Virpominen -Ei tule tapahtumaan!

Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia, ja niin lähestyy palmusunnuntaikin. Suomessa on tapana, että oven taakse ilmaantuu lapsia pukeutuneina pääasiassa noidiksi tai noitien kissoiksi. Sitten heilutellaan koristeltuja pajunkissoja ja saadaan munia. Ihan kiva idea.

Minä en käsitä tätä ollenkaan. En sen enempää kuin Halloweeniakaan. Noidat luovat minulle negatiivisen mielikuvan. Esimerkiksi Milla Magia: Ilkeä bich josta kukaan ei tykkää. Noita-akka on yleensä juuri se vaimo joka ei päästä miestään baariin ja noitia poltettiin 1600-luvulla roviolla. 

En missään tapauksessa voisi kuvitella pukevani lapsiani noidiksi. En missään tapauksessa. Sama kuin pukisi 3 vuotiaan justiinan puliakaksi tai demoniksi. Ainiin, Halloweeninahan lapset kipittävät pirunsarvet päässä päiväkodeissa ja kerhoissa. Mutta ei mennä nyt siihen.

Koko virpomiskulttuuri on mielestäni epäiyttävä. Alunperin se lähti siitä, että naapuruston lapset kävivät toivottamassa naapureilleen onnea ja terveyttä. Ortodokseilta lähteneen perinteen mukaan pajunoksat siunattiin ja niiden uskottiin tuovan terveyttä ja karkottavan pahan. Miten noidat siihen liittyvät?

Miksi pitää pukeutua ja lähteä kerjäämään karkkia? Ajatus siitä että lapseni kipittelisi ympäri kyliä vierailla ovilla olisi epämiellyttävä. Ainahan sitä voi mennä virpomaan tuttujen oville ja mummolaan. Mutta en minä pidä siitäkään ajatuksesta. Pääsiäinen on meille kristillinen pyhä johon kuuluu tiput ja pääsiäismunat. Rairuoho ja pääsiäislammas. Pääsiäispupukin saattaa käydä piilotteemassa munasia sohvan alle. Mutta ei noidat eikä epämääräiset

munakierrokset. 

Jos palmusunnuntaina ovikellomme soi, avaan toki ja annan pikkunoidille pääsiäismunia virpomisoksaa vastaan. Olen minä sentään kohtelias. Eihän se lapsien vika ole että heidät on noidiksi puettu tai että minä ajattelen noidista ja pääsiäisestä eritavalla kuin heidän vanhempansa.

Jos yksi tämmöinen "puetaan lapsista kamalia otuksia päivä" on oltava, eikö pääsiäinen voisi riittää? Miksi on oltava myös halloween ja omituisesti suomeen saapunut trick/treat kiertely? Amerikkalaista hapatusta kerrakseen. Ja minä ihan oikeasti rakastan amerikkalaista hapatusta, sinkkuelämää, Sophiekirahvit, Raskausmahakakut... Täydellisiä. Mutta rajansa kaikella. 

Todennäköisesti tulee se päivä kun lapseni haluaa lähteä tähän noitavouhotukseen mukaan. Saatan päästää hänet mummolan ovelle sulkapajunkissojen kanssa mutta noidantamineet ei tule kysymykseenkään. Ei edes noidan kissan. Koiso saa pukeutua korkeintaan pääsiäistipuksi. Ehkä myös munakoisoksi. Sitä mieltä minä olen palmusunnuntaista. 

Rokkikukko kiekuu! Suurperheen polttoaineenkulutus n.25L/100km

Postaussarja kohta viiden pojan värittämästä arjesta saa jatkoa! Paljonko teidän perheessä juodaan maitoa?

                                                          Rokkikukko kiekuu!
                                      Suurperheen polttoaineenkulutus n.25L/100km

Kun on pyöritettävä kohta seitsemän henkinen perhe, tulee jossain vaiheessa väkisinkin mieleen oman lehmän osto. Maitoa nimittäin kuluu ja sitä sitten kuluukin aivan sikana! Meidän perheemme maidonkulutus lukemat huitelevat tuolla 25-litran tietämillä viikossa, eli siis normaalin jenkkiauton kulutuksen verran. Voinko siis pönkittää omaa itsetuntoani ja amerikanraudan puutosta kertomalla perheemme maidon kulutuksen olevan suurempi kuin monella muulla?
Perheemme pitää myös kovempaa ääntä kuin moni pienempi perhe. On ukuleleä, kitaraa, huuliharppua, hälinää, kongo-rumpuja ja tietysti TV:n täytyy pauhata jatkuvasti. Myös tässä mielessä suurperheily on kuin Amerikanraudan omistus.

Eli käsitelty on siis jo kulutus, meteli... Mitä on vielä jäljellä? Ympäristöhaitat?

Noh... Jos ei muuten niin todellinen ilmastonmuutos ainakin syntyy kun saapuu kotiin raikkaasta ulkoilmasta ja jo eteisessä vastaan tulvahtaa valtaisa uroksellinen jalkahien haju. Välillä sitä miettii väkisinkin miten pienistä miehistä voi tulla jo niin miehekkäitä tuoksuja.
Perheemme rakastaa maitoa ja autoja! Tällä hetkellä pienin mies talossa aloittaa päivän ja lopettaa päivän sanomalla ”auto” tai vähintäänkin ”ralliauto”.

Suurperheen elämä on siis kuin Amerikan autoilu; kallista, kovaäänistä ja paljon rahaa vievää... Mutta aivan helvetin hauskaa!

Ehkä myös tässä kuten Amerikan auton omistamisessa naapurit ovat lopulta vain kateellisia.
                                               -Rokki-kukko-

Luonnollinen #naturel

Taikaliemeen pudonneita ihmelapsia blogista bongasin ajankohtaisen haasteen: #naturel. Tarkoituksena siis julkaista naamasta kuva joissa ei ole meikkiä. Mieleeni heräsi kysymys; Tarvitaanko todella nykyään tällaisia haasteita?

Kyllä tarvitaan. Nykyaikana on hämärtynyt kuva luonnollisuuden ja luonnollisen meikin väliltä. Nuoret tytöt näkevät jokapuolella luonnolliseksi meikattuja ihmisiä ja kuvittelevat että luonnonkauneus tarkoittaa ripsienpidennyksiä, kestopigmenttejä ja kuulasta ihoa. Ripsienpidennysten ansiosta ihmiset ovat jo herätessään meikattuja. Ajatelkaa nyt jos vaikka mies tapailee sattumalta vain naisia joilla on ripsienpidennykset, ja sitten sattuukin eksymään saunaan uuden tyttöystävänsä kanssa jolla niitä ei ole. Ihan varmasti miehen päässä saattaa vilahtaa ajatus "miksi tällä naisella on kitukasvuiset ripset?" Tai sitten minä vain ajattelen miesten ajattelevan liikaa.

Kestopigmennoinnit, ripsienpidennykset ja tatuoidut kulmat ovat kauniita. Ei sitä voi kieltää. Itsekkin haaveilen volyymiripsistä. Mutta minne on kadonnut luonnollisuus ja ajatus siitä että luonnollisuus on kaunista ja seksikästä itsessään eikä luonnollisuutta tarvitse välttämättä tehdä kaikensortin kommervenkeilla? Kuka enää kohta kehtaa lähteä uimarannalle ilman ripsienpidennyksiä ja huulien kestovärjäystä jos ilman meikkiä on valtaosalla ilman meikkiä mutta volyymiripsillä ja kestoposkipunalla.

Kuulin kerran uimahallissa pienen lapsen kysyvän äidiltään minua osoittaen "miksi tuon tädin tissit roikkuvat". Minua huvitti. Valmistauduin pitämään luennon painovoimasta mutta äiti vei nopeasti lapsen saunaan. Ehkä tulevaisuudessa lapset kyselevät miksi tällä tädillä on niin alastomat ripset.

#Naturel

Uusi postaussarja: Rokkikukko kiekuu -Crusoe haaksirikkoutuu neljän asuttamaan kolmioon

Tiedättekö, minusta 3 litran maitokassin kantaminen kotiin on aikalailla hartioiden päälle käyvää hommaa. Yksilapsisessa perheessä 3 litraa viikossa pelkästään lapsen maidoiksi on silti ilmeisesti verrattain vähän. Suurperheessä maitoa raahataan kotiin 25 litraa. Minusta kottikärrylisessä maitoa on jotain kiehtovaa. Onnekseni sain blogiini postaussarjan suurperheen kommelluksista Ja mikä kiehtovinta; sitä kirjoittaa isä! 

Ensimmäisessä osassa suurperheen Rokkikukko kertoo kuinka kaikki oikein alkoi:

                                                  Rokkikukko kiekuu

                                          Crusoe haaksirikkoutuu neljän asuttamaan kolmioon.

Elämään mahtuu paljon sattumuksia ja joskus jopa kohtalon johdattamia tapaamisia. Itse olen aina uskonut vahvasti sattumaan. Teoriani on nyt kuitenkin romuttunut tässä vuosien saatossa kun olen ajatellut taaksepäin iltaa, joka johtaisi todelliseen elämäni muutokseen. Jopa kaikkien elämäni arvojen päälaelleen kääntymiseen. 

Saavuin takaisin Suomeen Maailmanympäri-matkalta kesällä 2009. Sinkkumies, rock-bändin laulaja ja luulin olevani maailman napa. 

Lähdinkin siis loppukesästä pienelle kulttuurimatkalle Suomen Turkuun imemään itseeni lisää rock´ n roll vaikutteita ja nauttimaan suomen parhaasta bändistä. 

Tuolla reissulla keskellä pimeintä tanssilattiaa kohtasin tulevan avovaimoni. Hän näytti taivaalliselta; rakastuin. Pian selvisi että hän on kolmen lapsen yksinhuoltaja ja minusta oli siis kovalla vauhdilla tulossa uusioperheen isä... Noh ei nyt ihan heti, koska itseään jumalana pitävän rock-kukon mieli ei tuolloin vielä ollut niin avoin suurperhe idealle kuin nyt.

Kesällä 2010 lähdinkin sitten kiertämään Kauko-Aasiaa 5viikon ajaksi. Karmea totuus paljastuikin jo menomatkalla lentokentällä... Ikävä oli aivan karmaiseva! 

Uudet maisemat, hajut, kuumuus ja paikallisia piinannut köyhyys muokkasivat minusta uuden ihmisen. Koti-ikävää vastaan taisteltuani palasin takaisin Suomeen ja päätin että tämä mikä ympärilläni on, on joka ihmisen unelma... Tai ainakin sen pitäisi olla. Ja siitä tulikin minun unelmani.

Perheeseemme kuuluu nyt neljä lasta ja viides poika tähän talouteen syntyy kesällä. 

Näihin vuosiin on mahtunut kaikenlaisia haasteita ja hauskoja kommelluksia, joten nyt kun niiden jakamiseen tuli mahdollisuus... 

Niin päätin pienen harkinnan jälkeen kirjoittaa niistä teille.

Kohti tuntematonta reppureissua ja internetblogien maailmaa!

- Rokki Kukko - 

Varastatko sinä kuvia?

Bloggaamiseen liittyy olennaisesti kuvat. Viimeisen 10 vuoden aikana valokuvaamisesta on selkeästi tullut muotiharrastus. Jo nuorilla tytöillä näkyy katukuvassa järjestelmäkamerat objektiiveineen ja lisäsalamoineen. Ja sehän on ihan mahtavaa! Nuoriso on löytänyt Ofeliapullon sijaan kouraansa järkkärin! Enää tuntoja ei pureta myrkynkatkuisiin hajustettuihin päiväkirjoihin joita isät hitsaavat auki kun avaimet on suutuspäissä nielaistu sisaruksen päästyä lukuapajille. Nykyään avaudutaan kaikelle kansalle, nimellä tai ilman. Bloggaajia löytyy kaikesta ikäluokasta. On 13-vuotiaiden hevosblogeja, 17 vuotiaiden valokuvausblogeja, äiti-ihmisten vauvablogeja, jauhopeukaloiden leivontablogeja, villien keski-ikäisten prostituutioblogeja sekä kaikenikäisten seksiblogeja. Ja kaikkea siltä väliltä ja hieman ylikin.

Bloggaaminen on tuonut mukanaan myös oheisilmiönä varastamisen. Nimittäin kuvien varastamisen. Monilla ei ole mitään käsitystä siitä, millälailla kuvia on lupa käyttää jos ne eivät ole omia. Mukaanlukien itseni. Olen joutunut perehtymään asiaan vasta ärsyttävän pedantin valokuvaajapuolisoni iänikuisen miesnalkutuksen kantautuessa yhä useammin ja useammin olkapääni yli. Koska myös minuun on tarttunut hentoinen Besserweisserluonne, raapustin kokoon kuvia koskevat lakipykälät ja säädökset. Tiedätkö sinä miten kuvia saa ja ei saa käyttää jos ne eivät ole omiasi?

Kerrataan ensin mitä tarkoittaa tekijänoikeus. Se on taiteilijan juridinen oikeus teoksiinsa. Tässä tapauksessa kuviin. Tekijänoikeus tarkoittaa siis sitä että taiteilijalla on vapaus päättää tuotteen levittämisestä, kopioimisesta ja julkaisemisesta. Jos otat kuvan ja laitat sen blogiisi, se on sinun. Minä saan näyttää sen ystävälleni omalta koneeltani mutten saa tallentaa sitä koneelleni ja levittää eteenpäin luvatta. En vaikka mainitsisin kenen teos on koska vain tekijällä on oikeus päättää levityksestä.

Pinterest/facebook/some ylipäätään
Mistään yllämainituista kanavista ei ole lupa ottaa kuvia jotka eivät ole sinun itse ottamia. Et saa ottaa Pinterestistä lupaa kysymättä edes Kaukaasialaisia pikkuleipäkuvia ja liittää niitä blogiisi "näitä aion tehdä huomenna" saatteella. Et vaikka liittäisit mukaan mistä kuva on otettu.
Sama koskee myös Facebookkia. Monelle tulee yllätyksenä, että suuren suosion saaneet memet ovat myös laittomia ellei kuva ole itse ottamasi tai ellei kuvan alkuperäinen ottaja ole antanut lupaa kuvan käyttöön. Päivi Räsäsen kuva jonka päälle onmukahauskasti kirjoitettu jotain pikkuvanhaa soopaa on siis laiton ellei iltalehden kuvaajalta ole kysytty lupaa kuvan käyttöön.

Verkkokaupat/verkkolehdet
Itselleni tämäkin tuli epämiellyttävänä yllätyksenä kun suunnittelin välikausivaatepostausta syksyllä. Verkkokauppojen valikoimista ei saa ottaa kuvia blogeihin ilman lupaa, ei vaikka kuviin laittaa linkin verkkokaupan sivuille. Yrittäjille voi laittaa sähköpostia ja kysyä lupaa kuvien käyttöön. Itse olen saanut kaksi kieltävääkin vastausta sillä joskus verkkokauppojen kuvat eivät ole heidänkään omia vaan maahantuojan jolta on lupa vain kyseisen firman sivuilla julkaisuun. Joissain verkkokaupoissa on medialle kuvapankki ja siellä uudet mallistot. Niitä on lupa käyttää. Usein kuulee ajateltavan että kuvien luvaton lainaaminen on verkkokaupalle vain ilmaista mainosta koska blogissa on linkki kauppaan. Mutta ei, varastamista silti.

Googlen kuvahaku
Noup. Kielletty sekin. Googlen kuvahaun kuvat voivat olla kenen tahansa, eivät Googlen. Ja vaikka ne olisivatkin Googlen, ei niitä silti saa käyttää luvatta.

Imgur/reddit
Luvatonta tämäkin. Hassunhauskat kuvaset on ladattu näille sivustoille ja lainmukaan jos kuvaaja ei toisin ole ilmoittanut, niiden kuuluu myös pysyä niillä sivuistoilla.

Valokuvaajan kuvat
Jos olet ostanut valokuvaajalta kuvia lapsestasi, valokuvaajalla säilyy niihin tekijänoikeus. Sinulla on levitysoikeus kuviin koska olet maksanut niistä, mutta et saa väittää niitä omiksesi. Kuvaajan nimi on hyvän tavan mukaista mainita. Valokuvaajan kanssa tehty sopimus kertoo oikeuksistasi tarkemmin.

Porsaanreikä
Porsaanreikiä ei ole. Edes muuttamalla toisen kuvan mustavalkoiseksi ja piirtämällä kuvan hahmoille peikkokorvat, ei saa kuvaan julkaisuoikeutta oman kädenjäljen varjolla. Tekijänoikeus säilyy kuvaajalla vaikka kuva olisi muutettu täysin erilaiseksi.

Mitä sitten saa käyttää?
Netti on pullollaan kuvapankkeja joissa kuvaajat ovat antaneet luvan käyttää otoksiaan. Osa on maksullisia, osa ilmaisia. Osa vaativat kuvan alkuperän näkyville, osa ei.
Medialle tarkoitettuja kuvapankkeja on myös lupa käyttää. Ja tietenkin mitä tahansa mihin on lupa on julkaisukelpoista. Luvan saa (tai ei saa) kysymällä. Nämä pykälät koskevat myös ulkomaisilla sivustoilla olevia kuvia. Todellisuudessahan harvemmin kukaan esimerkiksi ulkomailta syytettä nostaa mutta on se mahdollista. Samoin blogistakin saa rehellisemmän kuvan kun siellä olevat kuvat ovat laillisia.

Entä itse ottamat kuvat?
Koska elämme uuden vuosituhannen kieltolakien aikaa, ei nämäkään ole aivan mutkattomia. Saat julkaista ottamasi kuvan väkijoukosta. Esimerkiksi lätkämatsin katsomosta. Kohteesta jossa kukaan ihminen ei profiloidu kuvan ns päähenkilöksi. Mutta yksittäisestä ihmisestä et saa julkaista kuvaa ilman lupaa. Esimerkiksi et saa julkaista kuvaa luvatta Citymarketin kaupan kassasta jonka olet näpännyt kännykkäkameralla maksutapahtuman yhteydessä. Muutoin omiin kuviin on aikalailla vapaa käyttöoikeus somekanavasta riippuen toki. Facebookissahan et saa julkaista puolisosi vehkeen kuvaa vaikka kuinka se olisi oma ottamasi ja kirjallisin luvin varustettu. Mutta onneksi sitä varten on imgur!

Noniin tässä oli tietopläjäys tekijänoikeuksista. Sivistyin melkein lisää itsekkin. Älkää ampuko viestintuojaa!

Puolisoni ei tee kotitöitä

Puoliso tulee töistä kotiin ja tarttuu imuriin. Hän nosteee leluja lelukoppaan ja heiluu imurin kanssa asunnon läpi. Ruoan jälkeen samainen uros vie roskat ja nostaa likaiset astiat tiskikoneeseen. Nostelee mennessään roskan lattialta ja pyyhkäisee huolettomasti kuraisen kengänjäljen pois eteisen lattialta. Illalla hän laittaa iltapalalta jääneen maidon jääkaappiin ja vie likaiset vaatteet pyykkikoriin.

Ei, se ei ole minun mieheni. Se on jonkun toisen mies. Minun mieheni imuroi vain tiukan käskyn alla ja silloinkin huolimattomasti. Jos lattialla on leluja, hän ei imuroisi vaikka itse Vladimir Putin olisi hengittämässä niskassa. Likaiset astiat jäävät pöytään hänen jäljiltään ja roskapussin täytyy olla hänen kenkiensä päälle aseteltu jotta se löytää tiensä ulos. Jos iltapalalta jää pöydälle maito, enkä minä huomaa sitä, se löytyy siitä vielä aamullakin. Kerroinkin joskus, että puolisoni osaa korjata pesukoneen, jopa ilman ohjekirjaa mutta pesuohjeman säätäminen kuuteenkymppiin; sitä hän ei osaa.

Me olemme tapelleet kotitöiden hoitamisesta koko avioliittomme ajan. 7 vuotta. Ja muuten aivan suotta. Sillä mikään ei 7 vuoden aikana ole muuttunut. Joskus on myönnettävä tappionsa vaikkei siitä pitäisi. Anoppini osasi myöntää tappionsa huomattavasti aiemmin. Hän yritti saada poikaansa teini-ikäisenä tiskaamaan tiskivuorojen puitteissa ja päätti että poikahan tiskaa vaikka viimeistään kun kaikki astiat ovat likaiset. Se päivä tuli kun kaapissa ei ollut enää puhtaita lautasia. Ja se päivä meni. Vaan tiskivuori ei pienentynyt. Tarina ei kerro kuka tiskit lopulta tiskasi mutta poikansa se ei ollut. Ei silloin eikä tulevaisuudessa.

Olenko kateellinen niille joilta löytyy ensimmäisenä postauksessa esitelty puoliso? Ajoittain. Kukapa ei olisi? 

Mutta eivät asiat silti onnettomasti ole. Minun puolisoni on hyvin ahkera. Hän opiskelee ja tekee paljon koulun ohella töitä. Lisäksi hän vain inhoaa kotitöitä niin syvästi ettei niiden tekemisestä tule mitään. Kertakaikkiaan minä  pääsen vähemmällä kun imuroin itse sen sijaan että kuljen hänen perässään näyttämässä missä on likaa ja mistä pitää imuroida uudestaan. Nyt joku älykkö tietty ajattelee että nalkutan siitä vähästäkin, ei ihme ettei reppana siedä kotitöitä. Mutta kun sen imuroinnin tarkoitus on että tulee PUHDASTA!

Kuten jo sanottu, 7 vuotta kesti hyväksyä se kammottava tosiasia, ettei puolisoni tee eikä tule koskaan tekemäänkään kotitöitä (paitsi äärimmäisen pakon edessä). Nyt kun olen viimein sisäistänyt sen ja jollain tasolla hyväksynytkin, kykenen näkemään sen kaiken mitä hän tekee.

Hän kantaa kaupassa kauppakassit. Aina. En muista koska olisin viimeksi kantanut kauppakasseja. Ehkä 7 vuotta sitten? Hän tankkaa auton. (minä inhoan tankkaamista, sydämeni pohjasta minä sitä vihaan). Hän pesee lapsemme hampaat joka ilta. Ennen töihin lähtöä hän syöttää tyttärellemme aamupalan jotta minä saan vielä hetken kölliä sängyssä. Viikonloppuisin hän antaa usein minun nukkua pitkään. Hän photoshoppaa iltaisin blogikuviani vaikka osaisin itsekkin, sekä korjaa korvauskelvottomiksi tuomitut huonekalut, huoltaa autot, poistaa tietokoneiden virukset, käy lapsen kanssa hiekkalaatikolla ja paljon muuta. Sen kaiken hän tekee pyytämättä opintojen ja töiden lisäksi. 

Tiedättekö, jos puolisossa on joku äärimmäisen raivostuttava piirre jota ei vain saa pois, ei sitten millään, kannattaa joskus kokeilla että antaa vain olla. Jos on vuosikausia jostain tapellut, ei se siitä tappelemalla muutu miksikään. Sensijaan arki voi muuttua jos hyväksyy sen ja katsoo miten toinen toimii kun lopettaa vaatimisen. Meillä puoliso huomasi ettei enää tarvitse siivota joten hän alkoi huomaamatta tekemään muita asioita enemmän kun tajusi ettei kukaan enää hiillosta joten ei varmaan kehtaa enää olla ihan täysin tekemättä mitään kun ei kukaan edes nalkuta. 

Ja jos toinen oikeasti vihaa kotitöitä niin paljon ettei edes 7 vuoden väännön jälkeen niitä tee  niin ehkä silloin voi miettiä, olisiko ihan mahdotonta keksiä miehelle muita tapoja osallistua arkeen. Esimerkiksi lastenhoito, niinkuin meillä nyt. Ja uskokaa tai älkää, se tuli itsestään heti kun lopetin vaatimisen!

Te iänikuiset kotityötaisteluparit; Kokeilkaa! Silloin voi tapahtua kahdella tavalla. 1: Arki muuttuu niin raivostuttavaksi että eroatte. 2: Opit elämään sopuisasti miehesi kanssa. Yleensä jokin asia tasapainottaa vaakakupin niin ettet enää kaipaa sitä mitä vuosikausia olet yrittänyt saada tuloksetta. Meidän tapauksessa sen tasoitti lastenhoidon lisääntymisen lisäksi Naistenpäiväkukkaset. Saan niitä noin joka kolmas vuosi. Mutta juuri tänävuonna tulin vakaasti siihen tulokseen, että miksi turhaan yrittää tehdä toisesta siivoavaa puolisoa jos hän kertakaikkiaan sitä ei ole? Sen kaiken ajan, energian ja turhautumisen voi käyttää vaikka seksiin. Siitä on sentään jotain hyötyä.

 Miten teillä muilla arki jakautuu? Olenko ainoa jonka puoliso kammoaa kotitöitä?

Lapsi tuli -luovuin koirasta.

Oliko lapsemme allerginen? Ei. Oliko koira agressiivinen lapselle? Ei. Me emme vain jaksaneet.

Näin siinä nyt vain kävi. Annoimme 6vuotiaan Lapinkoiramme pois. Iines ehti olla meillä avioliittomme alkuajoista asti. Se oli osa perhettä. Raskausaikana yksi suurimmista peloistani oli "entäs jo vauva on allerginen koiralle?" Koska olin taipuvainen pelkäämään etukäteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, olin jo googlannut allergioiden siedättämisestä sekä lapsen koira-allergian ehkäisystä ruokavaliolla maha-aikana.

Pieneen mieleeni ei mitenkään mahtunut ajatus, että me saattaisimme olla lapsen syntymän jälkeen se koirapalstojen pohjasakka. Perhe jossa yksi perheenjäsen syrjäytyy ja se annetaan pois. Mutta elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan.

Kaikki alkoi mennä päin seiniä koiran suhteen jo heti alkumetreillä. Pienen vauvan kanssa ei päässyt metsälenkeille joita aiemmin olimme harrastaneet. Muutaman kerran pistin vauvan kantoliinaan mutta kömpiminen metsässä 2.5kg käärö sidottuna rintojen väliin ei tuntunut hyvältä. Lapsemme ei viihtynyt ollenkaan vaunuissa eikä häntä ensimmäiseen 3kuukauteen voinut vaunuihin edes laittaa koska refluksin vuoksi koko vatsansisältö tyhjeni samantien kun vauva laskettiin makuuasentoon. Puolisoni teki pitkää päivää töissä ja koulussa eikä ehtinyt pitää edes isyyslomaa. Hänestä ei ollut apua koiran ulkoilutuksessa. Iines alkoi osoittamaan mieltä lyhentyneistä lenkeistä vaikka ulos pääsikin senverran että tarpeet sai hoidettua. Pikkuliruja alkoi löytyä Koison lelujen päältä. Koira jopa avasi kiinni olevan lastenhuoneen oven ja kävi siellä pissalla jos emme olleet kotona. Vaikka olisi juuri käytetty ulkona. 

Koison kasvaessa hän viihtyi vaunuissa aina vain vähemmän ja vähemmän. Lenkit koiran kanssa olivat tuskaisen rasittavia, satoi tai paistoi. Lapsi riekkui vaunuissa tai pyristeli selässä kantoliinassa. Kolme kertaa päivässä. Aamut alkoivat ahdistamaan. Kotoa lähteminen alkoi ahdistamaan. Koiranpissaisia mattoja kertyi ulkovarastoon. Tiedättekö vaikka kuinka tiedän että koira osoittaa mieltään muuttuneeseen elämäntilanteeseen, olin suunnattoman ärsyyntynyt kun ennen kauppaan lähtöä käytän koiran, olen 30min kaupassa ja kotiintullessa koira on pissannut lapseni lenkkariin!

Kun koira on otettu, siihen pitää sitoutua. Me otimme koiran puolisoni kanssa yhdessä. Hoidimme sitä 6 vuotta yhdessä. Mutta elämäntilanne muuttui ja aika alkoi valumaan sormien välistä. Ruuhkavuodet painoivat päälle ja koira jäi jalkoihin. En mitenkän selvitynyt enää yksin sen hoidosta. Koira ei saanut meillä enää tarpeeksi rapsutuksia eikä liikuntaa. Koulutuksesta puhumattakaan. 

Iines pääsi facebookin kautta löytyneeseen perheeseen joka asuu metsän keskellä korvessa villieläinten ympäröimänä. Saipa hän myös poikaystävänkin. Koiralla on nyt koti jossa sitä arvostetaan ja rakastetaan. Tämä oli parempi tehdä nyt kun Koiso ei vielä jäänyt kovin paljoa ikävöimään ja unohtaa nopeasti. Toivon totisesti että Iineskin sopeutuu uuteen kotiinsa. 

Joskus käy niin että omat voimavarat on tunnistettava ja on lakattava yrittämästä superäitiyttä. Jokainen määrittelee itse missä kohtaa tavalliset voimat muuttuvat supervoimiksi ja kuinka kauas supervoimat kantavat. Meidän on helpompi hengittää eikä enää ole syyllinen olo siitä ettei riitä eikä pysty antamaan tarpeeksi.