Ällöäippä

Tulin lukeneeksi ylen näkökulmissa kolumnin joka kertoi ällöstä äitimyytistä. Kirjoituksessa kritisoidaan naisia jotka sekoavat äitiydestä. Sekoamista on ajatusmaailman muuttuminen lapsikeskeiseksi ja halu olla kotona lapsen kanssa sekä lapsistaan puhuminen.

Siinä myös lainataan Äitiyden musta aukko kirjaa, jota itsekin tähän lainaan:
 – Naiset hurahtavat äitiyteen niin, että siitä otetaan identiteetti ja ura. Nähdään, että äitiys on kaikki mitä ihminen tarvitsee. Sitten aletaan harrastaa liinailua tai kestovaippailua tai kiintymysvanhemmuutta, kertoo kirjailija Ylen haastattelussa.
Kirjoittaja vaatii äitimyytin kumoamista ja on huolissaan tukehduttavasta äitihysteriasta.

Hetken mietittyäni, huomasin olevani tuo ällö äitimyytti. Olen hullaantunut erilaisista kantovälineistä ja voisin viettää vaikka kuukauden kaikki päiväuniajat kestovaippafoorumeilla ja kantoliinakeskustelujen parissa.
En voisi kuvitellakkaan palaavani vielä töihin. Oikeastaan ajattelin että voisin jäädä kokonaan kotirouvaksi. Kunhan vain mieheni saa pikapikaa opintonsa loppuun ja löytää itsensä työmarkkinoilta. Tiedättekö te ne raikkaat kotivaimot joiden lapsilla ei koskaan tule räkää nenästä ja jotka leipovat koulun myyjäisiin cupcakeja ja cakepopseja? Ruohikot ovat leikattu tasaiseksi ja pihalla kirmaa vapaana koira (ilman aitaa eikä se karkaa) ja koti kiiltää hohtavan puhtaana. Sängyssä on valkoiset petivaatteet eikä missään ole tahroja. Varsinkaan lasten vaatteissa. Pihalla ruohoa leikkaa brasilialainen puutarhuri eivätkä ruusut koskaan lakastu.

Sellainen minä aion olla. Jahka keksin keinon miten lapsen nenän saa olemaan vuotamatta.
Ja koirakin pitää kouluttaa hieman paremmin, ennenkuin uskallan nyppiä takapihan aidat polttopuiksi. Ja pitää opetella tekemään cakepopseja ilman ultimaalista sotkua. Ja se puutarhuri täytyy jotenkin perustella puolisolle.

Itseasiassa miehenikin pitää ajatuksesta, että ruoka on aina valmiina kun hän tulee töistä ja puhtaat lapset kirmaavat ovelle toivottamaan raskaan työn raatajaa päivällispöytään.
Päivällisen kellottaminen klo 17 vaatii tosin vielä haasteita. Itseasiassa koko ruoan tekeminen jo yksi lapsi kainalossa on hieman monimutkaista. Mutta ainahan voin tehdä jotain edellisyönä ja lämmittää sen mikrossa uskotellen että olen juuri valmistanut sen.

Ostelen kaupasta nykyään pääasiassa lastenvaatteita ja sisustusjuttuja. Puhun paljon lapsestani, en peittele nykyistä työkammoani. Saan puolet yöstä kevyesti käytettyä uusien kestovaippojen katseluun (lue: osteluun) ja ompelen lapselleni vaatteita uutuuskuoseista. Ja haluan näitä ihania pikkumurmeleita lisää.
En tukehdu äitityteen. Tukehtuisin kateudesta jo ajatukseen siitä että mieheni saisi olla kotona ja minä en.

Olisin tekopyhä jos en yhtään ymmärtäisi kirjoittajaa.
Kyllä minäkin ennen lapsia kauhistuin ajatusta että joku todella on lastensa kanssa kotona jopa kaksi vuotta! En tiennyt ahdistavampaa ja tylsempää ajatusta kuin lapsen kanssa lounastaminen eikä leikkipuistot houkutelleet minua, ei sitten pätkääkään.
Tehtyäni raskaustestin, suljin haikein mielin tupakka-askini kannen nähden unia vihreästä Smartista ja punaviinistä.
Silmät suurina ja inhosta väristen kuuntelin kavereideni kakkakeskusteluja ja sosevertailuja. Silittelin raskausmahaani ajatellen "tuollaista minusta ei todellakaan tule".  Minusta tulee cool. Kunnes tajusin silitteleväni mahaani.

Niin ällöttävän siirappista kuin se onkin niin mieli muuttuu.
Ainakin minun mieleni. En minä tosin vieläkään juttele vauvan kakan väristä Lounaalla. Juttelen siitä facebookissa.

En oikeastaan alkuunkaan ymmärrä, miksi uranaiset kokevat äitiydestä kokopäiväisesti nauttivat mammat niin suurena uhkana, että siitä täytyy kirjoittaa kolumneja ja kirjoja sekä julistaa kovaäänisesti miten asioiden itse tekeminen, pitkään imettäminen ja varsinkin ne kestovaipat ja kantoliinat ovat yhtä suurta myyttiä! Kyllä minun mielestäni se karvattomaan jakkupukuun pukeutunut juristi Pradan koroissa älypuhelin korvalla ja Starbucks-kahvi kädessä on suurempi myytti kuin maidonhajuinen takkutukkaäiti taapero reppuselässä 6 metrin liinalla sidottuna.

Ennen puutarhurin ja cakepops koneen hankkimista elämä saa luvan mennä tätä samaa verkkaista vaaleanpuinaista rataa johon tuo väriä juuri tämmöiset provosoivat ja perin ärsyttävät "minä tiedän millaisia teidän pitäisi olla" kolumnit. En anna mieheni mennä töihin ja olen hyvin kiintynyt vanhemmuuteen.
Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.
Paitsi voikukkien. Niiden tahrat eivät lähde pois pesusta.