Ensimmäinen 1v kuvaus

Valokuvilla ei ole koskaan ollut minulle suurempaa merkitystä. Minulle ne ovat aina olleet lähinnä ikuistettuja hetkiä ja muistoja. Toki pidän kauniista kuvista ja yritän näpsiä julkaisukelpoja otoksia mutten ole koskaan ymmärtänyt mitä hienoa on muurahaisen mikrokuvauksessa. Mieheni on valokuvaaja eikä voi käsittää, miten en ymmärrä vastavalon merkitystä tai poikkileikkauksia.

Mutta 1 vuotis kuva. Sillä on merkitystä. Koska tälläkertaa suutarin lapsella saa luvan olla kengät. Päätin 1 vuotiskuvauksessa luottaa puolisoni ammattitaitoon. 

Hänen vastuulleen jäi kuvaus ja minun vastuulleni kaikki muu. Eli toisin sanoen vaatetus ja ideointi. Halusin nimittäin taas kerran jotain mitä ilmeisesti ei voi saada. Esimerkiksi saippuakuplia joista heijastuisi niitä havitteleva lapsi peilikuvana. Valokuvaajani totesi, että rajansa se on photoshoppauksellakin. 

Olen pohtinut sopivaa vaatetusta siitä asti kun tein positiivisen raskaustestin. Silti kun kuvauspäivä koitti, ei kaapeissa ollut mitään. Paitsi yksi mekko. Siispä se sai olla jokaisessa kuvassa.

Heti ensimmäisen kuvan jälkeen se sotkeutui banaanilla mutta onneksi tahrat voi muokata piiloon jälkikäsittelyssä. 

Halusin keinuhevosesta kuvia monista eri kuvakulmista ja monilla eri ilmeillä. Koiso oli eri mieltä. Hän kapusi yhtä moneen kertaan alas keinuhevosen selästä, kuin minä hänet sinne asettelin. 

Samoin kävi tuolin kanssa. 

Onneksi yksi hyvä ruutu riittää.

Halusin saada kuvaan myös lemmikkimme. Koiraa on huomattavasti hankalampi saada katsomaan kameraan. Tein kuvaajan kanssa kaikki mahdolliset temput jotta saisimme koiralle iloisen ilmeen. Silti joka kuvassa se näyttää lähinnä hätää kärsivältä merimurmelilta. 

Kaikkia ei voi julkaista. Joku tekisi eläinsuojeluilmoituksen. Onneksi tähänkin pätee päässäni takova manta "yksikin hyvä riittää"

Kun yritimme yhdistää tähän fiaskoon saippuakuplat, oli koira väsynyt ja Koiso väsynyt. Saippuakuplat lähinnä pelottivat taaperoani ja hän läiski ne rikki kauhusta kangistunut ilme kasvoillaan. Lauloin etanaellit, tähtöset ja piippolanvaarit, seisoin päälläni sekä rukoilin lastani hymyilemään mutta turhaan. Kauhusaippuakuplat tekivät tehtävänsä. 

Pallomeripallot ovat oikein kiva kuvausrekvisiitta. Elleivät ne kiinnostaisi Koisoa hieman liikaa. Yritimme levitellä niitä keinuhevosen ja tuolin ympärille. Kun koiso näki pallot, syttyi silmiin palo ja hymy. Ainut vain että hän halusi samantien leikkimään palloilla eikä nähnyt, saati kuullut enää mitään.

Silläaikaa kun minä yritin maanisena selata mieheni kamerasta, onnistuiko mikään, Koiso joi puolet saippuakuplavedestä. 

Nämä 1v kuvaukset päättyivät soittoon myrkytyskeskukseen. 

Haasteellisista olosuhteista huolimatta mieheni säilytti hermonsa ja minä säilytin kuvausvaatteet. Ulkokuvat ovat nimittäin vielä ottamatta. Ilman saippuakuplia
.

 Vinkit 1v kuvauksiin:

1. Älä valitse päiväunien jälkeistä ajankohtaa. Silloin tekee mieli leikkiä eikä näyttää nätiltä.:

2. Älä syötä lasta kuvausvaatteet päällä. Joku muu kuin sukulaisvalokuvaaja saattaa laskuttaa erikseen               erityisen turhista photoshoppauksista.

3. Älä ota rekvisiitaksi liian kiinnostavia leluja

4. Älä yritä irvistellä hauskuuttaaksesi lasta. Se on pelottavaa.

5. Koira on vaikea saada nauramaan. 

6. Jos kuvaaja yrittää saada lasta ja koiraa katsomaan kameraan, älä heilu toisessa suunnassa ja yritä
    saada lasta hymyilemään. Se hymyilee silloin väärään suuntaan.

7. Älä oleta että lapsi ei saa auki saippuakuplapurkkia. 

8. Kuvaaja ei kerro jos lapsen panta ei valmiissa kuvassa sovi ihon väriin. Kuvaaja ei ole stylisti. Kuvaaja on     taikuri.

Kuvat: @Toni Kauko (Tonikauko.com)