Tiedättekö mitä se tarkoittaa?
Sotkua.
Sinänsähän sotku ei minua haittaa. Mutta koiramme alkaa pikkuhiljaa lipua kohti sydän -ja verisuonitauteja. Siinä missä lemmikkiämme uhkaa metabolia, on Koisomme vaarassa laihtua. Ruoka pitäisi saada suuhun itse. Pienen pienet pinsetit havittelevat erilaisia pienittyjä ruokia ja nyppivät makaronit, riisit ja spaghetit suoraan, melkein suuhun. Eli toisin sanoen päätepysäkki on pöydän alla päivystävä eläin.
Olen ottanut uuden strategian. Talk-Muruja nypittäväksi ja armoton lusikoiminen siinä sivussa. 1 talk-muru kymmenestä menee suuhun asti ja loput alakertaan. Yleensä saan näin huijattua ainakin kaksi lusikallista ruokaa suuhun.
Joku antipatia lapsellani selkeästi on oikeankaltaista syömistä kohtaan, koska syvä kiinnostus kuitenkin jääkaappiin löytyy. Jääkaapin auetessa Koisoni nousee seisomaan alinta hyllyä vasten ja yrittää saada suuhunsa sipulit.
Valmistaessani lounasta, unohdin jääkaapin oven hetkeksi auki, ja huomatessani tämän, Koiso seisoi jääkaapilla vaaleanpunainen keksi puoliksi syötynä kädessä, ja toinen käsi haroi vimmatusti alahyllyllä olevia kuorrutemakeisia.
Eräänä aamuna oli erikoisen hiljaista lapsen leikkiessä lattialla. Käännyin katsomaan ja selkeästi Koiso imeskeli jotain. Kaivoin suusta cashewpähkinän. Mietin, miten meille on voinut päätyä pähkinöitä lattioille kun emme ole edes ostaneet sellaisia sitten viimejoulun. Kunnes muistin meille menneellä viikolla kotiutuneet Lidlin pääsiäismakeiset. Jogurtticashew-pähkinät. Minulla ei ole harmainta aavistusta miten sellainen on voinut päätyä lapseni ulottuville koska avaamaton pussi oli yhä kaapissa. Valkosuklaajogurtti vauvani suupielissä tosin kertoi että varmasti oli ollut mieleinen makuelämys. Onneksi ilmeisesti luontainen vietti neuvoi tätä luontokappaletta imeskelemään suklaan eikä nielemään kokonaisena. Minunkin luontainen viettini vie kaiken irtonaisen suklaakuorrutteisen kohti suuaukkoa ja joskus jopa nielemättä.
Mutta se siitä "makeaa vasta kun itse keksii sitä pyytää".
Meidän lapsi ei keksinyt 4 vuotiaana itse pyytää makeisia. Hän otti ne ihan itse 9kk ikäisenä. Mutta ainakin pysyin periaatteessani.
Ruoan hierominen silmiin. Perus vauvaperheen ongelma varmasti. Iltapuurolla käsi läiskäistään puurolautaselle ja hierotaan väsähtäneitä silmiä. Ja itketään sydäntäsärkevää huutoa kun pestään puuroisia ripsiä. Olisiko lapsille syömiseen tarjolla suojalaseja?
Syömiseen on keksitty muita kaikenkarvaisia (osa kaikenkammoisia) apuvälineitä. Esimerkiksi tämä:
Kuka ihme keksi laittaa ruokalautaseen virikkeitä? Mikä niiden idea on? Se että lapsi keskittyy kaikkeen muuhun paitsi syömiseen? Pistän sen aina kaapin perälle, mutta joka kerta tulee se päivä kun muut vauvanlautaset ovat tiskikoneessa ja joudun käyttämään tuota kilisevää hirvitystä. Yhtä monta kertaa kun kaivan lautasen kaapista, on ruoka ollut Koison päällä. Helmet täytyy saada suuhun ja mukana tulee lautanen ruokineen. Se käy käden käänteessä. Ei tarvitse kuin kääntää pää maitolasiin ja hupsheijaa se on siinä.
Miksi en heitä sitä roskiin? Sanokaapa muuta. Mutta kun aina voi tulla se hädän hetki kun lautaset ovat loppu.
Tähän olen ihastunut täysin:
Muistan tämän jo omasta lapsuudestani. Kaikille tuttu ruoankerääjäkaukalo. Ei kovin esteettinen mutta lounasajan sotkusta on estetiikka kaukana muutenkin.
Suurin pelastajani on ollut vahakangas jonka ostin joku aika sitten pöytäliinaksi. Totesin sen olevan kuin sieni, imee kaikki ruokatahrat itseensä eikä peseydy puhtaaksi koskaan. Siis aivan muuta kuin vahakankaan olettaisi olevan. Niimpä se sopii parhaiten pöydän alle. Syöttötuolin jalkojen alle.
Joten jos keittiössänne on matto tai arka lattiapinta, suosittelen lämpimästi epäkäytännöllisiksi todettujen tekstiilien siirtämistä suojaamaan pikku sotkupeikon syömistä. (En kehtaa julkaista siitä kuvaa, koska sakset olivat hukassa kun leikkelin sitä palasiksi ja lopulta katkoin sen sopivaksi mattoveitsellä. Piilotan sen aina vieraiden tullessa. Kyllä. Olen ulkokultainen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti