Ostomaniat

Me and I, tuttavallisemmin miikkari. Sana jokaisen nykyajan kotiäidin huulilla. Vauvakerhoissa vilkkuvat Miikkarin tavaramerkki; siilitakapuolet, pilvitakapuolet ja tähtitakapuolet. Ja minun koisoni röyhelötakapuoli by Ebay.
En ymmärrä tätä hulluutta. Facebookissa on useita kyseisen tuotteen kirpputoreja, joissa myydään, ja mikä merkillisempää;ostetaan kulahtaneita, paljon käytettyjä sekä rikkinäisiä vaatteita samoilla hinnoilla kuin muilta merkeiltä saa uusia.
Olin pudottaa silmäni nähdessäni bodyn jossa oli sosetahra, haalistuneet värit sekä reikä saumassa. Se ostettiin hinnalla 17 euroa. Mutta kun se oli vanhasta mallistosta. Aivan. Se selittää kaiken.

Mutta ei minun ollut tarkoitus kummallisia ostotottumuksia kummastella. Tarkoitukseni on kummastella kotikutsuja.

Me and i, Pom delux, Tupperware, Blingo, Nosh, Seksivälineet, Alusvaatteet, Kahvit, Laukkufriikki, Öljyt, Mausteet, Partylite.. Ja tässä vain osa. Kotimyynti kutsuja. Kuka ihme saa päähänsä myydä kahvia, laukkuja ja seksivälineitä olohuoneessa?
Sanoisin, että kotiäidit. Poikkeuksiakin toki on. Tämä uusi olohuonekulttuuri on mahdollistanut hoitovapaalla oleville äideille pientä lisäansiota, eikä se tietenkään näinä taantuman aikoina huono juttu ole.

Huono juttu on se, että minä en voi sietää kotikutsuja.

Nimenomaan shoppailun idea on erilaiset putiikit, sovituskopit, pitkät vaaterekit ja ennenkaikkea se, että ne saa heti mukaan. Ihanat paperiset kassit roikkumassa rattaissa. Kenkälaatikoiden kahiseva paperi myyjän sujauttaessa kassalla toisenkin parin mukaan. Sovituskoppien takapuolta pienentävät peilit (ne liikkeet joissa on realistinen sovituskoppi, ovat boikotissa), alelaarit, ja kaikki asiaankuulumattomat heräteostokset.
Kotikutsuilla kaava on aina sama. Myyjä kokoaa tavaransa olohuoneen pöydälle, loput tuotteet löytyvät kuvastoista. Suurinta osaa ei pysty sovittamaan ja mikä pahinta; niitä ei saa heti mukaan. Ne tulevat vasta muutaman viikon kuluttua.
Heräteostosten tekomahdollisuus on usein lähellä nollaa näin kotiäidin budjetilla sillä usein tuotteet ovat 3 kertaa kalliimpia kuin kaupoissa.

Tämä ei ole ainut asia joka kotikutsuissa sieppaa. Koska ilmeisesti valtaosa on alkanut karsastamaan kauppakeskuksia, on jos jonkinsortin myyjää tuttavapiiri täysi. Viikottain, joskus päivittäinkin, minulta tiedustellaan halukkuuttani pitää kutsut. Ilmaisen aina olevani erittäin haluton. Mutta miten sitä ystäville viitsii sanoa, että "minä muuten en millään tasolla kannata sinun uutta tulonhankkimistapaasi enkä varmasti aio pitää olohuoneessani kippokutsuja, enkä varsinkaan kutsu anoppiani seksivälinekutsuille"?

Siispä olen olosuhteiden pakosta joutunut värväämään suvun mummot, mammat ja sukulaiset tupperware kutsuille ja mammakavereita lastenvaatekutsuille.
Tupperwarekutsuiltani ostin muutamia vauvansosepurkkeja ja luulin että se oli hyvä ja edullinen ostos. 3 kappaletta kustansi 17 euroa. Seuraavana päivänä Robinhoodissa sama satsi eri värisenä ja merkkisenä maksoi 2.90. Olen häikäistynyt. Tai ärsyyntynyt. Tosin tupperwaren puolesta täytyy hehkuttaa yrttileikkuria, se leikkaa ihan hyvin sipulit. Ja sormet.

Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä kritisoi (yli)kalliita lastenvaatteita. Laatu maksaa. Minä vain en pidä putiikeista jotka on koottu ihmisten olohuoneisiin, tai pahimmassa tapauksessa minun olohuoneeseeni.
Saattaisin ostaa lammaspyllyn Itäkeskuksen Miikkaripuodista, mutta näiden kaikkien em tuotteiden ideologia perustuu kotimyyntiin ja kotimyynnistä värvättyihin uusiin myyjiin.

Vaikka sanoin rakastavani kauppoja, olen löytänyt pahan kilpailijan. Se ei ikävä kyllä ole pyramidikauppa eri osotteissa vaan internet. Eikä mikä tahansa nettikauppa vaan Ebay!
Edullisia uusia lastenvaatteita ja juuri niin prinsessamaisia kuin pitää! Laatu ei tiettävästi ole kummoinen, ei säily isältä pojalle, mutta me kestovaippailemme joten ehkä saan olla hieman epäekologinen muissa asioissa. Sitäpaitsi Ebaysta saa myös röyhelökestovaippoja.
Älkääkä saarnatko rakkaat ystävät hiilijalanjäljestä, ei riisikään tule Itä-helsinkiin Länsi-helsingistä. Vai onko joku jo perustanut lähi-riisi yrityksen?

Shoppailla voi monella tavalla, ja koska haluan kotimyyntitrendin väistyvän yhtä pikaisesti kuin Perussuomalaisten vaalivoiton, pistän pystyyn arvonnan ja tuon tiettäväksi muitakin lastenvaatetusvaihtoehtoja kuin tähdet, pilvet ja pupu pöksyssä.
Myös trokaus on kotimyyntikutsujen lisäksi inhokkilistallani. Lastenvaatekirpputoreilla näkyy paljon Ebaysta ostettua uutta kamaa myytävänä 10 kertaiseen hintaan joten toivottavasti sana leviää ja ihmiset tajuavat ostaa ebaysta 4 eurolla sen saman kirpparilla 20 euroa maksavan leopardijuhlamekon.

Voit osallistua arvontaan kahdella tavalla. Tapa 1: liity lukijaksi. Tapa 2:  Paina kohdasta Share, jaa facebookissa ja kirjoita kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi. (jos liityit kasvottomaksi jäseneksi, lisää silloinkin kommenttiin sähköposti). Arvonnan voittaja voi valita tämän postauksen kuvista jonkun haluamansa tuotteen. Arvonta päättyy 26.3.2014.
Jos et halua jäädä seuraajaksi, voit arvonnan jälkeen poistaa itsesi tai facebookjaon!

(Jokainen tämän tekstin kuva on lainattu www.ebay.com)

Latvasta laho

Imetysdementia. Aivan naurettavan typerä termi. Dementia on vakava asia. Miksi siitä on tehty tällainen vitsi?

Siksi että se todella on olemassa. Tai ehkä se on vauvadementia.
Pientä tutkimusta tehneenä totean, että tätä erikoista ilmiötä esiintyy myös äideillä jotka eivät syystä tai toisesta imetä.

Olen aina ollut hieman huolimaton. En ole koskaan pitänyt erityisesti huolta tavaroistani, varsinkin kännykät katoavat tai rikkoutuvat herkästi.
Lopetin laskemasta monesko on menossa, kun olin ostanut kännykän numero 32.
Siitä on 3 vuotta.

Muutama vuosi takaperin hukkasin töissä housuni. En silti mennyt kotiin ilman housuja.

2 vuotta sitten autoni seisoi viikon työpaikkani parkkipaikalla koska olin hävittänyt sen avaimet työpäivän aikana. Vara-avain oli hävinnyt jo paljon aikaisemmin. Olin juuri saanut palkattua kaverin murtautumaan autooni, mutta kevätlumien sulaessa avaimeni pilkisti lumihangesta.

Yövuoron jälkeen silmälasini löytyivät kukkaruukusta ja käsilaukku roskakorista.

Raskausaikana vitsailin hukkaavani varmasti vauvanikin jollei se olisi minussa napanuoralla kiinni.
Kun 14.6 napanuora katkaistiin, tunsin hentoista kauhua mutta syvällä sisimmissäni tiesin, että pitäisin tallessa suurimman aarteeni. Ja niin olen pitänyt. 

Kaikki muu sen sijaan... Kaaoksessa.
Ennen naiseudestani sentään kertoi se klassinen; pystyin tekemään asioita samaan aikaan ja pitämään useita naruja käsissäni, vaikka sillointällöin naru tai kaksi olikin kadoksissa. Nykyisin ystävääni lainaten, olen ameeban tasolla. 

Pystyn kyllä tekemään samaan aikaan soseita, vaihtamaan vaippan ja jutustelemaan Koisolle. Kun pitäisi tehdä jotain mihin vauva ei liity, esimerkiksi pyykin pesu ja kauppalistan kertominen puhelimitse yhtäaikaa, olen hukassa. Kun mieheni tulee kaupasta mukanaan kana ja juusto, räjähdän tyystin. MISSÄ KAIKKI LOPUT OVAT?
Minun päässäni. 

Ajaessamme autolla kauppareissulla, puhuimme että täytyy käydä tankkaamassa. Ajoimme bensa-asemalle ja mieheni tankkasi auton. Kotipihassa muistan että tankkimme oli aivan tyhjä ja huudahdan "me unohdimme käydä siellä bensa-asemalla!" Näen mieheni silmistä tutun katseen; "missä minun ennen ihan teräväpäinen vaimoni on?"

Suurin harmi tässä 'taudissa' on hellan napit. Mieheni on jo kuukausien ajan juossut perässäni sammuttelemassa niitä.
Eräänä aamuna poltin kahvinkeittimen kahvan hellalle. Asuntomme kärysi muoville, eikä auttanut muu kuin ottaa koira sekä vauva kainaloon ja soittaa miehelle että perhe täytyy viedä evakkoon kunnes savu hälvenee.
Tämän epidosin jälkeen päätin, etten enää valmista ruokaa, kun hellan sammuttaja ei ole kotona. Joskus turvallisuus on taattava radikaalin keinoin jos kotona asuu tyhjäpää. Mieheni on jo uhannut viedä sulakkeet aina kun lähtee kotoa.

Pientä häpeää sielussani herätti viimeviikkoinen ystäväni kylässä käynti. Istuimme olohuoneessa jutustelemassa ja pyysin miestäni keittämään teetä. Mies tapansa mukaan viivytteli kunnes lopulta räjähdin tyystin ja karjaisin että voisi edes sanoa jos ei viitsi  keittää niin keitän sitten itse. Niin mies kuin ystäväni katsoi minua  omituisesti. Pieni häilyvä muistikuva piirtyi päähäni, mies 10min takaperin taisi huikkasta keittiöstä, veden kiehuvan jo.

Näitä sattuu meillä päivittäin ja olen jo luovuttanut itseni suhteen. Minun pääni lohkoista yksi jäi synnytyssairaalaan. Sen kanssa nyt vain on elettävä.
Erityisen hankalan tästä tekee se, että muistin lisäksi kadoksissa on myös lukutaito. Muistilaput "muista avain, muista kännykkä, muista hoitolaukku, muista lusikka" - ovat hyödyttömiä. Saatan kävellä ovesta ulos ja rekisteröidä ovessa kiikkuvan keltaisen muistilapun mutta unohdan lukea mitä siinä lukee. Tajuan sen usein vasta sitten kun seison pihalla ilman autonavaimia ja kotiavaimia.

Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, ettei muurahaisillakaan ajatus varmasti kovin vauhdilla vilise, mutta silti heidän pesänsä on täynnä elämää, mahdoton rikkoa ja rakkaudella rakennettu.