keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kirppiksellä


Farkkuliivi 2e ja leobardihame 0.50e

Olen jo aiemminkin kirjoitellut, että kirpputoreista on lapsen syntymän myötä tullut oikeastaan harrastus. Kirppisharrastelijasta tulee mieleen minulle rastatukkainen sinapinkeltaisessa neulemekossa ja keltaisissa maihareissa laahustava kolmekymppinen nainen tai ikivanha kattilankannet ja t-pannu korissa kilistelevä mummo joka yleensä on drokari.
Minulle ja Koisolle kiertely on ihan vain ajanvietettä. Kirppiksiltä tulee ostettua lähinnä sisustustavaraa tai lastenvaatteita. Lastenvaatteita on nykyään tarjolla niin paljon, että ostoskoriimme päätyvät lähinnä vain uudenveroiset sekä erittäin hyväkuntoiset vaatteet. Tänäpäivänä kirppisvaatteen ei tarvitse olla kulahtanut tai pesunukkainen 80luvun potkupuku. Tosin näkyy niidenkin hinnat välillä pilviä hipovan. Joku ihme retrokausi on ollut muodissa jo pidemmän aikaa. Niin 70-luku kuin -80 lukukin (puhumattakaan 90-luvusta) kuuluu mielestäni sinne missä ne jo ovatkin, menneille vuosikymmenille. 

Me and i mekot. Kukkaliivari 6e ja perhosmekko 5.5e.
Facebook kirppikset ovat myös huudossa mutta niistä olen pikkuhiljaa luopunut. Enää ei ole samanlailla aikaa istua koneella kuin raskausaikana päivät pitkät sairaslomalla teekupponen mahan päällä. Myöskään tuotteen kunto ei aina vastannut odotuksia ja sepäs vasta ärsyttävää onkin. Photoshopissa on huonotkin puolensa. Vähän saturaatiota lisäämällä ja levelssejä korjaamalla vaate ei vastaa enää todellisuutta muiden kuin myyjän silmissä. Rasittavaa.

Kaikesta huolimatta luulen kuitenkin että lapsikin viihtyy paremmin livekirpparilla katsellen ympärilleen kuin leikkien palapelillä lattialla silläaikaa kun äippä dataa. Joten näin on hyvä!

Tähtifarkut 4e ja appelsiinibody 1.8e






2 kommenttia:

  1. Tuo appelsiinibody on kivan näköinen, eikä todellakaan hinnalla pilattu! Tekisimpä itsekin tuollaisia löytöjä :)

    VastaaPoista
  2. Tähtifarkut ja Tutan body on tosi söpöt! Itse selailen Facebookin kirppareita satunnaisesti, ostoksia teen niistä harvemmin. Tänään kävin pitkästä aikaa lastenvaatekirpparilla ja pari vaatelöytöä tuli tehtyä :)

    VastaaPoista