Sykkeen nähdessäni iloitsin että sisälläni kasvaa uusi ihminen joten enää ei kotona saa kiroilla. Perusjuntti (ja niin rakas) mieheni siihen totesi että enemmän se vielä muistuttaa munakoisoa.
Nyt tuo pieni muna on jo puolitoistakiloinen ihminen joka kutittelee varpaillaan kylkiluiden välejä sekä hipsuttelee leukaansa aivan kuin isänsä. Näyttääkin aivan itseltään. Ja kantaa meille nimeä Koiso.
Tämä blogi on lepoon tylsistyneen malttamattoman odottavan tulevan äidin ajatuksia, jotain se on tehtävä ettei ajatukset jää mahan ja lakanan väliin näinä pitkinä päivinä varhennetun äitiysloman ja kesäloman aikana joita edelsi parin kuukauden sairasloma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti