Minun Koisoni täyttää tänään vuoden.
365 päivää äitinä oloa. Vai onko vuodessa 364 päivää? En ole varma. Kotiäitiyden myötä joistain asioista on tullut merkityksettömiä. Tosin maantieto oli merkityksetöntä jo yläasteella. Vai kuuluiko vuodenajat biologiaan?
Jokatapauksessa. Paljon on vuoteen mahtunut. Niin suuria ilon hetkiä, kuin pieniä huolen häivähdyksiäkin.
Koin sanoin kuvailematonta iloa astuessani pieni vauva sylissä kotini kynnyksen yli ensimmäistä kertaa. Ja valtaisaa huolta tajutessani että nenäfriidan suppilo ei mahdu pienenpienen vauvani vielä pienempään nokkaan ja siellä on räkää.
Voisin kertoa, miten olen oppinut kuinka selvitään kuolettavan kamalasta väsymyksestä tai miten olen oppinut hyväksymään vatsanahkalerpukan ja kuinka olen kasvanut äitiyteen.
Mutta en minä ole oppinut selviämään kamalasta väsymyksestä yhtään sen paremmin kuin ennen lastakaan. Olen yhä kuoleman väsynyt jos olen valvonut syystä tai kolmannesta koko yön ja haluan yhä eroon lerpahtaneesta vatsaläpyskästä. Ja mitä äitiyteen kasvamiseen tulee, en ymmärrä koko ajatusta. Vieläkään. Ei äitiys vaadi mitään kummallisia korulauseita.
Mutta sen minä ymmärrän että minä olen ollut vuoden äiti ja minun lapseni on ollut kokonaisen vuoden minun lapseni. Paremmasta en tiedä. Kaikenmaailman hankalaselkoiset kasvutarinat voi jättää Cacciatorelle tai Sinkkoselle
Koisoni on vuoden aikana oppinut kaiken mitä vuoden ikäisen kuuluukin. Kasvanut 45 centistä 68 centtiin ja 2.5 kilosta 8 kiloon. Syntymässä saatu tipunkeltainen väri haihtui nopeasti ja varaslähdön ottanut pieni vauvani on saavuttanut ikäisensä kaikessa paitsi pituuskasvussa. Mutta se ei haittaa. Minäkin olen 27 vuotias ja yhä 13 vuotiaan pituinen.
Lapseni on oppinut kuinka hellan napit väännetään kaakkoon ja missä äiti säilyttää koruja. Hän tietää miten isin tietokoneen isoon luukkuun saa tungettua legopalikan ja miten wc-pöntön kansi aukeaa ja kuinka monta saippuaa ehtii heittämään vessanpönttöön sen sekunnin aikana kun äiti pesee hampaita.
Lupasin tasamailleen vuosi sitten, ettei äitiys muuta minua. Mutta kyllä se muutti. Olin ehkä naivi kun kuvittelin kaiken pysyvän ennallaan. Aiemmin nimittäin uskoin että mikään ei saa minua luopumaan korkokengistä. Mutta oletteko koskaan menneet vaunuilla liukasta alamäkeä 15cm korkokengät jalassa? Minä olen. Enkä tee sitä toiste.
Voisin luetella tähän miljoona muuta asiaa mitkä ovat muuttuneet vuoden aikana ja kuinka en ole enää entinen minä. Mutten jaksa raapustaa itsestäänselvyyksiä, kaikkihan sen tietää ettei lapsentulon jälkeen enää voi harrastaa seksiä keskellä olohuoneen lattiaa kli 16.
Ja sitäpaitsi. Minuudesta en paljoa tiedä mutta sen tiedän että minä ja Koiso ollaan aivan loistava tiimi ja meillä tulee olemaan oikein hauskoja taaperovuosia edessä. Sen minun pieni 1 vuotias vauvani todisti toissapäivänä Robinhoodissa vetämällä kaula-aukkoni kauppakärryssä yhtäkkiä napaan asti ja huutamalla Tissi!
Oikein hyvää syntymäpäivää sinä maailman rakkain 1 vuotias Koiso!
(kirjoitin tämän eilen kun syntymäpäivät olivat mutta minä onneton unohdin painaa entteriä ennen puoltayötä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti