Puolisoni ei tee kotitöitä

Puoliso tulee töistä kotiin ja tarttuu imuriin. Hän nosteee leluja lelukoppaan ja heiluu imurin kanssa asunnon läpi. Ruoan jälkeen samainen uros vie roskat ja nostaa likaiset astiat tiskikoneeseen. Nostelee mennessään roskan lattialta ja pyyhkäisee huolettomasti kuraisen kengänjäljen pois eteisen lattialta. Illalla hän laittaa iltapalalta jääneen maidon jääkaappiin ja vie likaiset vaatteet pyykkikoriin.

Ei, se ei ole minun mieheni. Se on jonkun toisen mies. Minun mieheni imuroi vain tiukan käskyn alla ja silloinkin huolimattomasti. Jos lattialla on leluja, hän ei imuroisi vaikka itse Vladimir Putin olisi hengittämässä niskassa. Likaiset astiat jäävät pöytään hänen jäljiltään ja roskapussin täytyy olla hänen kenkiensä päälle aseteltu jotta se löytää tiensä ulos. Jos iltapalalta jää pöydälle maito, enkä minä huomaa sitä, se löytyy siitä vielä aamullakin. Kerroinkin joskus, että puolisoni osaa korjata pesukoneen, jopa ilman ohjekirjaa mutta pesuohjeman säätäminen kuuteenkymppiin; sitä hän ei osaa.

Me olemme tapelleet kotitöiden hoitamisesta koko avioliittomme ajan. 7 vuotta. Ja muuten aivan suotta. Sillä mikään ei 7 vuoden aikana ole muuttunut. Joskus on myönnettävä tappionsa vaikkei siitä pitäisi. Anoppini osasi myöntää tappionsa huomattavasti aiemmin. Hän yritti saada poikaansa teini-ikäisenä tiskaamaan tiskivuorojen puitteissa ja päätti että poikahan tiskaa vaikka viimeistään kun kaikki astiat ovat likaiset. Se päivä tuli kun kaapissa ei ollut enää puhtaita lautasia. Ja se päivä meni. Vaan tiskivuori ei pienentynyt. Tarina ei kerro kuka tiskit lopulta tiskasi mutta poikansa se ei ollut. Ei silloin eikä tulevaisuudessa.

Olenko kateellinen niille joilta löytyy ensimmäisenä postauksessa esitelty puoliso? Ajoittain. Kukapa ei olisi? 

Mutta eivät asiat silti onnettomasti ole. Minun puolisoni on hyvin ahkera. Hän opiskelee ja tekee paljon koulun ohella töitä. Lisäksi hän vain inhoaa kotitöitä niin syvästi ettei niiden tekemisestä tule mitään. Kertakaikkiaan minä  pääsen vähemmällä kun imuroin itse sen sijaan että kuljen hänen perässään näyttämässä missä on likaa ja mistä pitää imuroida uudestaan. Nyt joku älykkö tietty ajattelee että nalkutan siitä vähästäkin, ei ihme ettei reppana siedä kotitöitä. Mutta kun sen imuroinnin tarkoitus on että tulee PUHDASTA!

Kuten jo sanottu, 7 vuotta kesti hyväksyä se kammottava tosiasia, ettei puolisoni tee eikä tule koskaan tekemäänkään kotitöitä (paitsi äärimmäisen pakon edessä). Nyt kun olen viimein sisäistänyt sen ja jollain tasolla hyväksynytkin, kykenen näkemään sen kaiken mitä hän tekee.

Hän kantaa kaupassa kauppakassit. Aina. En muista koska olisin viimeksi kantanut kauppakasseja. Ehkä 7 vuotta sitten? Hän tankkaa auton. (minä inhoan tankkaamista, sydämeni pohjasta minä sitä vihaan). Hän pesee lapsemme hampaat joka ilta. Ennen töihin lähtöä hän syöttää tyttärellemme aamupalan jotta minä saan vielä hetken kölliä sängyssä. Viikonloppuisin hän antaa usein minun nukkua pitkään. Hän photoshoppaa iltaisin blogikuviani vaikka osaisin itsekkin, sekä korjaa korvauskelvottomiksi tuomitut huonekalut, huoltaa autot, poistaa tietokoneiden virukset, käy lapsen kanssa hiekkalaatikolla ja paljon muuta. Sen kaiken hän tekee pyytämättä opintojen ja töiden lisäksi. 

Tiedättekö, jos puolisossa on joku äärimmäisen raivostuttava piirre jota ei vain saa pois, ei sitten millään, kannattaa joskus kokeilla että antaa vain olla. Jos on vuosikausia jostain tapellut, ei se siitä tappelemalla muutu miksikään. Sensijaan arki voi muuttua jos hyväksyy sen ja katsoo miten toinen toimii kun lopettaa vaatimisen. Meillä puoliso huomasi ettei enää tarvitse siivota joten hän alkoi huomaamatta tekemään muita asioita enemmän kun tajusi ettei kukaan enää hiillosta joten ei varmaan kehtaa enää olla ihan täysin tekemättä mitään kun ei kukaan edes nalkuta. 

Ja jos toinen oikeasti vihaa kotitöitä niin paljon ettei edes 7 vuoden väännön jälkeen niitä tee  niin ehkä silloin voi miettiä, olisiko ihan mahdotonta keksiä miehelle muita tapoja osallistua arkeen. Esimerkiksi lastenhoito, niinkuin meillä nyt. Ja uskokaa tai älkää, se tuli itsestään heti kun lopetin vaatimisen!

Te iänikuiset kotityötaisteluparit; Kokeilkaa! Silloin voi tapahtua kahdella tavalla. 1: Arki muuttuu niin raivostuttavaksi että eroatte. 2: Opit elämään sopuisasti miehesi kanssa. Yleensä jokin asia tasapainottaa vaakakupin niin ettet enää kaipaa sitä mitä vuosikausia olet yrittänyt saada tuloksetta. Meidän tapauksessa sen tasoitti lastenhoidon lisääntymisen lisäksi Naistenpäiväkukkaset. Saan niitä noin joka kolmas vuosi. Mutta juuri tänävuonna tulin vakaasti siihen tulokseen, että miksi turhaan yrittää tehdä toisesta siivoavaa puolisoa jos hän kertakaikkiaan sitä ei ole? Sen kaiken ajan, energian ja turhautumisen voi käyttää vaikka seksiin. Siitä on sentään jotain hyötyä.

 Miten teillä muilla arki jakautuu? Olenko ainoa jonka puoliso kammoaa kotitöitä?