torstai 22. tammikuuta 2015

Ei niin täydelliset blogiäidit - Kipeät kilot

"Näin pääset eroon raskauskiloista" "Äitiys on tekosyy lihavuuteen" "Imetys laihduttaa" "Ylipainoisella äidillä on epäterveelliset tottumukset ja lihavat lapset"

Äitien painosta puhutaan jokapuolella. Nyt puhun minäkin. Sillä minä olen lihava. Moni äiti ei ole. Tunnen sen nahoissani hiekkalaatikoilla, kerhoissa ja puistoissa. Kun istun lapseni viereen lapioimaan hiekkakakkuja, luulen takapuoleni valloittavan kokolailla kaiken. näen usein toisten äitien katseen porautuvan vatsaani. "Onko tuolla jo toinen tulossa?" "Noin siinä käy kun putoaa äitiyden mustaan aukkoon". 

Mutta ei tämä ylipainoisuus äitiydestä johdu. Minä olin paksu jo ennen raskautta. Silloin se häiritsi yhtä paljon elämääni. Pudotin painoa ennen raskautta 16 kiloa jotten olisi kuin suurennettu koripallo viimeisilläni. Olin minä silti.

Kun kiedon lapseni kantoliinaan, valitsen sidonnan sen mukaan missä minua itseäni pursuaa vähiten liinan väleistä. Kun annan lapselleni keksin kerhon kahvipöydässä, minua hävettää. -Luulevatko kaikki että meidän lapsi syö päivittäin keksiä koska minä näytän tältä?

Minä olen äiti jota hävettää mennä blogitapahtumaan koska kaikki muut ovat kuitenkin laihoja. Minä olen äiti joka huolehtii erittäin tarkasti lapsensa syömisistä jotta lapsi oppisi terveelliset elämäntavat. Minä olen äiti joka ajatteli kesken synnytyksen, miten pahalta reidet näyttävät siinä levällään. Minä olen äiti joka  on epätäydellinen tavalla jonka kaikki näkevät.

Näillä rinnoilla on imetetty 1.5 vuotta ja tällä mahalla on kannettu lapsi. Se ei tee niistä täydellistä mutta kuka meistä täydellinen olisi muutenkaan? Kelpaan lapselleni äitinä ja puolisolleni vaimona. Mikä tärkeintä, pystyn itse elämään itseni kanssa. Ainakin toistaiseksi. En ole julkaissut blogissani juurikaan kokovartalokuvia itsestäni. Eikä niitä jatkossakaan tule albumitolkulla. Tässä postaussarjassa yhteisöbloggarit raottavat bloginsa verhoa ja kertovat jotain bloginsa takaa. Olkoon tämä minun verhonraotukseni. 

Voisin kertoa tässä kuinka minulla on meneillään "kesäksi kuntoon"-projekti ja miten olen vakaasti päättänyt (taas) keventyä. En kuitenkaan kirjoita. Olen väsynyt todistelemaan mitään. Tällaisiin postauksiin on varmaankin tapana kirjoittaa että ylipainoinenkin äiti voi olla hyvä äiti. Mutta toivon että se on kaikille ihmisille itsestään selvää. Sensijaan toivoisin, että maailma muuttuisi armeliaammaksi paikaksi meille muutenkin hyväksyntää kaipaaville painonsa kanssa kamppaileville äideille, vaimoille ja naisille. 

Tämä postaus on osa kaksplussan blogiyhteisön juttusarjaa ei niin täydelliset blogiäidit. Tanja Rouva Mutsi-blogista paljastaa että äitikin kiroilee ja Hyvä voittaa -bloggaaja kertoo somekoukusta.


11 kommenttia:

  1. Tuttuja ajatuksia minullekin. Ikuinen yritys olla pienempi minä päällä ja hitto et on vaikeaa. Kaikki mitä suuhun pistää täytyisi miettiä ja liikunkin reippaasti.. sit on kavereita jotka voi syödä mitä vaan ja se ei näy missään..ne ei ees liiku, epäreilua. Kuntosalilla pitää miettiä minkä liikkeen tekee jos paljon porukkaa kun ärsyttää kun löllöt tursuaa... Äh. Ei tää oo helppoa!

    Hienoa, että kirjoitit tämän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis. Se vaatii ihan hitosti että saan sen painon putoamaan ja tällähetkellä elämäntilanne tuntuu tolkuttoman haasteelliselta siihen hommaan. Mä kävin pari kuukautta synnytyksen jälkeen salilla, olin käynyt siellä ennen raskautta vuoden ajan ja tykkäsin siitä tosi paljon. Kuitenkin synnytyksen jälkeen riipuin ja roikuin niin pahasti jokapuolelta (vaikka alunperin saliharrastust alottaessa olin vielä isompi eikä se häirinnyt silloin) etten mä vaan pystynyt. Jotenkin koko raskaussynnytysrumba sai itsetunnon niin nollille että mä häpesin salilla silmät päästäni. En tiedä miksi kun ennen ei ollut semmosta fiilistä. Katkasin sitten sen kortin. En tiedä oisko se helpottanut kun ois vaan käynyt. Ei todella ole helppoa :D

      Poista
  2. Todella hyvä teksti, tästä näkökulmasta harvoin tulee luettua näin avointa ja ymmärrettävää tektiä. Hyvä asenne, että ei välitä muista. Kelpaat juuri tuolleen! :)

    VastaaPoista
  3. Itsekin olen reippasti ylipainoinen äiti. Aina lapsen kerhossa saa pelätä että lahoaako ne pienet tuolit ahterini alta. Mutta toisin kuin sinä, en viis viesaa siitä jos muut tuojittaa. Lapseni on pituutensa nähden alipainoinen, tulee siis isäänsä.
    Olen lihava sairauden takia (minulla ei ole kilpirauhasta), ja asialle en voi siis mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskalla ees istua niille :D
      Voi kun itsekkin osaisi olla veisaamatta tuijotuksesta. Hieno asenne :)

      Poista
  4. Rohkea, hieno kirjoitus - samaistuin niin moneen lauseeseen. Suurin pelkoni tämän raskauden aikana on nyt käymässä toteen, kun kiloja vaan kertyy viikko toisensa jälkeen :/
    Ja se piti vielä sanoa, että tuo kuva on tosi kaunis <3 Sulla on upeat hiukset!

    VastaaPoista
  5. Todella hyvin ja rohkeasti postattu! Hyvä sie :)

    VastaaPoista