän perheemme on pizzan ystäviä. Olemme tehneet tätä arkista juhlaruokaa itse avioliittomme alusta saakka aina kun olemme halunneet herkutella. Tämä on oikeastaan ainut asia jota myös mieheni kokkaa. Erityisesti silloin kun haluaa hemmotella alituiseen patojen kimpussa häärivää vaimoaan.

Mutta vaikkei uskoisi, myös pizza voi flopata. Ikävä kyllä.

Oletko ikinä ajatellut, että pannupizzan voisi tehdä kotona? Me olemme. Tänään ajattelimme puolisoni kanssa tehdä uuden uutukaisen Putouksen seuraksi pizzaa paistinpannulla. Huono idea. Älkää yrittäkö. Koskaan.


Valmistusvaiheet aivan kuten tavallisessakin pizzassa, alustana paistinpannu. 10 minuutin kuumennus.

                                                           Näyttää herkulliselta, eikö?


Mutta siitä tuli hirveä. Aivan kuten uudistuneesta Putouksestakin.
Pohja paloi alta ja päältä jäi raa'aksi. Kokeilimme myös ensin esikypsentää pohjaa, mutta tulos oli sama.

Kaikkea ei vain kannata kokeilla kotona. Eikä Maikkarilla.

torstai 9. lokakuuta 2014

Omistettu teille, miehet!

Tämä postaus on osoitettu isä-ihmisille. Teille armaille mieshormonihirviöille jotka rakastatte lapsianne, ihailette vaimojanne, naulaatte lemmenpesäänne taulut seinille, vuoraatte lavuaarin partakarvoilla ja siivoatte aivan liian harvoin.

Teitä urospuolisia ihmisiä on mahdotonta saada tiskaamaan useammin, jos se ei perusluonteeseenne ole istutettu. Turha edes yrittää. Koska uloke-ihmiset puhuvat yleensä naissukupuolta niukemmin, kehoitan tässä tekstissäni teitä puhumaan vielä vähemmän. Ja näin avioliittoja pelastuu. Siispä:

Älä sano näitä vaimollesi joka on 60 vuoden sisällä synnyttänyt

-Viimekeväänä toi mekko istui sun päälle jotenkin eri tavalla
-Oho, ai se oli sun maha
-Ai sattuko sua? (sen jälkeen kun sormesi ovat jääneet auton oven väliin ja murtuneet)
-Miten olis tänään..?
-Ai ei? Just.
-Senkin Vaapukka (erityisesti viimeisillään raskaana olevalle vaimolle)
-Mä meen suihkuun ja nukkumaan. Tee mulle eväät valmiiksi ennenkuin tuut sänkyyn.
- Ihan kuin sun tekemää, ei mitään kummosta (ravintolassa vaimon kysyessä onko hyvää ruokaa)
-Mä kyllä tuen sua sun laihdutuskuurin kanssa. Alotatko jo tänään?
-Sun tissit tuntuu erilaiselta kuin ennen raskautta
-Ai sä siis ihan itse ajattelit?
-Senkin mursu (seksin jälkeen)
-Kyllä tää mun höylä on kun sä et oo vähään aikaan sheivannut
-Tosi hyvää muru, mut sun pitäisi pyytää mun äidiltä resepti tähän
-Tuli mieleen että äiti ei ole soittanut koko viikon aikana! (kesken petipuuhien)
-Onkohan toi valokuvaus nyt kuitenkaan sun juttu (valokuvaajapuolison kommentti kun vaimo yritti itse ottaa kuvia parin yhteisestä lapsesta)
-Kulta, sulla on viikset
-Oot mun oma kultapossu


(postaus toteutettu yhteistyössä naissukupuolen edustajien kanssa)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mitä vain lapsen vuoksi. Vaikka 2 vuoden herkkulakko?

Ihmettelin syvästi kun ystäväni kutsui mehua appelsiineista puristetuksi nesteeksi. Ja keksiä leiväksi. Mistä tässä on oikein kyse? Miksei asiosta voi puhua niiden oikeilla nimillä?

Totuus valkeni. Ystäväni selitti, että tällätavalla voi itse esimerkiksi pyytää isäntää tuomaan kaapista mehua ilman että lapsi tajuaa äidin saavan mehua.

Ei meillä ainakaan vajottaisi näin alas. Kyllä lapsen on tajuttava että jos aikuinen saa mehua, ei se tarkoita että lapsikin saa mehua. Lapsen juoma on maito.

Niimpä niin. No voisi se toimia sitten kun lapsi ymmärtää selitykset. Tässä tapauksessa totuus ei satu. Se laihduttaa.

Meillä kahvipöydässä lapseni kyllä varsin etevästi tunnistaa keksin, vaikka kirkkain silmin väitän sitä hapankorpuksi. Miten se on mahdollista? Eihän meillä edes syödä keksiä kotona! Vain erikoistapauksissa kylässä.


Mutta lapset ovat selkeästi fiksumpia kuin koirat. Kerta riittää muistamaan. Miksei sama toimi kiellettyjen pesuainekaappien kanssa?

Jos Koiso on oikein väsynyt ja silmät sikkurassa, saatan saada nipistettyä jääkaapista suklaata ja lapselle annan saman muotoisen ruisleivän palan. Saattaa mennä täydestä.


Minulla ei millään ole sydäntä syödä itse juustokakkua ja antaa lapselle sen sijaan porkkanaa. Tai oli minulla vielä kun hän ei ymmärtänyt hyvänpäälle. Mutta nykyisin Dominon syöminen lapsen nokan edessä on sama kuin heiluttaisi koiran nenun edessä joulukinkkua. Parempi siis olla itsekkin syömättä.

Ehkä  2 vuoden kuluttua tämä vehkeily loppuu. Silloin vain selitän Jari Sinkkosta ja Anette Palssaa lainaten miten sokeri on epäterveellistä lapsille ja elämä nyt vain ei aina ole pelkkää keksiä ja mehua. Toivottavasti keksin 2 vuoden kuluttua myös selityksen lapsen oivallukselle;  "miksi sitten äiti ja isi saavat syödä sipsiä jälkiruoaksi?"

Siihen asti meillä aikuistenkin ruokajuomat ovat vesi/maitolinjaa eikä kahvipöydässä enää näy päivittäin sokerisia tarjoiluja. Ja sipsienkin napostelu loppuu. Paitsi yöllä.


Oikeasti. Ei tämä voi olla huono juttu. Lapsenihan on nykyisin tehokkaampi painonvartija kuin Jutta ja Superdietti.

Ja nyt joku neropatti varmaan ajattelee kuinka ei anna lapsen ikinä maistaa jäätelöä eikä mitään mistä on haittaa hampaille. Näin ei tule turhia mielihaluja liian pienenä. Mutta ei se kyllä niin mene. Haluaa lapsemme maistaa kaalilaatikkoa ja valkosipulikeittoakin. Niitä hän ei vain pyydä toista kertaa.


Miten muilla äipillä sujuu herkkujen välttely? Vai sujuuko?


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hauskaa alkavaa kestovaippaviikkoa!

        -Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui-
(Koskela, Tuntematon sotilas)





Kestovaippojen käyttö on meillä jatkunut läpi Koisomme vauvavuoden ja jatkuu yhtä nyt taaperoajalla. Olen menettänyt näihin iki-ihaniin riepuihin hermoni sadat ja tuhannet kerrat. Esimerkiksi se tunne kun jalassa on housuvaippa jossa on kaksi kiloa kakkaa, se on lähes hulvaton. Kun kestohousuvaipan vetää jalasta, kakkaa on jalkojen mitalta jokapuolella.
Tai silloin kun pyykkivuorta on kattoon asti ja katosta läpi jäävuoren huippuna puskee vaippapyykit. Ei kovin mieltä ylentävää. Välillä tekisi mieli kaivaa kertakäyttöhätävaroista pamppers vaikkei todellista hätää (kuten 5 tunnin automatkaa) olekkaan tiedossa.

Mutta silti. Vaippaakaan en vaihtaisi pois. Miksikö?

Olen jotenkin hieman neurotisoitunut kertakäyttövaipoista. Luin taannoin iltasanomista, että kertakäyttövaipat alentavat miesten siittiöiden määriä aika huomattavankin paljon koska muovin sisällä kulkusten lämpötila nousee liikaa. Meillähän on toki tyttölapsi, muttei liika hengittämätön lämpö voi kenellekkään tehdä hyvää. (Uutiseen pääset tästä)

Yritän kovasti ajatella myös eettisesti tätä kestovaippa-asiaa. Kuinka pienennän hiilijalanjälkeäni vähentämällä vaipparoskisvuorta. Vaikka käyttäisi vain yhden kestovaipan päivässä, se on 365 vaippaa vuodessa kaatopaikalle vähemmän.
Mutta rehellisesti sanottuna, meillä on kestovaippoja koska ne yksinkertaisesti vain ovat oma ihana maailmansa. Toinen toistaan ihanempia kuoseja sekä materiaaleja.


Harvemmin sitä osaa ennen lapsia ajatella, että voisi ihan fiksu työssäkäyvä koulutettu ihminen hurahtaa vaippoihin.
Mutta meitä on muitakin ja olen saanut jopa uusia ystäviä kestovaippailun myötä. Kestovaippoja varten on oma yhdistyksensä ja eri paikkakunnilla yhdistystoimintaa.

Ensiviikolla starttaa kestovaippaviikko. Kuvitelkaa, kestovaipoille on oma viikkonsa! Olen aivan täpinöissäni. Pääkaupunkiseutu täyttyy jos jonkinlaisesta vaippahulinasta ja vaippakirpputorista.
Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa kestovaippaviikon tarjontaa ja pistäytyä käymässä. Ei sitä tiedä vaikka hyppysiin tarttuisi karvainen lehmävaippa ja pamppersit tuntuvat sen jälkeen merkityksettömiltä. Niinkuin itselleni kävi.


perjantai 3. lokakuuta 2014

Lounastaen ja sotkien ravintolassa

Minä rakastan lounaita. En ole suostunut luopumaan niistä lapsen syntymän jälkeen. Käymme yhä Koison kanssa paljon lounastelemassa. Vielä viimekeväänä se oli helppoa. Lapseni istui tyytyväisenä kaukalossa ja katseli ikkunasta ulos.
Minä joko höpöttelin kavereideni kanssa tai luin iltalehteä. (Kaunistelematta; Facebookkia).

Koison tämänkertainen lounas. Sopivasti sormin ja lusikalla.

Nykyisin kuitenkin Koiso ruokailee kanssani. Paikasta riippumatta. Yritämme suosia lounaspaikkoja joissa on leikkunurkka lapsille, mutta tässä kylässä niitä on rajoitetusti.


Yleensä syömme sulassa sovussa yhtä aikaa. Ensin Koiso napsii sormin isommat sapuskat, kuten kevätrullat ja tämän jälkeen lusikalla riisinjyvä kerrallaan loput. Minä avustan välissä syöttämällä. Sotku on kaamea. Mutta sen arvoinen.


Toki tällä lounaalla maitomuki olisi saanut jäädä kaatumattakin. Välillä tunnen kanssaruokailijoiden katseet niskassani kun lapseni lappaa ruokaa suuhunsa aivan itse ja puolet putoavat lattialle. Mutta annan tuijottaa epäesteettisestä näystä huolimatta. Enhän minäkään vaadi ketään jättämään ankannokkalenkkareita ja shotrseja (yhdistettynä) kotiin vaikkei sekään silmiä hivele. Pukeutuminen on jokaisen kansallisoikeus. Niin on syöminenkin. Myös lapsen.


Yleensä etniset ravintolat suhtautuvat lapsiin suomalaisia ravintoloita ystävällisemmin. Maidon saa mukissa ilman erillistä tilaamista ja usein kun alan siivoamaan sotkuja, tullaan jo rättien kanssa avustamaan.

Pelastuksena meillä on matkakokoinen ruolalappu jonka saa taiteltua kokoon ja se sisältää siepparin.
Yleensä sotkujen siivous on syömisen haastavin osa. Riisi liimautuu lattiaan yllättävän tiukkaan.


Mutta haastavista hetkistä huolimatta mikään ei voita yhdessä syömisen iloja ja lapsen ylpeyttä aivan itse syödyn kevätrullan jälkeen. Ja KYLLÄ, siinä kuvassa on nitriittinakki! Mutta kyllähän lapsenkin täytyy joskus hieman irrotella...