torstai 31. lokakuuta 2013

Koisopussin pienennystä

Raskausaikana viimeisellä kolmanneksella annoin itselleni ja kaikille kuudelletoista raskauskilolle luvan olla ilman kuntosalia ja liikuntaa. Empä olisi mahtunut enää edes ajamaan autolla itseäni kuntosalille koska jalat eivät ylttäneet polkimille ilman että maha otti kiinni rattiin. Niimpä vaapuin tauottamaan salijäsenyyteni. Kuntosaliohjaaja kysyi silmät pyöreänä, että miksi rouva haluaa salijäsenyytensä tauolle, raskausaikana kun on tärkeä ylläpitää kuntoa? Kysyin silmät yhtä hölmön näköisinä, että sisältyykö jäsenyyshintaan myös tikapuut joilla pääsee kapuamaan kuntopyörän selkään? Ei kuulemma sisälly.

Enää en tarvitse tikapuita kiivetäkseni kuntoilemaan. Tarvitsen kaulaan ripustettavan urheilukassin koisopussilleni. Se nimittäin hölskyy hölkätessä pahemmin kuin minkään luokan jättimäiset tissit. Ratkaisin asian ostamalla koisopussinkiristimet. Toisinsanoen ihoa myötäilevät kammottavat beiget shotrsit. Pitää lerpun kurissa ja tasottaa ehkä yhden makkaran kahdeksasta. Loistavaa. Menee täydestä jopa itselleni!

Siispä pitkän tauon jälkeen hipsin salille. Tiedättekö mikä on kirkasta kaiken paljastavaa kaupan pukukoppia pahempi? Kuntosalin pukuhuone. Jokapuolella spottivaloja ja valtavan raskausarpisen roikun kanssa tuntuu että jokainen spotti kohdentaa juuri minuun.
Yritin paeta valoja, peilejä ja timmien BodyPump tunnilta tulleiden tyttöjen katseita.
Hoin kamppeita vaihtaessani alasti päässäni mantraa "olen juuri synnyttänyt. Olen juuri synnyttänyt. Olen juuri synnyttänyt". Joillekkin juuri on 4 päivää tai 4 viikkoa. Minulle se on 4 kuukautta. Mutta ei se haittaa. Miehelleni se on 4 vuotta. "miten se pakoputki muka putosi, juurihan minä huollon tein". Vuonna 2008.

Päätin myös kokeilla sitä kuuluisaa pakkomielteistä vaunulenkkeilyä. Paketoin Koison toppavermeisiin ja lähdin kävelylle. Koska Koiso jostain käsittämättömästä syystä nukahti jo eteisessä, päätin etten varmasti aio taapertaa ympäri kyliä seuranani vain omat ajatukseni joten kaivoin esille mp3 soittimeni. Iines tosin oli jyrsinyt niistä kuulokkeet. Vimmaisena käänsin koko omaisuuten ympäri ja ainoat toimivat vehkeet olivat mieheni peltorien kokoiset tietokoneen pelikuulokkeet. Viritin 3metrin johdon kolikon kokoiseen soittimeeni, kerin ylijääneet alas vaunun käsilaukkukoppaan ja pistin kuulottimet päähäni. Nopea vilkaisu peilistä todisti minun näyttävän skitsofreenikolta joka pakenee päästään kuuluvia ääniä. Mutta ei se haittaa. Eihän Hollolassa ole kauheasti ihmisiä joten tuskin kukaan näkee.
Ensimmäinen vastaantulija katsoi minua ja hänen suunsa nykii kummallisesti. Ei se mitään.
Popit kaakossa kävelin yläasteen ohi. Lauma tupakalla seisoskelevia nuorukaisia tuijotti minua ja osoitteli sormella. Kuulin vain frederikin. Samanvärisissä tuulipuvuissa asteleva iäkäs pariskunta vaihtoi toiselle puolelle katua. Pitkä ja hoikka nuori äiti valkoisissa nahkaisissa vaunuissa katsoi minua halveksuvasti hymyillen ja pisti iPodin näyttävästi taskuunsa.

Tämä riitti. Roiskaisin kuulokkeet koppaan ja soitin mieheni hakemaan meidät lenkiltä. Juuri niin typerää touhua kuin kuvittelin. Seuraavana päivänä mies otti vaunut ja koison koiralenkille mukaan niinkuin ennenkin. Koska onhan se vauvan ulkoilutus nyt tärkeää. Saattaa muuten tulla vaikka happivaje sanoi mummi.

Kuntoilu jatkui vauvajumpassa. Kuuden kilon painoni kanssa loikimme ympäri salia. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että vetäjänkin pitäisi ottaa painoksi vauva pehmoapinan sijaan. Kolmenkymmenen toiston jälkeen saattaa hymy hyytyä.

Kaiken hermoja raastavan kuntoilun, kalorien laskemisen ja kummallisten ananassmoothien valmistusten jälkeen tuloksena on +1kg. Saattoi päästä muutama ruma sana ja hentoinen itku. Soitin terveyskeskukseen ja vaadin saada kilpirauhaskokeet. Tämän ainoa selitys on oltava kiliprauhasen vajaatoiminta. Jos ihminen käy vauvajumpassa, kuntosalilla ja jopa vaunulenkillä, on tuloksena oltava jotain muuta kuin kaksi voirasiallista rasvaa. Sain kokeeni. Tuloksena täysin normaalit kilpirauhasarvot.

Toivon todella että kummallinen elimistöni varastoi vain kaiken ravinnon koska Koisoni on vielä täysimetyksellä. Imetyksen laihduttava ominaisuus on yhtä suuri huijaus kuin mahan palautuminen ja raskausarpien rasvauksen vaikutukset. Oikea pyramidihuijaus. Ensin huijataan äidit syömään +500 kaloria jotta maitoa riittää ja sitten kaiken huipuksi ne 500kaloria ei menekkään maidontuotantoon vaan lantioille. Ehkä kuntosaliyrittäjät keksivät sen, haaliakseen asiakkaita synnytyksenjälkeisiin painonpudotusryhmiinsä? Onneksi imetystä kestää vain maximissaan pari vuotta, pyramidin rakennukseen taisi mennä tuhat vuotta. Uskon vakaasti, että tämän maitovaraston sulkeutuessa kaikki loput kilot varisevat ryminällä. Yritän olla ajattelematta että sen ryminän piti tapahtua synnytyksen jälkeen kun alkaa imettämään.

Koska vartaloni todella on päättänyt jämähtää pyramidin muotoiseksi kartioksi jolla on jalat voin hyvällä omallatunnolla pukeutua telttaan ja liittää kaikkiin small talk asiayhteyksiin "olen juuri synnyttänyt" niin kukaan ei ajattele että olen valtavan paksu huvikseni. Kunhan kukaan ei tajua kysyä 'koska on juuri'.




torstai 17. lokakuuta 2013

Pispis

Vhv. Aluksi luulin sen tarkoittavan jotain uutta karppidiettiä vähähiilihydraattinen vauva tms. Onneksi ei sentään.
Kyse on nimittäin vessahätäviestinnästä! Tiedättekö ne kummalliset hipit jotka väittävät että lapsi on kuin pikkuaikuinen eikä tarvitse vaippaa koska se on nöyryyttävä märkä muovi/kangasrätti haaruksissa? Laitetaan lapsi vessanpöntön päälle ja sanotaan 'pispis' ja kas pissi tulee? Minä en tiennyt. Ennenkuin katsoin Erilaiset äidit ja luin muutaman artikkelin.

Ekologisuudesta en ole perustanut ennenkään ja varsin epäekologistahan se olisi ensin ostaa kauheat kasat kestovaippoja ja sen jälkeen ryhtyä kokonaan vaipattomaksi. Mutta ajatus kiehtoi silti. Niimpä päätimme Koison kanssa kokeilla. Muutama tunti päivässä ilman vaippaa siis näin alkuun. Kyllä hän jouluun mennessä jo pidättelee ja oppii pöntölle. Pispis.

Vaipattomuus alkoi sujua hyvin. Ensimmäiset 5 minuuttia. Sen jälkeen pissa valui lahkeensuusta napaani. Suihkussa mietin, että kyllä tämä tästä, eihän koskaan voi onnistua ensikerralla. Suihkun raikkaana Koiso kainalossa aloimme tekemään iltaruokaa. Pissasihti osui tälläkertaa melkein koirankuppiin, mutta Iineksen mieliksi vain melkein. Onnekseni vaihdoin keittiön matot viimetalven pesänrakennuspuuskassani pöydän alle.

Noin kuudet pissit pyyhittyäni sieltätäältä muistin että jotain oleellistahan tästä puuttui. Eli se vessassa käynti! Tottakai Koiso pissii minne sattuu koska emme ole vielä käyneet pytyllä.
Ehdin roikottaa hyväntuulista Koisoani pöntön päällä alle minuutin ja lauleskella pispis laulua kun pissi jo tuli! Helppoa kuin heinänteko. Ensimmäinen pissa saatu sinne minne kuuluukin! Mietin jo että täytyykin keräillä kestovaipat ja myydä ne pois, meillä ollaan päiväkuivia nelikuukautisena. So cool.

Mies saapui illalla kotiin ja kerroin loistouutiset. Myös hän oli kovin innoissaan ja kehotinkin häntä heti viemään Koison pissalle. Mitään ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Paitsi leikkimatolle.
Tämä ei tietenkään ollut ainoa asia mitä mieheni ei vain yksinkertaisesti osaa. Päätin näyttää mallia ja lähdin lapsemme kanssa vessaan. Kyykin selkä 90 asteen kulmassa pöntön päällä 20 minuuttia. Josta puolet vain siksi etten uskaltanut suoristaa enää selkääni. Päästyäni takaisin sohvalle ja todettuani että ei ollut pissahätä, varpaani kastuivat.

Seuraavana päivänä kylppärissä oli valtaisa pissapyykki, rättejä, pyyhkeitä, sekä päällimäisenä pissantahmainen tablettitietokoneeni.

Tässä kaikessa pissatouhussa olin unohtanut että vauvat myös kakkaavat. Ulostetta siivotessani valkoiselta päiväpeitolta hain vaipan. Pispis vain mutta vaippa päällä. Rajansa se on hörhöilylläkin. Katsotaan uudelleen ensisyksynä. Tai sitä seuraavana.








keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Luonnollinen Bebe

Jo ennenkuin pieninkään koisonsiemen oli itämässä kohdussani, tiesin että haluan hyväkäytöksisen lapsen. Lapsen pitää osata istua hameen kanssa, pyyhkiä nenä ja varsinkin käyttäytyä kauniisti. Plussaa olisi jos lapsi nukkuu läpi yön laitokselta asti, on kaikkiruokainen eikä kiukuttele turhista.

Lapsihan ei tietenkään ole samanlainen tilaustavara kuin vaatteensa joten tiesin tietysti että en voi tilata kiiltävää kypsää Koisoa mistään vaan minun täytyisi ihan itse kasvattaa sellainen. Ei mitään vapaan kasvatuksen hedelmää.
Niimpä marssin kirjakauppaan ja ostin opuksen "Kuinka kasvattaa Bebe".

Tässä kirjassa Amerikkalainen äiti-ihminen muuttaa ranskaan ja kasvattaa lastaan siellä. Hän avaa teoksessaan ranskalaista kasvatusta ja sitä miksi ranskalaiset lapset ovat kuvankauniita hyväkäytöksisiä pikku bambinoja. Koin kirjaa lukiessa monia ahaa-elämyksiä. Noin minunkin tarvitsee tehdä! Opettaa vauvasta asti kärsivälliseksi. Ranskalaiset vauvat nukkuvat läpi yön jo parin kuukauden ikäisenä. Mahtavaa. He eivät vastaa vauvan itkuun ensisekunneilla koska näin vauvoista tulee kärsivällisiä. Selvä. En minäkään sitten vastaa... Hiukan tosin epäröin tuota. Ja vauvan siirtämisestä omaan huoneeseen  muutaman viikon ikäisenä. Muistan jonkun sanoneen että vauva ei itke turhaan. Mutta mutta.. eikai miljoonat ranskattaret voi olla väärässä?

Koiso syntyi ja ajatus siitä etten vastaisi hänen itkuunsa alta nanosekunnin oli naurettava. Lähes karmaiseva. Myöskään lastenhuoneeseen pedattu pinnasänky ei ole järin kutsuva, ei minun eikä koison mielestä. Yritin paikata puutteita leipomalla ristiäisiin bebeleivoksia.

Jatkoin perehtymistäni Bebeihin ja törmäsin aivan erilaiseen kirjallisuuteen. "Luonnollinen lapsuus". Tässä kirjassa lapsi ei ole äidin/isän hyvin puettu pikkujatke. Tässä kirjassa lapsi on pikkusimpanssi.

Kaikeksi yllätyksekseni löysin tuosta simpanssikirjasta huomattavan paljon yhtäläisyyksiä oman ajattelutapani kanssa (jos nyt bebeasiaa ei oteta huomioon). En ole koskaan kokenut mukavaksi nukuttaa lastani vaunuissa ja tästä olenkin saanut varsin kitkerää palautetta. Lapseni kuulemma jää paitsi luonnon ihmeistä kun ei voi päiväunilla katsella lentäviä lintuja ja pilviä. Hän ei myöskään saa raitista ilmaa eikä opi ilmansuuntia. Ei tule tietoisiksi vuodenajoista eikä opi sietämään kylmää. Myös keuhkot voivat kuulemma jäädä alikehittyneiksi kun eivät saa happea. Siitäkin huolimatta että ulkoilemme hereillä ollessa. Mutta kun pitäisi ulkoilla juuri nukkuessa.

Edellämainitussa teoksessa kuitenkin kerrotaan suureksi helpotuksekseni, että eläimetkään eivät roiskase poikasiaan pesästä pois ulos nukkumaan. Ihminen (ja tarkemmin Suomalaiset sellaiset) on ainoa elävä joka niin tekee. Eläimet eivät myöskään vie poikasiaan pesän kauimmaiseen nurkaan nukkumaan imetysvaiheessa vaan he ovat lähekkäin koko poppoo.
Päätimpä siis kallistua ranskan sijaan viidakkomaisempiin tunnelmiin ja meidänkin lastenhuone saa pysyä pyykinkuivaushuoneena toistaiseksi. Onneksi tuli ostettua leveä sänky.
Viis bebeistä.

Kokeilin opuksen oppeja käytännössä. Roiskaisin vaunut kokonaisina pakun konttiin ja opettelin. kantoliinailemaan. Muutaman kerra sotkeuduin koko naruun ja hukkasin päät, keskikohdan ja minuuteni mutta sitten: Rakastuin.
Tulimpa jopa osallistuneeksi Lahdessa järjestettävään kantoliinakulkueeseen. Opettelin sitomaan 4m pitkän liinan Koisooni sekä itseeni ja taapersin pitkin Lahden katuja. Tunsin itseni kenguruksi. Tasan puolivuotta sitten maha pystyssä korkokengät kipittimissä samoilla kaduilla olemukseni oli Ankka. Perin luonnollien jatkumo siis.

Bebekirjassa ranskalaisäidit opettavat jo alusta asti vauvat syömään 4 kertaa päivässä. Kahden viikon ikäisestä alkaen ruokarytmi oli säännöllinen. Ennenkaikkea tämä kuulosti mielestäni aivan loistavalta. Kun Koisomme kanssa olimme vihdoin opetelleet rintaruokinnan ja se sujui, istuin vuorokaudet läpeensä imettämässä. Tukka roikkuen kasvoilla, silmät sikkurassa istuin aamusta iltaan sohvalla, autossa, invavessassa tai takapihalla imettämässä. Moottoritiellä puolenmetrin pituinen tissi turvakaukalossa mietin että koskahan tästä tulee säännöllistä.
Simpanssikirjassa taas kerrotaan että vauva tilaa imemällä ruokaa. Kun vauva on kokoajan rinnalla, maitoa tulee lisää ja tuotanto pysyy hanskassa. Sitä ei siis pitäisikään yrittää hallita. Koska jälkimmäinen teos oli jo vienyt minut mukanansa kaikenmaailman kiintymysvanhemmuuteen ja lapsentahtisuuteen, oli viimein päästettävä irti ajatuksesta väkisin kasvattaa bebe. Niin kiva kuin se olisikin.

Koska olin siis päättänyt jokatapauksessa hylätä ajatuksen ruokarytmistä ei auttanut muu kuin kangaskaupassa kaivaa kannu esiin ja kipittää tekoturkiskangas-rullakkojen taakse
ruokkimaan  pientä kengurupussissa köllivää vauvaani. Tätä se nyt on. Meidän elämä. Ja minä pidän siitä.

Ihmisiä ei tietenkään saisi rinnastaa eläimiin enkä evoluution puolestapuhuja ole muutenkaan, mutta toisaalta. Miksen voisi sillointällöin ottaa oppia viidakon laeista ja verrata koisoani pikkusimpanssiin, onhan isänsäkin ilmiselvä apina.

Meille ei tule bebeä. Meille tulee ihan itse vaistonvaraisesti kasvatettu Koiso joka toivonmukaan oppii syömään myös porkkanoita, pyyhkii nenänsä ja istuu hame päällä jalat ristikkäin. Nimittäin myös Saksalaiset käyttäytyvät ihan hyvin. Jos joku kirjoittaa "kuinka kasvattaa babewursti" -kirjan, luen mielenkiinnolla.  Siitä huolimatta aion kuitenkin tästälähin kuunnella itseäni enkä vanhempiani enkä varsinkaan kummallista lapsentilauskirjallisuutta. Paitsi ehkä saatan etsiä "Luonnollinen Lapsuus" -kirjan jatko-osasta vastausta luonnolliseen uhmaikään, luonnollisiin niskakakkoihin ja luonnollisiin tussipiirroksiin uusilla tapeteilla.


tiistai 1. lokakuuta 2013

Hallittu kaaos

Tässä tiivistettynä meidän vauva-arkea. Mies kehotti lisäämään että "tämä ei ole keksitty", alla kerrottu on kuulemma epäuskottavan kuuloista. Helppo se on miesten sieltä töistä ja kouluista virnistellä totuuden kuulostavan epäuskottavalta. Siispä jos tätä lukee joku toinenkin epäilevä töissä käyvä arjesta kuutamolla oleva isä, kirjoitan tähän: "nämä ovat tapahtuneita asioita".

Herään aamulla lasittunut katse silmissäni. Olen nukkunut tunnin. 10 minuutin pätkissä. Raahustan keittiöön hakemaan silmälasini jääkaapista ja kännykkäni pyykkikorista.
Rintapumppu vetää lonkkaa keittiön matolla, voipurkki on mikrossa ja maito on eksynyt kuivakaappiin. Leivänpaahdin vedenvarassa tiskialtaassa. Juon teetä jota sekoittelen pihviveitsellä. Jostain syystä jokainen t-lusikka on hukkunut sen jälkeen kun niillä piti antaa vauvalle vettä.

Lähden kauppaan. Starttaan auton mutta se ei lähde käyntiin. Yritän uudestaan ja moottori vain röhkii. Mietin hetken ja muistan että sehän on Diesel ja pitää hehkuttaa. Käännyn parkkipaikalta tielle ja vastaan ajaa auto. Miksi se on minun kaistalla? Eikun minä taidankin olla sen kaistalla. Unohdan että minun kaistanihan on oikeanpuoleinen. Vilkutan ikkunasta tervehdyksen nyrkin heristelyyn.

Kaupassa unohdan mitä minun piti ostaa. Pää on tyhjä. En kehtaa olla ostamatta mitään joten ostan kurkun.
Silmät ristissä pääsen takaisin kotiin ja laitan kurkun jääkaappiin. Kolmen muun kurkun viereen. Höylään leivän päälle epähuomiossa kesäkurpitsan.

Lastenlaulujen sanat ovat hukassa. "pienet sammakot, pienet sammakot, ne kotkan ruokaa on pienet sammakot pienet sammakot, isillä on pitkät korvat ja pöperö pää".

Sidon vauvan kantoliinaan. Yhdessä pesemme pyykit, imuroimme, tiskaammesekä laitamme ruoan. Yksi t-lusikka löytyy maton alta ja toinen koiran vesikupista. Soitamme isille kolme vihaista "missä olet" puhelua eikä hän vastaa. Tunnilla ei muka voi vastata puhelimeen. Pötyä. Aina voi vastata jos vaimo soittaa ja käskee tuomaan kaupasta ne muutamat tavarat mitä sieltä aamulla unohtui. Eli kaikki.

Miehen kuvausvälineistö on pitkinpoikin lattioilla. Miten tästä kodista voi rakentaa pesän jos siellätäällä on rautaa? Itkun ja raivon partaalla raahaan Koison päiväunien aikana kaksi kertaa itseni kokoiset kameratelineet ja kuvausputket sängyn alle. Käytän päiväuniajan nettikaupoissa selailuun ja pesänrakennustarvikkeiden hankintaan. Viis unesta, pesä on saatava valmiiksi. Se piti saada jo 3 kuukautta sitten.

Mies tulee kotiin. Tappelemme siitä kumpi on väsyneempi ja kumman tehtävä on ripustaa pyykit. Mies ei tajua mitään. Koskaan. Hänen päänsä on tyhjempi kuin minun. Mitä muuta päässä voi olla kuin tyhjää jos ei tajua vaaleanpunaisen ja keltavihreän maton eroa ja niiden merkitystä lastenhuoneen sisustuksessa vauvalle?

Katsomme koison kanssa BB:n. Mies nalkuttaa taustalla miten typerää viihdettä se on. Me nauramme Koison kanssa kilpaa Andy McCoylle. Ja miehelle. Koison isille.

Koiso menee nukkumaan. Minä laitan uuden vessapaperirullan jääkaappiin, silmälasit mikroon ja kestovaipan roskiin. On aika mennä nukkumaan.

Tarkistan että Koisomme hengittää ja kaadun sänkyyn. Päivä on ollut kiireinen ja olen rättiväsynyt. Silmäni painuvat kiinni ja nenääni käy kummallinen tuoksu. Tiesin että iltaruuasta unohtui jotain. Käyn sammuttamassa levyn ja kaadan riisikattilan riiseineen päivineen lavuaariin. Viimein pääsen nukkumaan.

Väsymys painaa korvissa asti  enkä edes osaa ajatella mitä kaikkea olen unohtanut. Auton ovet saattoivat jäädä auki ja tablettitietokone etupenkille. Viimeinen ajatukseni ennen nukahtamista on; "haluan toisenkin vauvan".