torstai 17. lokakuuta 2013

Pispis

Vhv. Aluksi luulin sen tarkoittavan jotain uutta karppidiettiä vähähiilihydraattinen vauva tms. Onneksi ei sentään.
Kyse on nimittäin vessahätäviestinnästä! Tiedättekö ne kummalliset hipit jotka väittävät että lapsi on kuin pikkuaikuinen eikä tarvitse vaippaa koska se on nöyryyttävä märkä muovi/kangasrätti haaruksissa? Laitetaan lapsi vessanpöntön päälle ja sanotaan 'pispis' ja kas pissi tulee? Minä en tiennyt. Ennenkuin katsoin Erilaiset äidit ja luin muutaman artikkelin.

Ekologisuudesta en ole perustanut ennenkään ja varsin epäekologistahan se olisi ensin ostaa kauheat kasat kestovaippoja ja sen jälkeen ryhtyä kokonaan vaipattomaksi. Mutta ajatus kiehtoi silti. Niimpä päätimme Koison kanssa kokeilla. Muutama tunti päivässä ilman vaippaa siis näin alkuun. Kyllä hän jouluun mennessä jo pidättelee ja oppii pöntölle. Pispis.

Vaipattomuus alkoi sujua hyvin. Ensimmäiset 5 minuuttia. Sen jälkeen pissa valui lahkeensuusta napaani. Suihkussa mietin, että kyllä tämä tästä, eihän koskaan voi onnistua ensikerralla. Suihkun raikkaana Koiso kainalossa aloimme tekemään iltaruokaa. Pissasihti osui tälläkertaa melkein koirankuppiin, mutta Iineksen mieliksi vain melkein. Onnekseni vaihdoin keittiön matot viimetalven pesänrakennuspuuskassani pöydän alle.

Noin kuudet pissit pyyhittyäni sieltätäältä muistin että jotain oleellistahan tästä puuttui. Eli se vessassa käynti! Tottakai Koiso pissii minne sattuu koska emme ole vielä käyneet pytyllä.
Ehdin roikottaa hyväntuulista Koisoani pöntön päällä alle minuutin ja lauleskella pispis laulua kun pissi jo tuli! Helppoa kuin heinänteko. Ensimmäinen pissa saatu sinne minne kuuluukin! Mietin jo että täytyykin keräillä kestovaipat ja myydä ne pois, meillä ollaan päiväkuivia nelikuukautisena. So cool.

Mies saapui illalla kotiin ja kerroin loistouutiset. Myös hän oli kovin innoissaan ja kehotinkin häntä heti viemään Koison pissalle. Mitään ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Paitsi leikkimatolle.
Tämä ei tietenkään ollut ainoa asia mitä mieheni ei vain yksinkertaisesti osaa. Päätin näyttää mallia ja lähdin lapsemme kanssa vessaan. Kyykin selkä 90 asteen kulmassa pöntön päällä 20 minuuttia. Josta puolet vain siksi etten uskaltanut suoristaa enää selkääni. Päästyäni takaisin sohvalle ja todettuani että ei ollut pissahätä, varpaani kastuivat.

Seuraavana päivänä kylppärissä oli valtaisa pissapyykki, rättejä, pyyhkeitä, sekä päällimäisenä pissantahmainen tablettitietokoneeni.

Tässä kaikessa pissatouhussa olin unohtanut että vauvat myös kakkaavat. Ulostetta siivotessani valkoiselta päiväpeitolta hain vaipan. Pispis vain mutta vaippa päällä. Rajansa se on hörhöilylläkin. Katsotaan uudelleen ensisyksynä. Tai sitä seuraavana.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti