perjantai 26. heinäkuuta 2013

Luomusynnytys

Internet on täynnä ihania videoita ja artikkeleja luonnonmukaiseta synnytyksestä jossa kivunlievityksenä on vesiallas ja poikkihuilu. Jos on oikein hardcore, voi käyttää tens-laitetta mutta moni tyytyy kuitenkin aamupuuroaineksilla täytettyyn ryynipussukkaan. Tai ainakin minä tyydyin. Yritin tyytyä.

Kun raskautta oli jatkunut 7kk alkoi tajuntaan iskostua että vauvan on jotenkin tultava ulos. Hepatogestoosin takia se tapahtuikin nopeammin kuin olisin osannut odottaa. Olin kuitenkin ehtinyt virittää huilut ja halusin luonnonmukaisen synnytyksen jossa synnytetään lämpimään altaaseen vaaleanpunainen vauva puhtaaseen lämpimään veteen ja juodaan päälle kahvit.

Pelkäsin hätäsektiota henkeni edestä. Kirjaimellisesti. Olin varma että kuolen sektioon jos sellaiseen joudun ja sanoin lääkärillekin että sektiota ei tehdä, siinä lähtee henki. Lääkäri sanoi että sektiosta ei kannata huolia, synnytyksessä on niin paljon muutakin mihin kannattaa varautua ja miettiä esim kivunlievityksiä. Minä sanoin että haluan synnyttää luomuna ja kipua en pelkää, pelkään kuolemaa.

Luomusynnytyksen nimittäin todella halusin. Sanoin aina että ei se niin paljon voi sattua, naisethan synnytti vuosisatoja saunassa. Keho on tehty synnyttämään ja varmuudenvuoksi luutkin kuvattiin jotta sieltä pieni ihmisenpoikanen mahtuu tulemaan. Ja mahtuuhan sieltä. Pieni. Koska synnytys käynnistettiin vkolla 35+5 ei koon puolesta tarvinut huolehtia. Mutta siinä meni luonnollisuus kertaheitolla.

Ja mitä muuhun luomuun tulee.. Bullshit sanon minä. Ei kukaan täysjärkinen tee sitä hommaa ilman epiduraalia, varsinkaan oksitosiinitipassa roikkuen. Minä tyhmä pelkäsin kuolemaa, olisi vaan pitänyt olla järkevä ja tajuta todella pelätä sitä kipua. Anestesialääkäriäkään ei käännytetty ovelta, siinä kohtaa se ammatti oli aika korkealla minun ammattien arvostuslistassa.

Ja koska luonnollisuus oli jo menetetty, ei tullut järkytyksenä että vauvaa en saanut rinnalle vaan se vietiin lastenlääkärin luo samoilla vauhdeilla kuin tuli uloskin, sekä annettiin pestynä ja puettuna ensimmäisenä isälle. Tosin onhan se ihan järkeenkäypää tasa-arvoisessa suomenmaassa.

Koko setti siis meni aivan päinvastoin kuin piti. Minä en kyllä tuon homman jälkeen näe synnytyksessä mitään luonnollista. Ei vaan voi olla fiksua ponnistaa vaikka tuntuu että halkeaa kahtia. Älytöntä hommaa ja ilman epäluonnollisuutta minä olisin kuollut supistuksiin. Tai silkkaan järkytykseen.

Mutta kaiken päätteeksi tulos oli kuitenkin mitä luonnollisin kun vihdoin kaiken sekamelskan jälkeen sain oman jälkeläiseni, ihanan rakkaan tipusen syliin. Ihan sama millä keinoin se sieltä tuli.

Lopuksi vielä haluan kumota muutaman argumentin liittyen synnytyksiin:

"Turha laittaa ripsienpidennyksiä tai lakata kynsiä, ei siellä ajattele miltä näyttää".
-No minä ainakin ajattelin. Jossain supistusten välissä ja epiduraalipöllyssä nimittäin olin hyvin helpottunut että ainakin näytin jollain tasolla huolitellulta. Se toi lohtua. Uskokaa tai älkää.

"Omat vaatteet ovat täynnä verta kakkaa ja suolia. Siksi kannattaa olla sairaala vaatteissa"
-Minun pinkin mekkoni ainut tahra oli epiduraalin laitossa ollut betadine. Oma kolttu tuntui iholla paljon miellyttävämmältä kuin sairaalan. Ja hellekelillä sillä on väliä onko siellä pitkähihainen paksu kaapu vai oma hihaton löysä ohut mekko

"aika kuultaa muistot"
-Tämä on yhtä suuri valhe kuin se että synnytyksen jälkeen pystyi istumaan.. Sen valheen teki ne kaikki epiduraalit, seuraavana päivänä totuus oli toinen. Tai ehkä minulla vain on äärimmäisen terävä muisti.

"synnytyksen jälkeen olo palautuu normaaliksi"
-Se hormonimyrsky on muuten sitten kaukana normaalista. Päihittää kevyesti raskauden aikaisten keksien putoamisten aiheuttamat itkuraivarit.

"Maha roikkuu synnytysten jälkeen"
-Väärin. Se laahaa.






lauantai 20. heinäkuuta 2013

Vaippasirkus

Olen huomannut että eniten päänvaivaa vauvan kanssa aiheuttaa ehdottomasti vaipat. Muut ongelmat, kuten rintaraivarit, turvaistuimen solmussa olevat turvavyöt, ja d-tipat ja niiden ohi tiputtamisesta tuleva keripukki kalpenee vaippaongelmien rinnalla.

Olin päättänyt vakaasti kestovaippailla mutta koska Koisomme syntyi ennenaikaisesti viikolla 35+, oli hänen ruokkimisessa, herättelyssä, ruoan laskemisessa ja maidonpumppaamisessa niin paljon työtä että kestovaippojen sovittelu, pesu ja oikeanlaisten etsiminen tuntui liian työläältä joten siksi meillä ollaan menty alkuun kertakäyttövaipoilla ja nyttemmin vähän molemmilla. Vaippa kuin vaippa, lopputulos on aina sama. Märät vaatteet.

Ensiksikin.. Miksi keskosvaippoja saa vain tilaamalla? Vaikka 2.5kg vauva kuulostaa melkein normaalin kokoiselta, on tämänkokoisen reidet usein kaposet ja näin kyljellään falskaa pissan. Ei auta vaikka reunat taittelisi origameiksi, ei pidä niin ei pidä. Tämä tietää niin monen bodyn pyykkiin menoa päivässä kuin on vaippojakin joten tuli ainakin kumottua kaikenmaailman terävät argumentit kestovaippailua vastaan: väitteiden mukaan kertakäyttövaipoilla pyykkivuori pysyy pienenä.. Hah, niin vissiin. Onneksi kuitenkin olen ostanut kymmeniä bodeja raskausaikana, tiesin että niille tulisi käyttöä!

Entäs sitten vaipan vaihto yöllä? Olen tullut siihen tulokseen että pissavaippa on helpoin vaihtaa sängynpäällä. Vauva virkistyy liiaksi yhden pissan vuoksi jos sen lähtee raahaamaan hoitopöydälle. Ainut ongelma vain on ne vaipat. Ne nimittäin unohtuu sinnetänne. Ei sitä yöllä muista lähteä viemään vaippaa roskiin, vaan se jää useimmiten lattialle odottamaan aamua. Teoriassa. Ennen aamua tosin koira on ehtinyt repiä sen riekaleiksi, tai piilottaa sohvan nurkkaan. Tai sitten aamu venyy illaksi ja nukkumaanmennessä selän alla painaa edellisyön pissamöykky. Yritin sommitella makkariin myös roskakoria kannella, mutta kyllä se niin on että yksi vaippa makuuhuoneessa irallaan sillointällöin on parempi kuin samassa kasassa monta. Eihän se sentään mikään vessa ole! Onneksi tämä helpottuu jahka kestoilun saa sujumaan, kestovaipasta kun ei heti tunnista onko se käytetty vai käyttämätön joten voin kaikessa hiljaisuudessa poimia ne pyykkiin jahka kerkiän ennenkuin mieheni, tuo nalkuttamisen maailmanmestari, ehtii sen tajuta.

Tilasin yhden yhden koon vaipan jota saisi säädettyä erikokoiselle sopivaksi. Kuinka kätevää! Kaikeksi kauhukseni postissa odotti älykkyystesti. Enkä ole muuten koskaan pitänyt älykkyystesteistä. Ahdistavia ja aina väärä tulos. Vaippa oli äkkiä katsottuna täynnä neppareita. Toistakymmentä nepparia siellä täällä vaippaa. eikä minkäänlaista hahmotuskykyä että mikä kuuluu minne. Minkäänlaisia kokoamisohjeita ei tietenkään ollut. Sehän on vain vaippa... Noh onneksi miehen kokoamisohjeaivosolu auttoi tässäkin. Ylemmän rivin nepparit laitettiin kiinni alemman rivin neppareiden kanssa ja näin vaipasta tuli lyhyempi. Sama sivuneppareille ja vielä ylemmät sivunepparit sitten vastakkaiden neppareiden kanssa sen mukaan kuinka kireän halusi ja vapaanaolevat saa jäädä vapaaksi odottamaan kasvua. Vieläkään vauvan pinna ei kestä tätä taiteilua joten käytän niitä vain kun vauva on erityisen tyytyväisellä päällä.

Toinen ratkiriemukas vaippamahdollisuus on harso+kuori. Muotoileppa sitten 12 kohdan ohjeella neliönmuotoisesta puklurätistä vaippa ja pidä se koossa kun pujotat kosteuttapitävän kuoren päälle yön pimeydessä nälkää itkevä vauva kainalossa (älkää ehdottako ensin syöttää vauva jottei itke, kaaressa lentävä oksennus vaippakääntelyn yhteydessä silmille on parempi ehkäistä jos mahdollista) harson päälle.

Entäs sitten sisävaippa+kuori? Muuten ihan kaunis ajatus mutta sisävaipoissa joita ostin ei satu olemaan mitään kiinnitystä! Ne pitäisi vain taitella kiinni :O meillä tämä sisävaippa siis löytyy kuorensa sisältä omenan kokoisena myttynä haaruksista ja tietysti vaatteet märkänä. Netistä löysin ohjeita vaipan kiinnittämiseen, moni suositteli maalarinteippä! Mutta enhän minä nyt sentään teippaa lapsen vaippaa kiinni. On oltava jokin muu ratkaisu. Ja niinkuin vaippavaltameren imagoon kuuluu, niitähän riittää. Parhaimmaksi olen havainnut taskuvaipan jossa on samassa kosteuden pitävä kuori sekä tasku jonne voi sujauttaa imuliinan. Monissa on myös kiinteä imuliina joka ei irtoa eikä tarvitse lisäystä. Suuren maailman kielellä ALL IN vaippa. Helppo käyttää mutta pyykkiongelma on ja pysyy. Usein istuessani vauva sylissä sohvalla, tunnen kädessäni miten lämmin pissa valuu vaipan lahkeensuusta suoraan omille vaatteilleni. Puklua tissien välissä ja pissaa hameen helmassa, tiedän todella olevani äitiyslomalla.

Mutta ei, me emme luovuta vaikka sitten joutuisin pyörittämään kolmea konetta ympäri vuorokauden. Ja muuten, täytyy sanoa että se vaippapyykki ei kyllä tunnu missään. Illalla vaipat pois ämpäristä (tai makuuhuoneen lattialta) ja heitetään kaikki pesukoneeseen ja kone päälle, aamulla ripustus ja illalla kaappiin. Koko homman yhteenlaskettu aika 3min. Heti kun saan vaipat pitämään, uskon kyllä pitäväni kestoilusta. Mukavan värikkäitä vaippoja, ihanan tuntuisia päällä ja kaikenlisäksi se miksi tähän rumbaan lähdin: herkkäihoinen vauvani pysyy ihottumavapaana.



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Uudet tuulet



Kuukausi sitten ihana munakoisoni syntyi ja mullisti kaiken. 5 päivän laitoksella vauvantuijottelun jälkeen maailma näytti vieraalta, koti tuntui suurelta ja kaikki muu paitsi pieni käärömme merkityksettömältä ja turhalta. Jopa Louis Vuitton jonka olin vannonut ostavani itselleni synnytyksen jälkeen ihan vain lohduksi menetetystä vatsanahasta. Mitä väliä vatsanahalla, sehän on minun koisopussini, lapseni ensimmäinen koti.

Kun kotiuduimme ja hormonimyrsky himmeni, katselin ympärilleni ja ajattelin että mikään sen suurempi ei ole muuttunut, minulla vain on rakas pallero kainalossa mutta muu on ennallaan. Huokaisin helpotuksesta. Raskausaikana hoin itselleni ja muille että minä en aio muuttua puklun hajuiseksi takkutukaksi joka on vain kaksi tissiä täynnä maitoa vailla päätä tai sielua. Olin ennallani. Ja koska olin ennallani, pakkasin Koisoni vaunuihin ja lähdin vaunulenkille. Eli shoppailemaan.
Kauppakeskuskierroksen jälkeen pysähdyin kahvittelemaan, taiteilin vaunut ahtaan kahvilalabyrintin poikki vakipöytääni ja palasin takaisin oikomaan matkalla olleiden pöytien tuolit jotka olin työntänyt tieltäni pois ja aloin katselemaan mitä olin ostanut. Kestovaippoja, bodeja, imetyspaitoja, baby oileja, minikokoisia pussilakanoita... Katsoin parhaakseni käydä nopeasti kenkäkaupassa ostamassa kuhanjotkut kengät. Säilyttääkseni minuuteni. Koska mikään ei ole muuttunut.  

Olen aina rakastanut lounaalla käymistä kaupungin vilskeessä ja niin rakastan vieläkin. Päätimme siis Koison kanssa lähteä tyttöjen kesken ihan kahdestaan Thai-ravintolaan syömään. Niinkuin aina ennenkin, kävin kioskilla ostamassa lukuseuraksi lehden ja latasin kännykän akun täyteen jotta voin ruoan lomassa vastailla sähköposteihin. Ravintolassa juuri kun annos oli pöydässä, vaunuista kuului yhtäkkiä lohduton itku. Minun pöytäseurani ei viihtynyt yhtä hyvin kuin minä. Niimpä oikealla kädellä vuoroin rallasin vaunuja edestakaisin ja vuoroin vaihdoin lehden sivua. Vasemmalla söin ja puolet meni pöydälle ja syliin. Lehdestä en muista mitään. Mutta mikään ei ole muuttunut. 

Koska kaikki on ennallan lukuunottamatta perhekokomme muuttumista, on ennallaan myös se että rintojani en julkisesti esittele, en ennen enkä nyt. Niimpä Koison ruokailuhetki vietettiin inva-vessassa. Siellä soi kammottavan kova musiikki (kuka ihme tarvitsee vessaan musiikkia?), vessapaperia ja sotkua oli kaikkialla. Myös vessanpönttö on aika epämukava imetyksen kannalta. Ovella kävi koputtelemassa muita ihmisiä itkevien lasten kanssa ja kaakeileiden keskellä oli kylmä. Tissit kananlihalla, vessapaperijono korkokengän korkoon tarttuneena mutisin mielessäni; 'ihan sama, minä en maitokannujani kahvilan pöytään iske kun en tehnyt niin ennenkään'.

Eräänä iltapäivänä ystäväni soitti ja pyysi viihteelle. Olimme Koison kanssa sängyssä pesimässä ja tuijottelemassa toisiamme lämpimien peittojen alla sateen riepotellessa heinäkuun helteitä. En lähtenyt mihinkään ja jatkoin pesimistä seuraavaan aamuun. Jokin on sittenkin muuttunut. Tupakan haju on vaihtunut vauvantuoksuun, Vercase pukluun ja käsilaukku kasvanut hoitolaukuksi. Välillä kaivan vatsanahan uumenista itseni ja pakottaudun nyppimään kulmakarvat jotten näyttäisi yhdistyneiden kulmakarvojen keulakuvalta mutta rehellisyyden ja pakollisten vihdoin hyväksyttävien muutosten tuulien nimissä täytyy sanoa että parempaakin tekemistä olisi. Mutta oikeasti... rajaansa se on muutoksellakin.

Kuitenkin muistissa alkaa olla shoppailupaikat joissa on siisti lastenhoitohuone ja ajattelen etukäteen mihin kauppaan mahtuu vaunujen kanssa ja minne laitan Koisoni manducaan. Käyn lounaalla, syötän vain Koison ennen sitä ja teen samoja asioita kuin ennenkin. Yhdessä. Minä en ole muuttunut mutta minun maailmani on muuttunut. Ja se on juuri hyvä niin.