Epäsopivasti lihava

Raskauden jälkeiset ulkonäkökompleksit. Paitsi etteivät ne ole komplekseja. Ne ovat totista totta. Lapsi muuttaa elämää ja vartaloa. Raskausarvet kertovat uudesta elämästä. Riipputissit hyvin ruokitusta lapsesta. Raskauskilot uuden elämän hengissä pitämisestä.

Ja imetyskilot totuuden pimittämisestä.

Hihkuin riemusta, kun laitokselle jäi 11kg. Kangistuin kauhusta viiden niistä tullessa takaisin pikavauhtia.

Miksi kaikki väittävät, että imetys pudottaa raskauskilot ja vähän päälle? 500 miinuskaloria vuorokaudessa mukamas? 

Pötyä. Ainakin minun kohdallani. Edes 1000 kalorin dietti ei pudottanut kiloakaan. Tai pudotti yhden. Se tuli takaisin seuraavana päivänä ylimääräisestä kolmioleivästä. 

Myöskään riipputissit eivät kerro hyvinruokitusta lapsesta. Siitä kertoo sopivasti kohoava painokäyrä neuvolassa ja hyvinvoiva vauva. Riipputissit kertovat Luojan huonosti suunnittelemasta rintanahkasta.

Mikä ihme siinä on, että esim silmäluomet pysyvät ylhäällä mutta puoli metriä (tai minun kohdallani metrin) alempana ei homma pelaa toivotulla tavalla? Ystäväni kertoi kerran riippuvien rintojen määritelmän: "Pysyykö lyijykynä rintojen alla itsestään? Jos pysyy, rinnat riippuvat."
Minun rintojeni alla pysyisi vaikka penaali.

Raskausarvista en osaa sanoa. Minä ihme kyllä säästyin niiltä. Luulen syyn olevan jo valmiiksi löysä maha jossa oli tilaa venyä tarpeeksi. (ja voin sanoa, että 130cm mahanympärys viimesilläni 150cm pituudella oli ihan riittävästi).
Raskauskiloja pitää vain sietää. Sehän on 9kk ajan oikein hyväksyttävä syy olla sopivasti lihava.
Ja minähän siedin. Koko 16 kg edestä. Mutta sitä en siedä, että ne eivät lähde pois. Tai siedän minä koska on pakko.
Jostain käsittämättömästä syystä imetysaika minun kohdallani varastoi jokaisen suupalan sinne jonnekkin. Kysyin jopa lääkäristä, miksi näin käy ja sain vastaukseksi, ettei imetys oikeasti laihduta läheskään kaikkia. Ei edes puolia. Päin vastoin.
Olen luetellut blogissani paljon valtakunnallisia huijauksia mutta tämä kyllä osuu top kymppiin. Toisaalta, kyllä minä sen kestän. Pääasia että Koisoni saa ruokaa ja hänen painonsa kasvaa samassa tahdissa omani kanssa.

Ystäväni kanssa aloitimme kuitenkin Tapout treenin. Vapaaottelijoiden suunnittelema treeni 6 päivänä viikossa. Tappotahtinen hikitreeni 45min vuorokaudessa. Illalla 22 aikaan kun Koisoni kävi nukkumaan, aukesi televisio ja treeni alkoi. Ei paljon naurattanut. Eikä naurattanut naapureitakaan kun loikin laminaatilla lenkkarit jalassa ja huudatin treeniohjeita joiden ääni hukkui oman sykkeeni ja huohotukseni sekaan.
Hullun hommaa. Eikä paino edes tippunut. Mutta maitoläpyskät tulivat kipeiksi loikkimisesta.

Kesällä, tasan vuosi synnytyksestä on tiedossa häät. Tein jo nyt pikaisen sovituskierroksen vaatekaappiini. Mikään ei sovi. Parhaitenkin istuvissa koltuissa näytän lehmältä. Mikä ei tietysti ole kaukaa haettua koska sovitus keskeytyi kaksi kertaa maidonluovutuspuuhiin.
Täytyy siis ostaa uudet rievut. Mietinnässä on enää vain, suuntaanko telttakauppaan vai säkkikauppaan.

En oikeasti ole katkera näistä kaikenkammoisista muutoksista. Haluan vain tuoda esille että aina ei tarvitse sanoa, että ihan sama vaikka olen riippuva ja paksu, minulla on vauva. Vaan voi sanoa;  Onhan minulla rinnalla tuhisemassa maailman ihanin ihmeKoiso, mutta olisi kiva olla kapeampi ja ruumiinosat oikeissa kohdissa.

Maailman ihanimman Koison lisäksi, minulla on maailman ihanin mies, joka osaa pitää nokkansa kiinni. Ja ihanat ystävät jotka yhtä epätyytyväisinä riipukoihinsa ja kurveihinsa kuin minä, suuntaavat kanssani rajan taakse veitsen alle.

En aio Lopettaa imetystä tyytymättömyyden vuoksi. Olen ajatellut olevani taaperoimettäjä. Joten VikingLine kutsuu ehkä 3 vuoden päästä. Siihen asti, puolijoukkuetelttakauppa, here i come!