lauantai 2. elokuuta 2014

ituhippi

Olen ollut hieman kirjoitustauolla. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että häpeän syvästi blogini rupsahtanutta ja vinksahtanutta ulkonäköä.
Koska hyvin suunniteltu on puoliksi valmis, kehtaan taas kirjoittaa koska uusi banneri on puoliksi valmis päässäni!
Mutta asiaan.

Kaikenlainen Luomuilu ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin lähellä sydäntäni. Olen usein ennenkin sanonut, ettei meillä kierrätetä ja kestovaippojakin käytämme aivan muista syistä, kuin ekologisuuden vuoksi. En oikeastaan osaa edes selittää mitä ekologia tarkoittaa. Vai onko se ekologisuus?

Kävin kyllä ympäristöpainotteisen yläasteen, mutta se johtui vain pohjattomasta kateudesta ystäviäni kohtaan, jotka kaikki menivät matemaattis/äidinkieli/musiikki/kuvaamataito-painotteisiin kouluihin. Minäkin halusin olla jotain. Joten päädyin hippikouluun.

Kuitenkin näin lapsen syntymisen myötä, olen alkanut ajattelemaan enemmän ruoan puhtautta. Tai itseasiassa se juontaa juurensa raskausajasta jolloin olin ihan varma, että vauva saa torjunta-aineista adhd:n, autismin tai vähintäänkin kilpirauhassyövän.

Kun lapseni syntyi, pidin hieman epäeettisenä ajatustani, että voisimme taas siirtyä edullisten kasvisten syömiseen. Toisaalta kotihoidontuki hupenee aika äkkiä ennenaikaisesti jos täyttää kaapin pelkällä luomuruoalla. Keksin aivan loistavan ratkaisun tähän ongelmaan!
Liityin paikkakuntamme Luomuruoka osuuskuntaan! Laskin pikaisilla laskutoimituksilla, että samalla hinnalla joka minulla menisi vuodessa tavallisiin halpoihin ulkomaisiin kasviksiin kaupasta, saan osuuskuntaan liittymällä saman Luomuna.

Osuuskunta siis palkkaa puutarhurin vuokratulle kasvimaalle jossa on myös kasvihuone. Osuuskunnasta voi ottaa kokonaisen tai puolikkaan osuuden. Me otimme puolikkaan. Tällä puolikkaalla osuudella saamme kerran viikossa noutaa tietyn määrän luomukasviksia (esim tomaattia kurkkua sipulia, valkosipulia ja perunaa) kasvimaalta. Maksan puolikkaasta osuudesta vain 175e/vuosi (+100e osuuskuntamaksua). Mielestäni se on aika huokea hinta. Ainakin minun matikkapäälläni.

Satokausikin kestää jouluviikoille asti joten vuodessa jää muutama kuukausi kaupasta ostettaville vihanneksille. (pientä täydennystä joutuu tosin tekemään viikon loppuessa, perunat eivät ainakaan vielä riitä koko viikolle. Tai sitten me vain syömme liikaa perunaa).

Tietysti tämä toiminta olisi ollut liian helppoa, jos se olisi toiminut vain tilisiirrolla. Niimpä minua odottaa 10 talkootuntia tuon vuoden aikana. Haluan nähdä itseni takapuoli ojossa kitkemässä rikkaruohoja 1 vuotiaan Koison kanssa.
Minulla oli myös satoa noutaessa hankaluuksia erottaa kurkkukesäkurpitsasta ja tilli basilikasta mutta luulen että kehityn siinä vuosien varrella.


Perustimme viimevuonna äitini kanssa kasvimaan itse. Hän kylvi sinne esim porkkanaa. Rikkaruohoja kitkiessä hän ihmetteli niiden suoraa linjaa, mutta kiskoi kuitenkin kaikki tunnollisesti pois. Syksyllä tuli aika nostaa porkkanat, mutta mystisesti mitään ei ollutkaan kasvanut. Paitsi muutama rikkaruoho. Hän nyppäsi ne turhautuneena pois ja niiden päässä roikkuikin tulitikun kokoiset porkkanat.

Joten jos tämä rikkaruohojentunnistus kulkee verenperintönä, luulen että minua ei kannata päästää kitkemään. Saattaa olla että kitken vahingossa perunat kompostiin enkä erota porkkanaa voikukasta sen paremmin kuin äitinikään.

Vaikken tiennyst vastausta ystäväni kysymykseen "mitä eroa on Luomusalaatilla ja salaatilla jonka kasvatuksessa ei ole käytetty torjunta-aineita eikä lannoitteita" uskon, että tämä on hyvä juttu. Näin minun ei tarvitse stressata pesenkö tomaatit tarpeeksi hyvin jottei niihin jää tuholaismyrkkyjä ja voin melkein hyvällä omalla tunnolla jatkaa kierrätyksen kanssa samalla linjalla kuin ennenkin. (eli nollalinjalla).

Onko joku muu päätynyt ostamaan vihannekset osuuskunnan kautta? Tämä on ihka ensimmäinen osuuskuntakokemukseni ja vasta muutaman viikon kestänyt sellainen, joten olisi kiva kuulla kokemuksia!

3 kommenttia:

  1. Minulla tuli tästä tekstistä väkisinkin mieleen eräs kesä, kun kaverini kanssa perustin kasvimaan... Osuuskunta olisi siis minullekin sopivin vaihtoehto. :D
    Oikeasti siis tosi hyvä juttu. En tiedä, onko tällä meidän seudulla vastaavaa toimintaa, mutta enpä ole selvitellytkään. Tämä kyllä herätti mielenkiintoa.

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. :D Tuottiko kasvimaa kummiskin satoa? Kanttii googlailla vaikka Luomuruokaosuuskunta +oma paikkakunta tms niin löytyy varmaan hintoja ja käytäntöjä jos vaikka innostuu! Ite löysin sattumalta tämän oman alueeni äitien facebookryhmästä jossa joku kyseli luomuruoan ostomahdollisuuksia :)

    VastaaPoista
  3. Jo kasvimaan maaperä oli ihan surkeaa, mutta eihän me sitä tajuttu. Satoa tuli vähän: hernettä, salaattia ja muutama surkea retiisi. Näistäkin taisi linnut, jänikset ja pellolla käyskennelleet hirvet tuhota valtaosan. :)

    VastaaPoista