maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lapsimessut Suomalaisten lastenvaatemuodin Milano

Lapsimessut ovat aivan varmasti lastenvaatehullujen, merkkivaateuskollisten ja pukeutumisleikkejä lasten kanssa harrastavien äitien vuoden päätapahtuma. Niin myös minun. Näitä on odotettu vuosi. Tunsin tosin itseni lasten leikkipisteessä hieman lastenvaatteista outiksi sillä en ollut tajunnut pukea lastani lapsimessuille merkkivaatteisiin. Pienellä koikkelehtimis ja pallopelipisteellä minun lapseni oli ainut jolla oli päällä perus Lindexin vaatteet kun muut konttasivat ja ryömivät Miikkareissa, Noshissa ja Gukkuussa. Onneksi kestin sen kuin mies. Ensivuonna täytyy varustautua paremmin merkkivaatteiden pyhään keskiöön.

Lähdin seitsemältä ajelemaan kohti Messukeskusta ystäväni kanssa. Aika oli kuultanut jotain edellisvuodelta sillä olin unohtanut blogipassin sijaitsevan eteläisellä sisäänkäynnillä ja parkkihalli on pohjoisella sisäänkäynnillä. Niimpä lapsimessut starttasivat meidän osalta messukeskuksen ympärijuoksulla ulkokautta ja eri ovien etsimisellä kompassin kanssa. En ymmärrä miksi ovet nimetään ilmansuuntien mukaan, ei kukaan tiedä nykyään missä suunnassa on eteläinen! Emme ehditeen mediakierrokselle jonne ilmottauduimme, se aika meni kartanlukuun.

Ajelehdimme messukeskuksessa odottaen messujen alkua. Jokapuolella oli autiota ja tyhjää. Näytteilleasettelijat valmistautuivat karkinvärisissä kojuissa tuhansien ihmisten ryntäykseen. Gugguu ja Meandi pistivät silmään. Niiden ympäristössä kuhisi kuin muurahaispesässä. Messut olivat hädintuskin alkaneet, eikä Gukkuun pisteessä ollut toivoakaan että pääsisi edes nuuhkaisemaan alehuppareita. Onneksi en ole Gukkuufani joten emme edes yrittäneet sekaan.

Ystäväni vitsaili messuhintojen tarkoittavan +15prosenttia ovh:sta. Näillä messuilla se ei pitänyt paikkaansa. Miikkarit maksoivat 15e/kpl ja monissa tuotteissa oli alennus vähintään 20prosenttia. Edellisen kauden yksittäiskappaleet myytiin pilkkahintaan.













1 kommentti: