maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lapsimessut (arvonta)

Messut. Minun tähän astisen elämäni ainut kokemus messuista on vuoden 1998 Luomumessut. Olin kuudennella luokalla ja opettajamme keksi pukea koko luokkamme harmaisiin hyljepukuihin ja buukkasi meidät laulamaan näissä asusteissa messujen estradille 'vanhoja poikia viiksekkäitä'. Häpesin silmät päästäni enkä käynyt sen jälkeen messuilla.
Paitsi joulumessuilla ja silloinkin katkera nolaus viiksekkäänä hylkeenä kirveli silmiä.

Nyt kuitenkin olin kuullut äitipiireissä puhuttavan lapsimessuista. Kestovaippashoppailua, lastenvaateshoppailua, oikeita Pikku Myitä ja CacePops ohjeita. Kuulostaa täydelliseltä. Paljon täydellisemmältä kuin 12 vuotias joikaava hylkeenpoikanen.

Mainittakoon, että näillä messuilla 2 hallissa on myös Lähiruokaa ja Luomutuotteita. En välttämättä löydä sieltä paikallista 6-luokkaa naamioituneena mutta ehkä käyn silittelemässä traumojani ja ostamassa luomusuklaata!

Olen myös jo valinnut mukaani suurimman hoitolaukkumme jonne voin sopivasti piilottaa rakkaalta puolisoltani ostokseni. Aion nimittäin shoppailla koisolleni kesävaatetusta.
Bongasin, että messukeskuksessa on Sea Lifen esittelypiste jossa on aivan pakko käydä esittelemässä Koisolle ihka oikea merisiili!

Vielä paremman 2014 lapsimessuista itselleni tekee saamani Blogipassi ja sen myötä 2 lippua jotka saan arpoa lukijoiden kesken!

Joten raapustakaa sähköpostinne kommenttikenttään jos lippu lapsimessuille on vielä hakusessa, koisotar valitsee kaksi onnekasta huomenna klo 20 mennessä!


34 kommenttia:

  1. heidi.kurki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. mercedes.dp@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Natsku86@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. elisa_talja@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. nieminen.katri@gmail.com

    VastaaPoista
  6. petra.fagerstrom@gmail.com

    VastaaPoista
  7. annityrmi@gmail.com

    VastaaPoista
  8. nea.laaksonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. mia.willo@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. oujee!! olisi todella ihana voittaa tämä 9kuiselle pojalle :) toivottavasti arpaonni suosii meitä!! ssapa93@gmail.com

    VastaaPoista
  11. jenna.lindroos@hotmail.fi

    VastaaPoista
  12. niina.ramanen@luukku.com

    VastaaPoista
  13. tania.hosio@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Lippuja vielä vailla :(
    ricor66@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa! :) sari_91 (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. :D ja siis mainitsen vielä että arvonnan voitti Suvi-Tuuli Ihaltsu ja Anonyymi (petra.fagerström@gmail.com)

    VastaaPoista