Onnellinen vetelehtijä kaupungin sykkeessä

Tiedättekö kaikki yleiset virret joissa paatoksellisesti runoillaan kuinka äiti on pankkiautomaatti, siivooja, tiskikone, pyykkiteline, mikro, sisäkkö, hovimestari palomies, lääkäri ja taksi?

Minä kyllä yhteisöllisyyden ja lojaaliuden vuoksi samaistun niihin. Mutta totuuden nimissä, joskus tunnen olevani vetelehtijä. Oravanpyörästä ja veronmaksamisesta ulos loikannut karkuri.

Lapsen kanssa kotona oleminen on ollut elämäni parasta aikaa. Ja kieltämättä tunnen siitä syyllisyyttä. Minunhan kuuluisi olla väsynyt ja rupsahtanut. Aivojeni tilalla pitäisi olla savua ja hiillos kaikista palaneista kävyistä. Tukassani täytyisi roikkua banaaninkuoria ja housunlahkeesta kuuluu pilkottaa viidakko. 

Tällähetkellä kuitenkin tunnen harmoniaa ja romantisoitunutta sopusointua. Ehkä se on jokin hormonijuttu? Koska tiedän, ettei olotila ole pysyvä, se täytyy kirjoittaa äkkiä ylös.

Kotiäitiydessä ehdottomasti harmonisinta on ikuisen kiireen loppuminen. Kolmivuorotyötä 10 vuotta tehneenä, en ole äitinä kertaakana kokenut samanmoista ikuista tulenpalavaa hoppua. Lapsen kanssa ei ole kiire mihinkään. Tai on toki, muttei ole sidottu samanlailla aikaan ja paikkaan kuin työelämässä. Minun tarvitsee toki herätä kuudelta Koisonikin kanssa, mutta voin aloittaa aamun leikkimällä legoilla tee-kuppi kädessä. Minun ei tarvitse kiirehtiä puistelemaan autoa lumesta eikä raappaamaan ikkunoita aamuyön pimeydessä. 

Sanoinko tosiaan nauttivani legoilla leikkimisestä tee-kuppi kourassa? En kuulosta lainkaan muutaman vuoden takaiselta itseltäni. Mutta tällainen minusta on tullut.

Kaikkein parasta on hypätä bussiin ja lähteä vaunulenkille keskustaan. Tänään kiertelemme pari tuntia tuttuja katuja, joissa silti en aiemmin ole huomannut olevan niin paljon pieniä putiikkeja ja kahviloita. Olen asunut kotikaupungissani 27 vuotta.  Mutta ei minulla koskaan ennen ole ollut aikaa kävellä hitaasti. Lapseni nukkuessa rattaissa päiväunia, vedän keuhkoni täyteen pakokaasun hajuista ilmaa ja ihastelen kaupungin sykettä. 

Nautin näyteikkunoista ja yritän painaa päähäni missä kaikissa liikkeissä täytyy käydä. Vanhan divarin ovi on auki. Voin tuntea iäkkäiden kirjojen ja rapisevien sivujen tuoksun. Sinuhesta leijailee ulos vasta keitetyn kahvin aromi. Alkaa tekemään mieli Lattea. 

Niinkuin kaupunkilenkkien jälkeen yleensä, käymme lounaalla ja menemme johonkin keskustan leikkipuistoista tai perhekahvilaan. Minulla on käynyt valtavan ihana onni, sillä olen saanut äitiyden myötä elämääni paljon uusia äitiystäviä jotka jakavat muskarin ja vauvauinnin lisäksi kanssamme samat päivittäiset menot. Lapsiystävälliset lounaat, leikkipuistot ja lastenvaateshoppailureissut. Luulen myös Koison nauttivan samanikäisestä seurasta. Meillä ei ole hänelle vielä sisaruksia. Uskon lapsikontaktien olevan tärkeitä myös näin pienelle lapselle. Olen iloinen tyttäreni jokaisesta kaverista. 

Joskus minulla oli mielikuva, että kävelen pääkatua vaunujen kanssa sateella sateenvarjo kädessä kainalossani patonki. Se olisi ihanan romantisoitua. Kerran ihan vahingossa niin kävikin. Tosin tuuli niin paljon, että sateenvarjo kääntyi ympäri ja patonki katkesi vesilätäkköön. Minua nauratti valtavasti. 

Tiedän kuulostavani ällöttävältä ja imelältä. Mutta minä vain olen juuri tänään täydellisen rakastunut kotiäitiyteen. Lasken kauhuissani kuukausia, koska töihinpaluu koittaa. Niitä on jäljellä enää 18.

Minun on julkaistava tämä teksti nopeasti. Huomenna kulmakarvoistani roikkuu kaurapuuroa, pyykkikone hajoaa ja autossa haisee penkin alle unohtunut käytetty kestovaippa. Todennäköisesti odotan Koiso kainalossa ovella puolisoani töistä kotiin ja olen valmiina singahtamaan uimahallille tai kirjastoon. Aivan yksin. 

Mutta ennen huomista, suuntaan nukkuvan lapseni kanssa katkennut patonki kourassa kohti lounasravintolaa, syön lounaan maailman parhaassa seurassa, äitiystävieni sekä ympäri ravintolaa temmeltävien lasten kanssa ja nautin jokaisesta päivästä jona en ole osa mitään tehokasta.