Hallittu kaaos

Tässä tiivistettynä meidän vauva-arkea. Mies kehotti lisäämään että "tämä ei ole keksitty", alla kerrottu on kuulemma epäuskottavan kuuloista. Helppo se on miesten sieltä töistä ja kouluista virnistellä totuuden kuulostavan epäuskottavalta. Siispä jos tätä lukee joku toinenkin epäilevä töissä käyvä arjesta kuutamolla oleva isä, kirjoitan tähän: "nämä ovat tapahtuneita asioita".

Herään aamulla lasittunut katse silmissäni. Olen nukkunut tunnin. 10 minuutin pätkissä. Raahustan keittiöön hakemaan silmälasini jääkaapista ja kännykkäni pyykkikorista.
Rintapumppu vetää lonkkaa keittiön matolla, voipurkki on mikrossa ja maito on eksynyt kuivakaappiin. Leivänpaahdin vedenvarassa tiskialtaassa. Juon teetä jota sekoittelen pihviveitsellä. Jostain syystä jokainen t-lusikka on hukkunut sen jälkeen kun niillä piti antaa vauvalle vettä.

Lähden kauppaan. Starttaan auton mutta se ei lähde käyntiin. Yritän uudestaan ja moottori vain röhkii. Mietin hetken ja muistan että sehän on Diesel ja pitää hehkuttaa. Käännyn parkkipaikalta tielle ja vastaan ajaa auto. Miksi se on minun kaistalla? Eikun minä taidankin olla sen kaistalla. Unohdan että minun kaistanihan on oikeanpuoleinen. Vilkutan ikkunasta tervehdyksen nyrkin heristelyyn.

Kaupassa unohdan mitä minun piti ostaa. Pää on tyhjä. En kehtaa olla ostamatta mitään joten ostan kurkun.
Silmät ristissä pääsen takaisin kotiin ja laitan kurkun jääkaappiin. Kolmen muun kurkun viereen. Höylään leivän päälle epähuomiossa kesäkurpitsan.

Lastenlaulujen sanat ovat hukassa. "pienet sammakot, pienet sammakot, ne kotkan ruokaa on pienet sammakot pienet sammakot, isillä on pitkät korvat ja pöperö pää".

Sidon vauvan kantoliinaan. Yhdessä pesemme pyykit, imuroimme, tiskaammesekä laitamme ruoan. Yksi t-lusikka löytyy maton alta ja toinen koiran vesikupista. Soitamme isille kolme vihaista "missä olet" puhelua eikä hän vastaa. Tunnilla ei muka voi vastata puhelimeen. Pötyä. Aina voi vastata jos vaimo soittaa ja käskee tuomaan kaupasta ne muutamat tavarat mitä sieltä aamulla unohtui. Eli kaikki.

Miehen kuvausvälineistö on pitkinpoikin lattioilla. Miten tästä kodista voi rakentaa pesän jos siellätäällä on rautaa? Itkun ja raivon partaalla raahaan Koison päiväunien aikana kaksi kertaa itseni kokoiset kameratelineet ja kuvausputket sängyn alle. Käytän päiväuniajan nettikaupoissa selailuun ja pesänrakennustarvikkeiden hankintaan. Viis unesta, pesä on saatava valmiiksi. Se piti saada jo 3 kuukautta sitten.

Mies tulee kotiin. Tappelemme siitä kumpi on väsyneempi ja kumman tehtävä on ripustaa pyykit. Mies ei tajua mitään. Koskaan. Hänen päänsä on tyhjempi kuin minun. Mitä muuta päässä voi olla kuin tyhjää jos ei tajua vaaleanpunaisen ja keltavihreän maton eroa ja niiden merkitystä lastenhuoneen sisustuksessa vauvalle?

Katsomme koison kanssa BB:n. Mies nalkuttaa taustalla miten typerää viihdettä se on. Me nauramme Koison kanssa kilpaa Andy McCoylle. Ja miehelle. Koison isille.

Koiso menee nukkumaan. Minä laitan uuden vessapaperirullan jääkaappiin, silmälasit mikroon ja kestovaipan roskiin. On aika mennä nukkumaan.

Tarkistan että Koisomme hengittää ja kaadun sänkyyn. Päivä on ollut kiireinen ja olen rättiväsynyt. Silmäni painuvat kiinni ja nenääni käy kummallinen tuoksu. Tiesin että iltaruuasta unohtui jotain. Käyn sammuttamassa levyn ja kaadan riisikattilan riiseineen päivineen lavuaariin. Viimein pääsen nukkumaan.

Väsymys painaa korvissa asti  enkä edes osaa ajatella mitä kaikkea olen unohtanut. Auton ovet saattoivat jäädä auki ja tablettitietokone etupenkille. Viimeinen ajatukseni ennen nukahtamista on; "haluan toisenkin vauvan".