Uusi arki

Jossakin kasvavan mahan ihastelun ja mittanauhan lukemien kasvusta hymyilemisen lomassa on itänyt myös epämiellyttävien asioiden muuttuminen arkipäiväksi. Vielä hetki sitten olisin kavahtanut kauhusta, tai ainakin räjähtänyt atomeiksi jos keittiönpöydällä olisi ollut auki oleva kakkavaippa. Eikä olisi kyllä tullut mieleenkään että joku saattaisi vaihtaa sellaisen minun valkoisen pöytäliinani päällä. Nykyisin se on arjen kiireessä tapahtuva lapsus. Pyrin kyllä vaihtamaan pöytäliinan kun tulee vieraita. Ainakin näin julkisesti.

Kun vauva kakkasi kaaressa sohvan selkänojalle, nauroin katketakseni. Myös pissa miehen silmässä oli erittäin hauskaa. Ainakin minun mielestä. Vauvan myötä eritteistä siellätäällä on tullut osa jokapäiväistä elämää. Tosin hoitajan ammatti saattoi auttaa siihen etten niitä niin kavahtanut ennenkään mutta tyynyliinassa oleva kakka olisi joskus voinut herättää jotain muuta kuin hilpeyttä. 

Irronnut napatynkä jäi useaksi päiväksi lavuaarin reunalle ja se melkein näytti ihan siihen kuuluvalta. Jokapuolella on puklurättejä ja joskus mietin, missä vaiheessa räteistä joilla on pyyhitty oksennusta on tullut puklurättejä joita löytyy käsilaukusta tai mikron päältä. 

Kaiken tämän epähygienian ilmestyessä yhtäkkiä talouteemme, tuntuu turhalta desinfioida joka käytön jälkeen tuttipullot, kerran päivässä tutit ja rintapumput, pestä saippualla kädet vaipanvaihtojen jälkeen ja heittää tutti pesuun jos se putoaa lattialle. Mutta tietty, ennemmin sen pöpön saa keittämättömästä pullosta, kuin kakkavaipasta keittiössä. Niimpä desinfioin kattiloittain kamaa päivittäin, jynssään käsiäni, imuroin imuroimasta päästyäni jotta lattialla ei olisi likaa ja karvoja, vaihdan lakanat joka kerta kun koira hyppää sänkyyn. Ja vaihdan vaipan ajoittain keittiön pöydällä. Koska kakka on luonnollista. Koirankarvat ovat likaa.

Hygienian katoaminen ei ole ainut asia joka vauvan myötä yllätti. Eräs kaunis aamuyö vauva nukkui kainalossani, koska runsaana pulauttelijana ja oksentelijana pieni kohoasento auttaa ja kainalossa sen on saanut nopeiten. Tälläkertaa vain satuin nukkumaan suu auki. heräsin puklun tulviessa suuhuni ja kasvoilleni. vauvan tähtäys oli varsin tarkka. Ennen vauvaa en osannut kuvitella miltä tuntuu kun joku oksentaa suuhuni. Nyt osaan.

Kylmän rauhallsesti syljin puklut rättiin, pyyhin kasvoni ja aloin putsaamaan vauvaa. Joskus muinoin olisin saattanut moisesta vaikka oksentaa takaisin. Tähän kai pätee sama kuin väitteseen "oman vauvan kakka ei haise". Joskin se väite kyllä on väärä. Haisee se. Ja jos joku väittää ettei haise, ei ole koskaan löytänyt kakkavaippaa 50 asteisen auton penkin alta tai avannut kannellista vaippaämpäriä.

.