keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Hävikkiruokien juttusarassa omanlaiset suklaabrowniet



Hävikkiruokapostauksessa on ollut luvaton viive. Mutta tässä tämä tulee!

Jääkö teille koskaan jämäsuklaata? Ei meillekkään. Yleensä. Nyt kuitenkin muutamien juhlaleipomusten jäljiltä erilaisia leivontasuklaita oli unohtunut kaapin perälle. Päätin tehdä niistä hieman muokattuja kaura-brownieita. Muokattuja, koska halusin käyttää hävikkiruoan estoruokaan vain kaapista löytyviä aineksia. Alkuperäinen ohje on kinuskikissan ja se löytyy tästä linkistä. Itse käytin siis tumman suklaan tilalla vähän kaikenlaista suklaata, ja fariinisokerin korvasin siirapilla. Voi loppui kesken joten lisäsin hieman öljyä. Tuli oikein kelvollinen. 


TAIKINA
175 g voita (itse tosin käytin 100g voita ja 0.5dl öljyä mutta olen tehnyt myös alkuperäisellä ohjeella ja suositt


elen kyllä voita jos sitä löytyy)
120 g  suklaata
2 ¾ dl sokeria
¼ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
KUORRUTE
125 g voita
1dl siirappia+2rkl sokeria (mielummin kuitenkin fariinisokeria Kinuskikissan ohjeen mukaisesti)
ripaus suolaa
3 ½ dl kaurahiutaleita
Lisää suklaapalat kattilassa sulaneeseen voihin, anna sulaa. Lisää loput taikinan ainekset. Kaada taikina vuokaan.
Esipaista 200 asteessa 15min. Silläaikaa sulata kattilassa voi johon lisää siirappiin sekoitetut kaurahiutaleet+sokeri ja ripaus suolaa. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 10min. Jäähdytä. Parasta kylmänä!

Mielestäni tämä oli ihan toimiva resepti ollakseen jämäruoka. Olen kuitenkin tehnyt myös prikulleen kinuskikissan ohjeilla tätä samaa ja pakko on sanoa että jos vieraille teen tarjolle, teen Kinuskikissan ohjeella. Mutta tässä nyt kuitenkin teille tämä hätävaraksi jos kaikkia tarveaineita ei kaapista alkuperäiseen reseptiin löydy ja jotain pitäisi kyhätä kokoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti