torstai 28. elokuuta 2014

Istuinpehmustearvonta!

Rattaat. Vankkurit. Kärryt. Vaunut. Luuskat. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tai ei rattaat minulle kovin rakkaat ole koskaan olleet. Pikemminkin taakka.

Oikeastaan mitkään rattaat eivät ole riittävän monipuoliset sopiakseen joka tilanteeseen. Enkä tarkoita maastoa. Puhun tyylistä. 


 Monesti näkee esimerkiksi täysin sävysävyä pinkkiin puettuja lapsia vihreä-oransseissa vaunuissa. Minusta se on ihailtavaa. Olisimpa itsekkin näin huoleton. Vaan en ole.

Minua häiritsee suunnattomasti jos istutan Koisoni pinkkeihin matkarattaisiini ja hänellä on päällään keltaiset vaatteet. Pahimmillaan tilanteen kruunaa turkoosi peitto. Aikani jahkailin näiden ongelmien kanssa. Hankinkin sitten mustat rattaat, kun halvalla sain. Näihin päätin alkaa ompelemaan istuinpehmusteita anopin opastuksella. Erivärisillä pehmusteilla saa tuunattua rattaat aina ulkoasuun sopivaksi. (kuvista kaksi ensimmäistä tehnyt Anoppi, tällä kaavalla olen kaavoittanut omani)

Istuinpehmusteita myydään käsityönä erilaisilla ompelu -ja vaunufoorumeilla. Tokikaan monet eivät varmaankaan hanki niitä stailauksen vuoksi vaan käytännöllisyyden. Pehmusteita voi pestä koneessa. Ne estävät kurakeleillä vaunukankaiden sotkeutumisen. 

Ajattelin arpoa tämän tekemäni pöllöpehmusteen! Tämä käy suurimpaan osaan rattaista ja vaunuista.


Osallistu arvontaan jakamalla blogin facebooksivuilta istuinpehmustepostausta tästä linkistä. Jakajien kesken pöllöpehmuste arvotaan 14.9.2914 (jätä joku puumerkki facebookin arvontapostauksen kommentteihin jotta näen osallistujat)


maanantai 25. elokuuta 2014

Uusi pöpö uuden taudin toi

Tuntuu tahmealta. Ilmassa leijailee aivastuksen jälkeiset räkähiukkaset. Olo on epäuskottava. Koisolla on flunssa.
Olemme juuri selvinneet perhettämme ravistellusta enterorokosta. Kaikki näpyt eivät ole ehtineet vielä edes hälvetä. Viikko takaperin vannoin huolehtivani niin hyvin käsihygieniasta syksyn ajan, ettei mikään pöpö pääse valkosolumuuriemme läpi.

Toisin kävi.


Lapset tuntuvat olevan kuin hunajapurkkeja muurahaispesän vieressä. Ne imevät jos jonkinsortin basillit itseensä, vaikka ne olisivat vasta ajatuksen tasolla.

Minä ihan totta luulin pitkän imetyksen pitävän kaikenmaailman virukset ja bakteerit loitolla. Se toimi ensimmäiset puoli vuotta. Ehkä me olemme tässäkin poikkeus joka vahvistaa säännön. En pidä poikkeuksista. Enkä oikeastaan säännöistäkään.

Lapsen tultua elämäämme, lääkekaappiimme sisältö on kokenut laajenemisen. Oikeastaan voisin näillä droppimäärillä ylläpitää itse apteekkia.
Ja vaikka hyllymme pursuavat erilaisia tulehduskipulääkkeitä, kuumelääkkeitä eri muodoissa, nenää avaavia suihkeita, erilaisia räkäimuhärveleitä sekä ripulijuomia, aina se sillä hetkellä tarpeellisin puuttuu. Edelliskerralla se oli kuumemittarin patterit ja tällä kerralla lääkeruisku.


Googlasin aikani netistä t-lusikan kokoa ja totesin sen olevan 5ml. Panadolin annostus on juuri tuon 5ml. Törmäsin harmikseni myös eri kokoisiin t-lusikoihin laatikostossani. Näin ollen en voinut millään laskea, mikä t-lusikoistani olisi juuri oikean kokoinen 5 millille. Kuka idiootti on saanut päähänsä valmistaa erikokoisia t-lusikoita?
Sama asia kuin valmistaisi erikokoisia litran maitopurkkeja. Ratkaisua ongelmaan ei löytynyt, onneksi viereisen kaupungin päivystävä apteekki palveli vielä.


Mitä sitten tehdä räkäisen mutta muuten pirteän ja riehumisleikkien janoisen lapsen kanssa? Jos minulla olisi tähän hyvä vastaus, olisin supermutsi.
Mutta ainut moraalinen vaihtoehto on pysyä kotona niin kauan, kunnes viimeinenkin räkäpisara on hävinnyt. Missään tapauksessa leikkikentille, kerhoista puhumattakaan ei voi mennä. Muut vanhemmat katsovat syyllistäen ja vihaisesti; "kuka tuo räkänokan tartuttamaan meidän lapset". Lukeudun myös itse näihin äiteihin jotka kammoavat pöpöisiä lapsia levittämässä lisää pöpöjä joten ajatukseni kalahtavat aika usein omille nilkoilleni.

Flunssaisena mutta muuten hyväkuntoisena meillä leikitään värikylpylä mustikkasoseella (eli piirretään sormin paperille soseella; toisinsanoen sotketaan luvan kanssa)
Tehdään dvd-koteloista dominojonoja ympäri olohuonetta sekä leivotaan yhdessä räkäisiä pullia ja syötetään niitä isille. Joskus illan tullen kun jäljellä on enää kirkasta räkää, hiivimme tyhjään leikkipuistoon laskemaan liukumäkeä.

Onneksi flunssa ei meillä koskaan kestä kauaa. Siitä selviää yleensä alle viikossa. Mitä sitten tekee ne perheet joissa väitetään räkäkauden  kestävän kuukauden?
Mikä painajainen, en todellakaan tiedä.
Tai tiedän minä. Ei nuhaneniä voi viikkotolkulla eristää. Ihmiset käyvät töissä ja monet lapset päiväkodeissa. Niimpä täytyy tyytyä omalta osalta lotraamaan käsidesillä ja nenäfriidalla. Vuoronperään.

Ainiin, nenäfriidasta puheenollen! Aivan loistava tapa avata tukkoinen pieni nokka on pilkkoa sukkahousuun raakaa sipulia ja laittaa roikkumaan sängyn reunalle. Omatkin nenäkarvat kärventyvät siinä samalla ja haju tarttuu verhoihin mutta pääasia että toimii!










perjantai 22. elokuuta 2014

Teknologian lapset

Nykyaikana lapsille löytyy jos jonkinlaista virikettä ja härveliä. Siis teknistä sellaista. Aikuisten tarpeellisia välineitä modataan lasten leluiksi.
Hyvänä esimerkkinä Ipadeille myytäviä suojakuoria jotka mahdollistavat tahmatassujen näpyttelemisen padilla ilman lähmäjälkiä näytössä.
Padeille ja tableteille saa myös ladattua erilaisia pelisovelluksia vauvoille. Siis tietokonepelejä vauvoille!!!
Lelukauppojen valikoimista löytyy myös muumiläppäreitä ja leikki-iphoneja. Tosin ne eivät järkyttäneet minua vauvapelien tavoin.

Minä vannoin, ettei meille tule sellaisia. Meidän Koiso leikkii vain koivun värisillä puupalikoilla ja käpylehmillä. (jahka on niin iso ettei syö käpyjä).

Minun nuoruudessani liimattiin vessapaperirullan hylsyn päähän tyroksipallo ja revittiin siitä riemua pimeiden syysiltojen iloksi. Tai oli minulla nindento mutta ei sitä lasketa. Siinä ei sentäs ollut kosketusnäyttöä. Meidän isovanhempamme eivät edes osanneet leikkiä. He tekivät vain peltotöitä. (Tai niin ainakin minulle on väitetty)

Nykyajan lapsille vessapaperirulla on vessapaperirulla.

Olemme tarkoituksella yrittäneet pitää vilkkuvat ja ääntä pitävät lelut loitolla lelukopastamme. Ne tuntuvat niin levottomilta.
Säikähdin uutisointia jossa kerrottiin, että nykyajan lapsille Pelle Hermanni on liian tylsä lastenohjelma. Päätimme puolisoni kanssa, että lapsemme ei tule katsomaan televisiota ennenkuin välttämättä sitä itse vaatii ja silloinkin vain 90-luvulta tuttua Onnenpyörää. Ja ehkä muumeja. Jouluisin.

Ei meille tullut tabletille vauvapelejä eikä varsinkaan mitään tahmatassunestokuoria. Mutta silti jostain käsittämättömästä syystä perheemme älylaitteet näyttävät siltä, että jonkunsortin suojan tarpeessa ne olisivat. Yleensä kännyköistämme löytyy päivän ruokalista.

Kaikista varotoimista huolimatta tuntuu lastamme silti kiinnostavan eniten juuri tabletti ja kosketusnäyttöpuhelin. Mikä näitä nykyajan lapsia oikein vaivaa?
Todennäköisesti ei mikään. Näihin uteliaisiin pikkuihmisiin on vain ohjelmoitu kaikenlainen kiinnostavuus valoihin, ääniin ja välkkeisiin.


Ehkä se on nykyajan vauvojen sisäsyntyinen sosialisoitumisvaisto. Mitä aiemmin oppii käyttämään sosiaalisen median välineitä, sitä todennäköisemmin pääsee sisään virtuaalisiin hiekkalaatikkoihin ja pystyy twiittaamaan päiväkodista vanhemmille, että välipalaksi oli pannukakkua.

Toivottavasti ei sentään. Meidän perheemme välttelee televisiota jatkossakin ja vauvapelit pysyvät älylaitteistamme loitolla. Mutta pakko on myöntää, että on niistä oikeaakin hyötyä.
Ainut tapa saada tärähtämätön kaverikuva väsyneistä ja nälkäisistä 1 vuotiaista on istuttaa molemmat oman tablettinsa ääreen.






keskiviikko 20. elokuuta 2014

Me and I. Älä koskaan sano en koskaan.

Tunnustin muutama viikko takaperin sortuneeni muutamaan Me and I vaatteeseen.
Olen boikotoinut kyseistä merkkiä sen hinnan ja unisex-tyylisten vaatteiden vuoksi. En ole oikeastaan nähnyt niissä mitään kovin suloista. Lapseni on ennemmin pitsiprinsessa. Tässä merkissä ei hempeyttä eikä pitsiä näy.
Koskaan ei kuitenkaan pitäisi sanoa "ei koskaan"...

En tiedä mitä tapahtui. Mutta liityin Me and I kirppikselle facebookissa.

Kirppis kantaa hauskasti nimeä "sydänpyllyt".
Liityin oikestaan vain koska ystäväni naureskeli siellä olevan myynnissä kaikkea hulvattoman hauskaa. Esimerkiksi potkuhousuja jotka maksaa 200 euroa, nukkaisia haalistuneita bodeja 20 eurolla ja peittoja joista pyydetään 400 euroa. Mikä hauskinta, niitä ostetaan.

Kaikki lähti yhdestä mekosta joka maksoi 6 euroa. Sehän oli aivan normaalihintaisen käytetyn koltun hinta ja miellytti minun silmää. Hempeä vaaleanpunainen jossa on geishoja. (ystäväni tosin kuvan nähtyään totesi, ettei itse pukisi lapselleen mekkoa jossa on pikkuhutsuja joten tämä rätti on jäänyt kaapin pohjalle mielikuvan vuoksi, kiitos vain Sofia!)

Muutama muu samankaltainen ostos seurasi perässä ja lopulta päädyin Me and I nettikaupan alennusmyyntiin jossa myytiin kevätmallisto pois puoleen hintaan. Ostin 2 mekkoa ja maksoin niistä 15e/kpl. Saman verran kuin mistä tahansa uudesta lastenvaatteesta. Niin paljon en niihin tykästynyt kuitenkaan, että pulittaisin uudesta mallistosta ovh:n 30-37e. Eikä se johdu siitä, että olisin pihi.
Mutta näiden uusien mekkojen saapuessa, huomasin että ne toimittavat meillä kuitenkin enemmän yöpaidan virkaa. Vaatteiden malli on jotenkin omituinen. Koska en itse pukeudu säkkiin kuin erityistilanteissa, ei silmä meinannut tottua Koisonkaan päällä säkkimekkoon.

Mistä tämä yhtäkkinen takinkäännös? Olenko vain statuksen hakuinen ja haluan pukea lapseni kalliisiin (kirppikseltä ja alesta ostettuihin) merkkikuteisiin?
Tuskin. Mutta tästä merkistä on kohistu niin paljon, että täytyihän se testata jo ihan pelkästä uteliaisuudesta.

En aio jatkossakaan mennä kutsuille, enkä varsinkaan pitää niitä. Vaatteiden hinta-laatu-silmäämiellyttävyys ei vain kohtaa.
Retroja unisex-kuosisia vaatteita on hankala yhdistellä pitsisukkahousuihin ja tyllihameisiin. En ole varma onko vika vain asenteessani mutta mielestäni tyttö-Koisoni näyttää jopa tämän merkin mekoissa hieman pojalta. Lisäksi olen huono olemaan väärässä, joten en aio olla sitä tässäkään asiassa.

Ei nämä hyvin harkitut lipsahdukset kuitenkaan turhia olleet, ne menevät oikein hyvin (geishamekkoa lukuunottamatta) vaatekierrossamme. Varsinkin flanellit ja froteet tuntuvat ihanilta syksyn koleuteen. Ohessa muutama kuva hairahduksistani arkikäytössä















keskiviikko 13. elokuuta 2014

Enterorokko


Niinkuin monesta postauksestani on voinut rivien välistä (ja rivien päältä) lukea olen pöpökammoinen. Vältän vatsatautipöpöjä, flunssapöpöjä ja varsinkin rokkopöpöjä kuin ruttoa. Minulle ne ovat pikkuruttoja.

En vie koskaan lastani paikkaan jossa tiedän serkun kummin kaimataaperon olevan räkäinen. Lapset ovat perusolettamukselta monesti mukamas nuhaisia ja tahmaisia. Minun olettamukseni on, että lapset ovat vain tahmaisia. Eikä Koisoni mielellään ole edes sitä.

Kaikista varotoimista huolimatta lapseni sai viimeviikolla enterorokon. Olen syöksynyt ulos kaupasta kun olen nähnyt siellä vesirokkoisen lapsen. Olen naureskellut kaikille "pöpöjä ei voi välttää" kommenteille. Kyllä muuten voi!

...Paitsi jos niistä ei tiedä.

Olimme heinäkuisten mammamiitissä perhepuistossa. Pahaa aavistamattomana päästin vedestä innostuvan Koison alle 3 vuotiaille tarkoitettuun muoviseen uima-altaaseen. Allas oli tyhjä ja mukaan tuli 3 muuta heinävauvaa. Riemulla ei ollut rajoja.

4 päivää myöhemmin Koisolla nousi 39 asteen kuume joka kesti vuorokauden. Tätä seurasi näppylät. Koisoni näytti punapilkkuiselta kärpässieneltä. Näppylöitä tuli jalkoihin ja käsiin. Sekä ikävä kyllä myös suuhun. Ensimmäistä kertaa ikinä, annoin Koisolle lounaaksi jäätelöä ja mansikkahilloa.

Muutaman päivän kuluttua myös minun kurkkuuni nousi näppylöitä ja kuume kohosi 39.5 asteeseen.
Myös kaksi muuta altaassa kylpenyttä heinävauvaa saivat kuumeen ja pilkut samaan aikaan.

Tämän rokon jälkeen vannon, että en enää KOSKAAN päästä lastani minkään sortin kolera-altaaseen.



perjantai 8. elokuuta 2014

Brand new banneri


Eniten päänvaivaa tässä bloggaamisessa on minulle ehdottomasti tuottanut sama asia kuin arkielämässä harmaiden hiusten luoja muutenkin. Eli tekniikka.

Blogini ulkoasu on jotenkin venähtänyt ja valahtanut, Burberryreunat roikkuvat, kuvat ovat taustalla väärissä kohdissa ja koko ulkoasu muutenkin on ollut perin epäsiisti. Vähän niinkuin vessamme jossa vessapaperirullat eivät koskaan löydä oikeille paikoille.

Bloggaajien facebooksivuilla kuulutellaan tuon tuostakin, osaisiko joku tehdä bannereita. Näitä kysymyksiä lukiessa, minun päässäni on vain yksi kysymys. "Mikä ihmeen banneri"? Tutustuin parhaan ystäväni, googlen avulla bannerien ihmeelliseen (lue: ahdistavaan) maailmaan.
Se on photoshopilla tehty kuvahärveli blogin yläosassa joka on vähän niinkuin otsikko.

Selailin aikani erilaisia bannerivaihtoehtoja ja tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole minkään sortin edellytyksiä sellaisen tekoon. Niimpä roiskin Painttiin suunnitelman bannerista jonka haluan ja marssin koputtelemaan puolisoni työhuoneen ovelle.





Tässä se on! Miehenu avustuksella siitä onneksi kuoriutui hieman edustuskelpoisempi. Mitä mieltä olet Blogin uudesta ulkoasusta? Onko se liian tylsä? 


















torstai 7. elokuuta 2014

Hauskaa imetysviikkoa!

Imetysviikon kunniaksi tietysti imetyskuva!
Nyt on käynnissä imetysviikko. Oikeastaan minusta on omituista että pitää olla erikseen imetysviikko. Eihän aamupalallekkaan ole omaa viikkoa. Tai Lounaalle. Kansainvälinen päivällisviikko? Ei toimi.

Jostain käsittämättömästä syystä imetys kuitenkin jakaa mielipiteitä. Varsinkin niiden mielipiteitä kelle koko asia vähiten kuuluu. Siksi tarvitaan imetysviikkoa.

Ystäväni kauhisteli miten kykenen imettämään vielä, kun lapseni osaa jo itse vaatia rintaa?
En voinut ymmärtää koko kysymystä. Eikö vastasyntynyt sitten vaadi? Onko sillä jotain eroa onko se vaatimus sanallinen "titti" ja paidankauluksen hapuilu vai suoraa huutoa? Eikä mielestäni 14 kuukauden ikäinen lapsi ole vanha. Vastasin, että voisimme keskustella aiheesta uudestaan kun Koisoni menee kouluun.

Minulta on yhden kerran tiedusteltu, aionko todella imettää kiinalaisessa ravintolassa jossa on miestarjoilija. Esitin seuralaiselleni vastakysymyksen; Siirtyisitkö itse sitten kanssamme vessaan ruokailemaan?

Imetystä saa selittää joka puolella.
Jos imettää vastasyntynyttä, saa usein kuulla vauvan itkiessä, että pitäisikö kuitenkin antaa korviketta, sillähän on selkeästi nälkä.
Jos täysimettää 5 kuukauden ikäistä, joka puolella tyrkytetään soseita koska eihän 6kk täysimetyssuositus voi olla realistinen.

Kaikkein pahinta on jos tissillä roikkuu yli vuoden ikäinen. Niinkuin minulla. Se on nimittäin taaperoimetystä! Auta ja varjele mitä underground touhua.

Tämä meidän maamme tuntuu selkeästi unohtaneen Thl:n suosituksen, jossa kehoitetaan imettämään vähintään 1 vuotiasta lasta ja sen jälkeenkin jos molemmat haluavat. WHO taas suosittaa vähintään 2 vuoden imetystä.

Tai oikeastaan... Tämä meidän maamme tuntuu selkeästi unohtaneen, ettei ole kohteliasta kommentoida toisen syömisiä. Mutta kun kyseessä on lapsi, se unohtuu. Toisten ihmisten takertuminen tisseihin alkaa jo synnytyslaitoksella. Minunkin lerpukoihin tarrasi maidonhimoinen kätilö kiinni mitään kysymättä tai varoittamatta.

En vain käsitä miksi imetys on niin iso juttu. Äitiyden mittari. Vaikkei kukaan sitä myönnäkkään. Mutta salaisesti niin ajatellaan kuitenkin. Jos imetät liian pitkään, olet itsekäs äiti. Jos imetät liian vähän aikaa, olet itsekäs äiti.

Tietysti pelkkiä korvikkeita antavilla äideillä on täysin samanlainen kokemus tuomareista. Nimittäin se ei ole toisten asioihin puuttujien mielestä sen hyväksyttävämpää kuin pitkä/lyhyt/väärässä paikassa tapahtuva imetyskään. Tämä hyvää äitiyttä mittaava ruokkimismittari on julmempi kuin vaaka. Se nimittäin on vielä harvemmin sopivissa lukemissa. Mikään ei ole hyvä, aivan sama mitä ja miten teet. Tervetuloa äitiyden ihmeelliseen maailmaan.

Niin ja hyvää imetysviikkoa!


lauantai 2. elokuuta 2014

ituhippi

Olen ollut hieman kirjoitustauolla. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että häpeän syvästi blogini rupsahtanutta ja vinksahtanutta ulkonäköä.
Koska hyvin suunniteltu on puoliksi valmis, kehtaan taas kirjoittaa koska uusi banneri on puoliksi valmis päässäni!
Mutta asiaan.

Kaikenlainen Luomuilu ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin lähellä sydäntäni. Olen usein ennenkin sanonut, ettei meillä kierrätetä ja kestovaippojakin käytämme aivan muista syistä, kuin ekologisuuden vuoksi. En oikeastaan osaa edes selittää mitä ekologia tarkoittaa. Vai onko se ekologisuus?

Kävin kyllä ympäristöpainotteisen yläasteen, mutta se johtui vain pohjattomasta kateudesta ystäviäni kohtaan, jotka kaikki menivät matemaattis/äidinkieli/musiikki/kuvaamataito-painotteisiin kouluihin. Minäkin halusin olla jotain. Joten päädyin hippikouluun.

Kuitenkin näin lapsen syntymisen myötä, olen alkanut ajattelemaan enemmän ruoan puhtautta. Tai itseasiassa se juontaa juurensa raskausajasta jolloin olin ihan varma, että vauva saa torjunta-aineista adhd:n, autismin tai vähintäänkin kilpirauhassyövän.

Kun lapseni syntyi, pidin hieman epäeettisenä ajatustani, että voisimme taas siirtyä edullisten kasvisten syömiseen. Toisaalta kotihoidontuki hupenee aika äkkiä ennenaikaisesti jos täyttää kaapin pelkällä luomuruoalla. Keksin aivan loistavan ratkaisun tähän ongelmaan!
Liityin paikkakuntamme Luomuruoka osuuskuntaan! Laskin pikaisilla laskutoimituksilla, että samalla hinnalla joka minulla menisi vuodessa tavallisiin halpoihin ulkomaisiin kasviksiin kaupasta, saan osuuskuntaan liittymällä saman Luomuna.

Osuuskunta siis palkkaa puutarhurin vuokratulle kasvimaalle jossa on myös kasvihuone. Osuuskunnasta voi ottaa kokonaisen tai puolikkaan osuuden. Me otimme puolikkaan. Tällä puolikkaalla osuudella saamme kerran viikossa noutaa tietyn määrän luomukasviksia (esim tomaattia kurkkua sipulia, valkosipulia ja perunaa) kasvimaalta. Maksan puolikkaasta osuudesta vain 175e/vuosi (+100e osuuskuntamaksua). Mielestäni se on aika huokea hinta. Ainakin minun matikkapäälläni.

Satokausikin kestää jouluviikoille asti joten vuodessa jää muutama kuukausi kaupasta ostettaville vihanneksille. (pientä täydennystä joutuu tosin tekemään viikon loppuessa, perunat eivät ainakaan vielä riitä koko viikolle. Tai sitten me vain syömme liikaa perunaa).

Tietysti tämä toiminta olisi ollut liian helppoa, jos se olisi toiminut vain tilisiirrolla. Niimpä minua odottaa 10 talkootuntia tuon vuoden aikana. Haluan nähdä itseni takapuoli ojossa kitkemässä rikkaruohoja 1 vuotiaan Koison kanssa.
Minulla oli myös satoa noutaessa hankaluuksia erottaa kurkkukesäkurpitsasta ja tilli basilikasta mutta luulen että kehityn siinä vuosien varrella.


Perustimme viimevuonna äitini kanssa kasvimaan itse. Hän kylvi sinne esim porkkanaa. Rikkaruohoja kitkiessä hän ihmetteli niiden suoraa linjaa, mutta kiskoi kuitenkin kaikki tunnollisesti pois. Syksyllä tuli aika nostaa porkkanat, mutta mystisesti mitään ei ollutkaan kasvanut. Paitsi muutama rikkaruoho. Hän nyppäsi ne turhautuneena pois ja niiden päässä roikkuikin tulitikun kokoiset porkkanat.

Joten jos tämä rikkaruohojentunnistus kulkee verenperintönä, luulen että minua ei kannata päästää kitkemään. Saattaa olla että kitken vahingossa perunat kompostiin enkä erota porkkanaa voikukasta sen paremmin kuin äitinikään.

Vaikken tiennyst vastausta ystäväni kysymykseen "mitä eroa on Luomusalaatilla ja salaatilla jonka kasvatuksessa ei ole käytetty torjunta-aineita eikä lannoitteita" uskon, että tämä on hyvä juttu. Näin minun ei tarvitse stressata pesenkö tomaatit tarpeeksi hyvin jottei niihin jää tuholaismyrkkyjä ja voin melkein hyvällä omalla tunnolla jatkaa kierrätyksen kanssa samalla linjalla kuin ennenkin. (eli nollalinjalla).

Onko joku muu päätynyt ostamaan vihannekset osuuskunnan kautta? Tämä on ihka ensimmäinen osuuskuntakokemukseni ja vasta muutaman viikon kestänyt sellainen, joten olisi kiva kuulla kokemuksia!