lauantai 20. joulukuuta 2014

Seksi tuo ja lapsi vie?

Tätä blogia lukee kaikenkarvaiset sukulaiset joten aiheena seksi on perin yksityinen. Mutta jokainen sitä tekee. Myös me olemme tällaista todistetusti harrastaneet, ainakin yhden kerran reilu kaksi vuotta sitten. Deal with it.

Suurin osa ajattelee seksiä yksityisasiana. Sitähän se ei missään tapauksessa ole. Keskustelupalstojen puhutuimpia aiheita ovat makuuhuonepuuhat. Jokaisesta aikakausilehdestä voi lukea erilaiset sen hetken seksivillitykset. Seksivälineet ovat saavuttaneet myös apteekit. Ja Citymarketit. Jos nykyaikana tahtoo ostaa vibraattorin, ei tarvitse kipittää huppu päässä hämyiseen seksikauppaan. Tosin vastapainoksi päivittäistavarakauppojen dildoille, ovat loisteputketkin saavuttaneet pornokaupat.

Koska kumilelut geishapallot ja liukuvoiteet voi kuskata kotiin arkipäiväisesti samassa kauppakassissa maitojen sekä silakoiden ja jogurttien kanssa, luulisi seksin olevan arkipäiväisen helppoa. Vaan ei ole mikäli on uskominen vauvalehtiä, facebookin äitiryhmiä ja neuvolan ohjelehtisiä.

Lapsiperheessä varmaankin jokainen äiti jonka makuuhuoneessa nukkuu beibi, on kokenut parisänky ikävää. Kyllähän sitä itseään voi tehdä suihkusta keittiönpöydän kautta vaatekomeroon mutta joskus kertakaikkisen raastava parisänkyikävä meinaa torpata koko touhun. Miksi siitä ei koskaan puhuta?

Todellinen vanhempien ongelma tuntuu kuitenkin olevan se klassinen; ajan puute. Naperot riekkuvat lahkeissa ja tisseissä. Iltaisin lasten mentyä unille, paidan kaulus huokaisee lepoa ja rauhaa. Kunnes sitä kiskoo joku isompi ihminen. Pitäisi leikata pensasaita, imuroida vessan kaappien alta ja sheivata korvakarvat. Ei pysty ei ehdi. Ota karkki?

Onko tosiaan niin, että nykyajan äideille seksi on velvollisuus? Ei. Mutta pärjätäkseen avioelämässä vaimona, on kalenteri järjestettävä uudestaan. Kaikkea ei voi saada, (kuten parisänkyä olohuoneeseen) mutta jostain se on tingittävä. Eipä ne miehetkään aina saa takaisin vaimon timmiä vatsanahkaa.

Joskus muinoin, anoppi kertoi karmaisevan vinkin. Hänen mukaansa vaimon kannattaa viikon ajan liehitellä miestä muttei saa antaa. Tämä kuulemma piristää seksielämää. Olin kauhuissani. Puolisoni vielä enemmän. Kauas on tultu siitä kauhusta. Mutta piristykseksi siitä neuvosta kyllä ei ole vieläkään. 

Kysyin ystäviltäni mitä heille tulee mieleen seksistä näinä ruuhkavuosina. Vastaukset ovat suhteellisen samansuuntaisia. 

Enni: "Ensimmäinen kun synty, ajattelin että seksiin olisi aikaa koska vaan, kun vauva nukkuu. Todellisuus ei ihan vastannut kuvitelmia"

Ritva: "Ei jaksa. Ehkä joskus jos olisi kahdenkeskistä aikaa tai edes omaa aikaa niin saattais ajatuksia riittää seksiinkin mutta ei näin. Mukelot imee musta kaiken virran"

Himmeli: "Viikonloppuisin tapahtuva pikainen sessio alakerran vessassa lukkojen takana päiväuniaikaan"

Hanni: "Spontaania harrastustoimintaa ei pahemmin ole. Onneksi lapset vielä niin pieniä että nukkuvat kunnon päikkärit niin ei seksi rajoitu vain yöhön. Kun pinniksestä siirrytään normaalisänkyyn, Lastenhuoneen oveen pitäisi ehkä asettaa lehmänkello kun lapsen kaulaankaan sitä ei voi laittaa. Aamuisin huomaan olevani rättipuhki, jos lapset eivät ole valvottaneet, seksi on. Lapsivapaat ollaan kuin villissä lännessä, fantasiointi on lisääntynyt ja nykyisin toteutuu mitä eriskummallisempia juttuja. Aikaisemmin tosin kotipornovideoissa ei näkynyt "käyn laittamassa tutin takaisin lastenhuoneessa-katkoksia"

Janni: "Meil ei oo aikaa tai sit me nukahdetaan heti kun saadaan vihdoin lapset sänkyyn"

Sanni: "Kausiluontoista. Synnytyksen jälkeen meni 2 päivää kun aloitettiin ja sen jälkeen joskus useita kertoja päivässä, joskus menee viikkokin ilman"

Helmi: "Meil on hiljentynyt paljon. Ei jaksa eikä kiinnosta. Max kerran viikossa"

Anneli: "Käsihommia peiton alla jos himot herää päivällä"

Jottei tämä pienimuotoinen tutkimukseni arkielämän seksistä olisi täysin vaimopainotteinen, päätin kysyä tämän hetken tilanneraporttia myös isäihmisiltä. Vastaukset olivat kovin samansuuntaisia. Odotin tosin syytöksenhakuista ilmapiiriä tyylillä "eukolla on aina päänsärkyä eikä se anna sillonkaan kun ei ole." 
Tällaista ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Päättelenkin että kyse ei välttämättä olekkaan naisen haluttomuudesta lasten astuttua kuvioihin vaan ihan oikeasti nuo rakkauden hedelmät, villin seksielämän (toivotut ja rakastetut) seuraukset ovat viilentäneet makuuhuone-elämää puolin ja toisin.

Janne: "No yks iso muutos on ollut, että kaikki kiva on loppunut. Kaikki on perus lähetyssaarnaajaa peiton alla pimeessä. Tietysti seki on ihan kiva ku koko touhusta on tullut erittäin harvinaista"

Matti: "Pitää tarkistaa wikipediasta mitä se seksielämä taas tarkoittikaan..."


Erkko: "Seksilämä on lapsen nukkumisen Armoilla. Iltaisin ei kumpikaan jaksa, päivällä on tuurista kiinni milloin tekee mieli samaan aikaan kun lapsi nukkuu päiväunia, eikä ole samanaikaisesti rättipäivät"

Elmo: "Vähän enempi suunnittelua kuin ennen mukeloita, Mutta ei se spontaaniutta estä kun pitää peiton päällä ja piirrettyjä telkkarista. Vielä ei oo pätkis yllättänyt makkarin ovelta kesken peuhaamisen"

Velimatti: "Meillä on ehkä enemmän sitä että molemmilla omaa aikaa illasta, saa katsella elokuvia/telkkaria niin ei oikein edes seksi niin nappaa enää. Tullut kulutettua tuota nupin päätä ihan tarpeeksi. Täs on tällainen "Leikitään kotia" vaihe menossa." 

Vastaus pikkulapsiperheiden kasvavaan ajanpuuteongelmaan näyttäisi selvästi olevan 20 minuuttia lisää vuorokauteen aikaa. Ongelman ydin on muualla kuin liian hankalasti saatavilla olevissa seksivälineistä. Niimpä Citymarket ei tuo ratkaisua. Voisiko yleinen tyytymättömyys seksielämään korjaantua jos työnantajat luovuttaisivat työajasta 20 minuuttia seksin harrastamiseen? Mies voisi esimerkiksi päiväuniaikaan pidennetyllä lounastauolla käydä kotona pikaisilla. Vaikutus työtehoon saattaisi olla ilmeinen. Joku yhteiskunnallinen ratkaisu olisi paikallaan tähän lapsiperheitä koettelevaan haluttomuus/ajankäyttö probleemaan.

Ihailen yhä ystävääni joka "en ole koskaan" -leikissä pienessä sievässä totesi "en ole koskaan kieltäytynyt seksistä". Siinä sitä on tavoitetta kerrakseen.


Kurkkaa myös: Seksistä synnytyksen jälkeen kertoo Katri Sorsa ja raskauden aikaisesta seksielämästä valottaa Norsunluusydän-bloggaaja postauksessa raskaus ja seksi





sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ulkopolitiikkaa vai ulkona politiikasta?

Minä en ole aiemmin blogannut politiikasta. Ihan periaatteesta. Olen pitäytynyt kaukana kaikensortin kannanotoista koskien homoliittoja, abortista kieltäytymisiä ja lapsilisiä. Presidentin vaalien aikana en liimannut Sauli Niinistön kuvaa banneriini enkä aio eduskuntavaalien ohessa vaihtaa ulkoasun värejä minkään sortin piraattipuolueiden tunnusväreihin.

Mutta nyt tähän poliittiseen kieltäytymiseen tulee yhden postauksen poikkeus. Tämän hetken ulkopolitiikka on kohtalaisen sekavaa ja levotonta. Se on jopa tunkeutunut yöuniini.

En paljoakaan lukenut Ukrainan kriiseistä eikä minua ole kummemmin hetkauttanut muutama väärän maalainen lentskari itämerellä tai Joensuussa. Ilmanhan nyt pitäisi muutenkin olla kaikille yhteistä. Ei ketään voi haitata jos joku vähän lentelee jossain lätäkön yläpuolella.
Mutta iltapulu uutisoi menneellä viikolla, että miehille alkaa tulemaan postissa tieto sodan aikaisista sijoituspaikoista.

Vaikka kyseessä on ilmeisen normaali asia (jokainen halutessaan on saanut tietoonsa sodanaikaisen sijoituspaikkansa) ei se ole jäänyt äitikansalta huomaamatta, ei vauva.fi aihe vapaalta eikä myöskään minulta. Konkreettinen kirje kotiin ei kuulosta minun mielestäni alkuunkaan hyvältä. Armeijahan on lähinnä pojasta mieheksi kasvamista, kylmiä öitä teltassa ja marssilauluja. En ole sisäistänyt koko intin perimmäistä funktiota; Sotilaskoulutus. Jos sota tulee, minun puolisoni ajelee moottoripyörällä pitkin metsiä joku koppalakki tarakalla. Ei kuulosta yhtään hyvältä. Prätkää ajaessa ei paljon ammuskella vihollisia. Olisi tuo voinut omaa sijoituspaikkaansa 10v takaperin vähän fiksumminkin miettiä...


Aloin hiukan tutustumaan syvemmin tähän Ukraina asiaan koska joka puolella vauhkotaan kuinka Putin voisi ottaa Suomen yhdellä huikalla aivan kuin se nappaa Ukrainankin. Ainakin osan siitä. Totesin kuitenkin, Ukrainan tilanteen olevan lähinnä sama kuin jos Ahvenanmaan lukuisat Ruotsalaiset haluaisivat liittyä Ruotsiin ja Ruotsi tulisi ja siirtelisi hieman maailmankartalta viivoja. Vähän eri asia siis kuin Suomen liittäminen Venäjään noin niinkuin osana Lauantai-aamun päiväohjelmaa.

En kuitenkaan vakuuttunut omasta teoriastani riittävästi joten päädyin Facebookin kestovaipparyhmään keskustelemaan sodasta vaippoihin hurahtaneiden äitien kesken. Sen tietenkin voi jo arvata mitä siitä seuraa kun kymmeniä hormoneista ja kestovaipoista sekaisin olevia äitejä alkaa puimaan Suomen ja Venäjän suhteita ja Natopolitiikkaa. Pitäisikö Suomen liittyä natoon? Olisiko Nato turva vai viimeinen niitti? Voiko sotaa lähteä maanpakoon? Joutuuko lähihoitajat Lotiksi? Entäs laitoshuoltajat? Sivarit? Jehovantodistajat? Iso H?

Sekaisin menivät Venäjät Irakit ja Neuvostoliitot, Natosta tuli hyökkäysliitto, Obama vai Bush, ei väliä ja historian kirjat saivat uusia kellastuneita sivuja. Eihän siitä kertakaikkiaan mitään tullut. Mutta vakuutuin kuitenkin siitä, että äideillä on ulkopolitiikan hoitamisesta yhtä selvät mielipiteet kuin kertakäyttövaippojen ja kestovaippojen eroista eikä äitiys ole missään tapauksessa pehmittänyt naisten aivoja ainakaan kestovaippailevien äitien parissa. Ja mitä Natoon tulee, en todellakaan tiedä.


Toivon kuitenkin että voin jättää karjalanpiirakoiden leipomisen aselaukun sivutaskuihin menneille sukupolville ja keskittyä maailmanpoliittisten häiriötekijöiden siirtämisen mielestäni vaikkapa tiskivuoreen. Toisaalta jos niitä Euroopan rajoja on pakko alkaa muuttelemaan, toivoisin kuitenkin ettemme joudu osaksi Venäjää ja Suomen rajaviivan voisi piirtää yhteiseksi esimerkiksi Italian kanssa. Taxfree matkat Pradalle voittaisivat mennentullen Tallinnan risteilyt.


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Taskurapu vai vauva? Kirottujen käyrien viidakko



Lapsen koko. Mistään muusta ei äidit niin paljon keksi puheenaihetta jopa ventovieraiden kesken. Mikään ei neuvolassa, synnytyksen jälkeen, lastenlääkärillä ja lapsen papereissa ole niin tärkeää kuin koko. Se mainitaan joka kohdassa ja kaikki poikkeamat joka suuntaan muistetaan pää -ja sivulauseilla. Vauvakerhoissa vertaillaan samanikäisiä lapsia mitä ihmeellisimmillä sanakäänteillä. "Ompas sulla pieni, ihan kuin nukke, mulla on tämmönen pötkylä" Tai "ompas sulla iso möhkäle, mulla on tämmönen kääpiö"

Ihmiskunnassa kenenkään muun painoa ei ole lupa arvostella kuin lapsen. Ja tiedättekö mitä? Olen kurkkuani myöten täynnä sitä. 

Olin kuukauden ikäisen lapseni kanssa markkinoilla. Otin lapsen vaunuista rinnalle torikahvilassa ja ympärilleni kokoontui kolme eläkeläismummoa ihmettelemään mitä teen ulkona, minun pitäisi olla lapsivuoteessa koska olen selkeästi synnyttänyt korkeintaan toissapäivänä. Olisi tehnyt kovin mieli kommentoida takaisin "mitä te teette ulkona, seniilien lounas tarjoillaan vanhainkodissa". En kehdannut


Koisomme syntyi 2.5kg kokoisena. Hän oli pieni siis jo alunalkaen joten mitenkään ei voinut olettaa että 1kk neuvolassa hän jotenkin maagisesti kasvaisi keskikäyrällä. 
Ihmiset taivastelivat miten lapseni näyttää nukelta. Minun mielestäni ei ole mitään karmaisevampaa ilmaisua lapsesta kuin nukke. Nukkehan on eloton vauvaklooni! Suoraan kauhuelokuvasta. 

Puolen vuoden ikäisenä pituuskasvu oli pysähdyksissä 3kk ajan. Ei senttiäkään. Olen aivan varma, että ainakin yksi pysähtynyt mitta johtui opiskelijan mittavirheestä. Tarkistusmittaukset ovat tietysti ihan turhia joten meidät lähetettiin suoraan tutkimuksiin miksi lapsemme ei kasva. Lääkäri otti muutaman kokeen muodon vuoksi. Ne olivat normaaleja. Hän totesi jokaisen lapsen kasvavan erilailla eikä meistä lyhistä vanhemmista voinut tulla pitkää vauvaa. Tämä lääkäri oli järjen ihminen.

Toisin kuin äitini. Hän nimittäin ei ole alkuunkaan järjen ihminen. Lapsen pienikokoisuuden syy oli oltava minun itsetekemät soseeni. Niissä kun ei ole yhtä paljon ravinteita kuin purkkiruoassa. Tietenkään keskosuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Eikä varsinkaan sillä että itse olen 150cm pitkä.

"kääpiö, taskurapu, käppänä, töpöjala, nukke, pieni, mini..." Kaikki sallittu. Onhan se nyt kamalan hauskaa. Not.

Eikä tämä olisi niin suuri ongelma, jos se ei olisi saanut minua tuntemaan itseäni epäonnistuneeksi äitinä. Miksei lapseni kasva yhtä nopeasti kuin muut? Onko tekemässäni ruoassa todella jotain vikaa? Onko maitoni huonoa? 


Joten. Jos seuraavan kerran osut vauvakerhossa samaan vessajonoon tuntemattoman äidin kanssa, voisitko keksiä jotain muuta sanottavaa kuin "ompas sun lapsi pieni, mun oli samanikäsenä tuplasti isompi". Se on jo kuultu ja so last season. 

Tai kun kuulet 74cm pitkän ja 9.5kg tyttöni olevan jo 1.5vuotias, älä sano "oho siitä tulee varmaan yhtä lyhyt kuin susta, toivottavasti se ei haittaa sitä". Puhu vaikka säästä.

Ainiin, myös vaatevalmistajat voisivat huomioida pienikokoisten lasten vanhempia. Vuoden ikäiselle 68cm kokoa käyttävälle olisi virkistävää vaihtelua pukea muutakin kuin potkuhousuja ja sukkahousuja joissa on vauva-ankkoja. 
Lisää pienikokoisista lapsista voit lukea vaikkapa Fit Fat mama blogista "Lapseni on pieni, entä sitten?" tai Pienen pojan haaveet- blogista ja päinvastaisesta kokemuksesta Baby Shower blogista Lapseni on suuri, entä sitten?




maanantai 8. joulukuuta 2014

Hävikkiruoka juttusarjassa pizzan jämistä kinkkukastike!

Olette varmaankin näiden hävikkiruokapostauksien yhtedessä huomannut että meillä hävikkiruokaa tulee eniten pizzojen teon yhteydessä. Puolikkaita oliivipurkkeja, puolikkaita kinkkupusseja ja puolikkaita mozzarelloja jne...

Pizzaa meillä syödään yleensä pari kertaa kuukaudessa illalla Koison mentyä nukkumaan. Niinkuin viimeviikonloppunakin.

Tähteeksi jäi taas edellämainittuja elintarvikkeita sekä lisäksi puolikas tomaattimurskapurkki sekä sipulia.

Tein niistä "kaikkea sekaisin-kastikkeen". Paistoin pannulla kinkkusuikaleet, sipulit ja heitin sekaan mozzarellan jämät, loput oliivit ja tomaattimurskan lopun. Annoin tekeytyä 5 minuuttia ja keitin kaveriksi rakettispaghettia. Upposi oikein hyvin lounaaksi meille aikuisille (Koiso oli mummolassa). Luulen että lapsen suuhun olisi ollut melkoisen suolaista tavaraa.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Vauvauinnista taaperotuintiin

Meillä vauvauintia on harrastettu 3kk ikäisestä saakka. Heti kun 5kg rajapyykki tuli täyteen. Meille oli alusta asti kiireisen arjen keskellä selvää, että joku koko perheen harrastus on oltava. Keikkuminen metrin syvyisessä altaassa kymmenen ihmisenpoikasen kanssa koko perhe yhdessä laulamassa ihhahhaa vaahtomuovipötikän päällä, tuntui luontevalta.


3kk ikäinen vauva sukeltamassa on kyllä ollut minun pahin painajaiseni aiemmin mutta niin se Koiso siellä veden alla meni kuin kala konsanaan. Minulle tosin aiheutui pahemman laadun sydämentykytyksiä. Ja aiheutuu vieläkin.

Nyt yli vuosi myöhemmin vauvauinti on vaihtanut nimeään taaperouinniksi. Myös vauvauintiseuramme vaihtoi uimahallista toisiin tiloihin. Näissä uusissa tiloissa vesi on muutaman asteen kylmempää kuin uimahallin lastenaltaassa. Uinnista tuntui jo katoavan ilo koska ennen puoltaväliä jouduimme kiikuttamaan pienen smurffin saunaan. Lapsella muutamankin asteen lämpötilaero on tuntuva.
Apu löytyi kuitenkin märkäpuvusta! Märkäpuku estää kylmän veden pääsyn iholle ja pitää kropan oman lämmön sisäpuolella. Nahkealle viliskantille tämän pukeminenkin on moninverroin helpompaa kuin tavallisen uimakuoren. Jos jonkun kotona asuu vilukissa ja uimahallikeikat ovat jääneet vähemälle, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Joka pennin arvioinen asu.


Ensimmäsellä käyttökerralla Koiso jopa hyppäsi aivan ensimmäisen uimahyppynsä altaan reunalta veteen. 1v4kk ikäisenä. Tai ehkä se oli enemmän uimapudotus mutta kuitenkin.


Minulta usein ystävät ja sukulaiset kysyvät kuinka onnistun kävelevän taaperon kanssa kätevästi toimimaan suihkussa. Yleensä lapset kuulemma juoksevat ja liukastelevat ympäri suihkutilaa. Vastaus on aina sama; en mitenkään. Kätevää siitä ei saa, ei niin millään.
Usein päädyn antamaan käsisuihkun Koisolle käteen ja hän istuu 10 sekunttia sen kanssa lattialla jonka aikana minun on ehdittävä peseytyä ja pukea uimapuku ylleni. Vaikka sukkien pito suihkussa näyttää samalta kuin tennissukat sandaaleissa, suosittelen sitä taaperoille. Ne estävät aika hyvin liukastumisen. Kun lapsi ei vielä kävele, kaukalo tai vedessä käytettävä rengasliina toimii suihkussa. Tai "toimii". Eihän siellä oikeasti mikään toimi mutta uiminen ja Koison riemu on sen arvoista.





perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukorttikuvaus show ja arvonta!

Joulukorttikuvaus. Aivan uusi speksi lapsen syntymän jälkeen. Ennen ostettiin joulukortit Sokokselta ja lähetettiin samoilla vauhdeilla. Tai ei. Ennen ei lähetetty joulukortteja ollenkaan. Laitettiin aattona hyvänjoulun toivotukset tekstareilla. Tai no, facebookissa. Aikaa meni 10 sekunttia.

Mutta nykyään... Ensin ostetaan vaatteet joulukorttikuvausta varten lapselle. Ja koiralle. Sitten hankitaan ja suunnitellaan rekvisiitta. Visualisoidaan kuvan henki ja tunnelma. Syötetään lapsi ja koira tyytyväiseksi ja aletaan kasaamaan kuvaa. Lapsi ei halua olla tonttu eikä koira halua olla poro. Räpsitään sata kuvaa joissa ei ole yhtään onnistunutta ruutua. Kaikissa joku katsoo väärään suuntaan tai jonkun kieli on 3cm liikaa ulkona. Otetaan sata uutta joista yksi on sinnepäin. Sitten aletaan käsittelemään kuvaa tunnelmalliseksi ja photoshoppaamaan valotuksia. Ainut melkein onnistunut kuva on juuri se jossa lamput on jo sammutettu ja takkatuli hiipumassa. Aikaa meni 10 päivää.

Eikö olisi vain helpompaa siirtyä takaisin facebook-toivotuksiin? Ei. Minä haluan joulukorttikuvat. Huolimatta siitä, että kukaan ei tiedä mitä ne niillä joulun jälkeen tekevät koska yleensä joulukortit heitetään roskiin mutta eihän lapsen kuvaa voi roskiin heittää. Silti ei koko suvun tonttupäisiä lapsia ja porokoiria voi jääkaapin ovessa ympärivuorokautta pitää.

Kaikesta sirkuksesta huolimatta olen oikein tyytyväinen tämän vuoden joulukorttiotokseen. Vaikka koira on alkanut pelkäämään poronsarvia ja tulta. Koska tämä joulukorttiasia on kuitenkin minun maneerini, rakkaat sukulaiset ja ystävät; annan teille luvan heittää jokavuotiset joulukorttimme hyvällä omallatunnolla roskakoriin joulun jälkeen, sillä niitä tulee ensijouluna lisää!

Facebooksivujen tykkäyksiä on kertynyt jo 100 kappaletta joten järjestin sivustolle arvonnan! Käy osallistumassa joulupaketin arvontaan  tästä