perjantai 20. helmikuuta 2015

Väliin jäävä välikausi

Kovin monella tuntuu olevan välikausikriisi. Minä olen päättänyt hypätä tälläkertaa sen kriisin yli. En aio hypistellä välikausivaatteita kaupoissa enkä selata herkullisia nettikauppoja. En vertaile Molon, Racoonin enkä MiniRodinin mallistoja. Väliin jäävät myös niin Reimat kuin Lassietkin. Ja varsinkin Ticketit. En kohkaa tänäkeväänä kerrassaan ollenkaan. Aion suunnata kaiken energiani kesävaatteisiin! Syy tähän on perin masentava. Minulla ei ole kerrassaan mitään hyvää syytä ostaa Koisolle uusia välikausivaatteita. Ikäväkseni totesin että viimesyksyn välikausihaalari oli ostettu niin reiluksi että se on tällähetkellä oikein sopiva. Liian sopiva. Oikeastaan meillä oli kaksi haalaria ja molemmat sopivat kuin nenä päähän. Jopa hatut ovat kelpoja. Hanskoja meille on kertynyt senverran ettei edes niitä ole tarpeen ostaa.

Näillä mennään. Niimpä olen kiinnittänyt katseen kesäkuuhun jolloin vietämme Koisomme 2 vuotis syntymäpäivä. Tämä välikausipostaus kuvitetaan synttärimekkokuvilla kesän lämmin siintäen silmissä. Tällainen ihanuus meille kotiutui tänään. Kummitätini oli tuonut sen Espanjan auringosta. Kengätkin ovat valittuina, mummon tuliaisia samaiselta mantereelta. Ne ovat vielä hieman isot mutta eiköhän nämä varpaset siihen mennessä hiukan kasva. Ja jos ei kasva, ainahan voi laittaa vessapaperia kärkeen?

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti