maanantai 15. syyskuuta 2014

Välikausikuteet

Välikausivaatteet. Ennen Koisoa, vaatteet oli minulle vaatteita. Ehkä kesävaatteet ja talvivaatteet erottuivat muista vaatteista. Mutta lapsen syntymän jälkeen kuvioihin tuli ihmeellinen välimuoto.

Joka syksy ja kevät blogit täyttyvät lapsen välikausitamineista. Niihin useimmiten panostetaan vähintäänkin aikaa. Moni myös rahaa. Välikausihaalari voi maksaa 30 eurosta 180 euroon. Jotkut haalarit on nimetty markettihaalareiksi. Sana markettihaalari liitetään keskusteluihin vähättelevästi. "Meillä on vain markettihaalari".  Ticket to heavenia ylistetään, samoin Molokidsiä. Käytetyistäkin maksetaan uusien hintaa jos kuosi on loppuunmyyty ja haluttu.

Minä pidän markettihaalareista. En vain kertakaikkiaan halua lapseni päälle haalaria jonka hihassa lukee "Lippu taivaaseen". Tai MOLO.

Välikausihaalarissa eniten kuuluu merkata tulvankestävyys. Mitä vedenpitävämpi, sen kalliimpi. Poikkean ehkä valtavirrasta tällä käsittämättömällä pinnallisuudella mutta minulle eniten merkkaa ulkonäkö. Ja mieleinen on löytynyt Lassielta. Prismasta. Kauttaaltaan pinkki ja ilmavan näköinen. Koisomme on reilu vuoden. Hän ei tarvitse sukelluspukua vaan välikausipuvun. Sillä leikitään hiekkalaatikolla, ei Suomenlahdessa. Vesilätäkössä ehkä taaperretaan ja vähän läiskytellään joten toistaiseksi roiskeenkestävä puku riittää oikein hyvin.


Jos sataa kaatamalla, olemme sisällä. Jos syksy osoittautuu oikein märäksi, hankimme kuravaatteet. Märemmille keleille tosin anoppi teki kirppikseltä oivan hankinnan. Reiman haalarin TEC-ominaisuudella. Tuo tec on juurikin se ominaisuus jonka kuuluisi kestää vesilätäköissä istuminen. Emme ole vielä päässeet kokeilemaan käytännössä. Toivon sen toimivan, jotta kamalilta sadetakeilta ja kurahousuilta vältytään.

ReimaTec
Myöskin kauppa-asu löytyy. Tämäkin termi oli minulle tuntematon, ennen lapsia. Mutta ilmeisesti välikausihaalari ja aikuisen lenkkeilyasu on vähän sama asia. Välikausihaalarissa mennään hiekkalaatikolle, ei kauppaan ja lenkkeilyasussa mennään lenkille, ei kauppaan.
Kauppoja varten siis on joko kauppahaalari/vaunuhaalari tai kauppa-asu.

En ole vielä löytänyt tähän meidän kauppa-asuun sopivaa hattua joten otin kuvanräpsäyksen ajaksi epäsopivan lepakkohatun pois. Millainen pipo tähän teidän mielestä sopisi?


Näillä kuteilla siis mennään meidän välikausi. Toisinsanoen syksy.

12 kommenttia:

  1. Kauppatakkiin miikkarin sydänpipo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm Miikkarilla kieltämättä on suloisia pipoja :D Mä vain olen osittain vähän Miikkariboikotissa kun tein sieltä muutaman ostoksen vaikka olin vannonut ettei meille tule sitä merkkiä. Toisaalta, ei yksi poikkeus ehkä haittaisi... Pitää tsekata mallisto :)

      Poista
  2. Tuo Reiman haalari! Apua! Maailman söpöin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) toi reima kyllä ihastutti mutkin vaikka se ei olekkaan pinkki!

      Poista
  3. Vajaan vuoden kestäneen äitiyteni aikana, olen oppinut, että lapsen pukeminen on aikamoinen viidakko. Ja talvivaatteet tulee ostaa viimeistään edellisenä kesänä, jos mielii saada haluamansa tai edes jotain sinne päin. Hoh hoijaa. Varmaan vaikea arvata, että viime viikot olen kehittänyt kriisiä juurikin tästä välikausipukeutumisesta. :)
    Tuo kauppatakki on ihan mielettömän suloinen!

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tullut samaan tulokseen näissä pukemisissa. Kerhovaatteet, sisävaatteet, välikausivaatteiden välikerrokset ja jopa yövaatteet ovat myös oma lukunsa :D

      Poista
  4. Nimetön eli Mari vaan..15. syyskuuta 2014 klo 14.40

    Tuo miikkarin vaaleanpunainen velourinen sydänpipo on aika söpö :)
    http://www.meandi.se/fi/tuotteet/142505.aspx

    sopis niin hyvin noihin väreihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi toi on kyllä nätti! Mä olen sanonut että miikkarit on kaikki poikamaisia vaikka ois tyttöjen vaatteita mut toi on kyllä niin tyttömäinen kuin olla ja voi :) Tämä menee kyllä ehdottomasti harkintaan ja varmaan hankintalistalle aika pikaiseen!

      Poista
  5. Mä ehdottaisin HM:n neulebaskeria. Niitä on vaaleanpunaisena ja valkoisena, taisi olla harmaanakin ja hiukan erilainen malli oli luumun värisenä. Ostin meidän neidille "kauppatakin" kaveriksi sellaisen. :) Joo, tähän käsiteviidakkoon mä olen itsekin yrittänyt uppoutua. Samalla, kun pohdin neidille sopivaa vaatetusta niin huomaan, että mulla on vain lenkkkarit ja kumpparit. Pitäisi kai olla jotkut goretexit ja mitäs mä sen tuulitakkini alle oikein laitan, että tarkenen seistä hiekkalaatikon reunalla. Pitäisi kai alkaa itsekin touhuamaan, ettei tulisi vilu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön eli Mari vaan..17. syyskuuta 2014 klo 13.47

      Tuo H&M hattu oli kyllä tosi kivan näköinen!

      Poista
    2. Tois Baskeri on kyllä kans tosi kiva! Hankala päätös, taitaa olla viisainta hankkia molemmat :D
      Must tuntuu että mä istun jossain mummon vanhassa telttakaavussa siellä hiekkalaatikolla, tuntuu että omat rytkyt jää nykyään vähemmälle huomiolle kun kaikki keskittyminen menee lapsen vaatteisiin :D kumma juttu

      Poista
  6. Kato facesta semmonen kun Ikioma, siellä on täydellisen söpöjä pipoja.. :)

    VastaaPoista