keskiviikko 13. elokuuta 2014

Enterorokko


Niinkuin monesta postauksestani on voinut rivien välistä (ja rivien päältä) lukea olen pöpökammoinen. Vältän vatsatautipöpöjä, flunssapöpöjä ja varsinkin rokkopöpöjä kuin ruttoa. Minulle ne ovat pikkuruttoja.

En vie koskaan lastani paikkaan jossa tiedän serkun kummin kaimataaperon olevan räkäinen. Lapset ovat perusolettamukselta monesti mukamas nuhaisia ja tahmaisia. Minun olettamukseni on, että lapset ovat vain tahmaisia. Eikä Koisoni mielellään ole edes sitä.

Kaikista varotoimista huolimatta lapseni sai viimeviikolla enterorokon. Olen syöksynyt ulos kaupasta kun olen nähnyt siellä vesirokkoisen lapsen. Olen naureskellut kaikille "pöpöjä ei voi välttää" kommenteille. Kyllä muuten voi!

...Paitsi jos niistä ei tiedä.

Olimme heinäkuisten mammamiitissä perhepuistossa. Pahaa aavistamattomana päästin vedestä innostuvan Koison alle 3 vuotiaille tarkoitettuun muoviseen uima-altaaseen. Allas oli tyhjä ja mukaan tuli 3 muuta heinävauvaa. Riemulla ei ollut rajoja.

4 päivää myöhemmin Koisolla nousi 39 asteen kuume joka kesti vuorokauden. Tätä seurasi näppylät. Koisoni näytti punapilkkuiselta kärpässieneltä. Näppylöitä tuli jalkoihin ja käsiin. Sekä ikävä kyllä myös suuhun. Ensimmäistä kertaa ikinä, annoin Koisolle lounaaksi jäätelöä ja mansikkahilloa.

Muutaman päivän kuluttua myös minun kurkkuuni nousi näppylöitä ja kuume kohosi 39.5 asteeseen.
Myös kaksi muuta altaassa kylpenyttä heinävauvaa saivat kuumeen ja pilkut samaan aikaan.

Tämän rokon jälkeen vannon, että en enää KOSKAAN päästä lastani minkään sortin kolera-altaaseen.



2 kommenttia:

  1. Voi ei pientä! Meillä kyllä myös vältellään tautisia. En tajua miten se jatkuva nenän vihreän liman vuoto ja limaröhä ovat joillekkin vanhemmille ihan lapsen perustila. Itsellä olisi siinä kunnossa kamala olo! Korkeasaaressa oli amazon talossa joku selvästi vesirokkoinen lapsi, suljetussa kuumankosteassa tilassa! En vaan tajua. Se on niin kurjaa kun lapset sairastaa, että vältän kyllä tautisia, ongelma on vain se, ettei taudeista kerrota.

    VastaaPoista
  2. Hui, ei ole varmasti ollut lapsellekkaan kovin kiva elämys tuo korkeasaari vesirokossa :( En tajua.
    Ja juuri toi ongelma ettei taudeista kerrota. Aika moni tuntuu ajattelevan että sairastelu kuuluu lapsen elämään ja että jos se pöpö tulee ni tulee se kaupastakin vaikka nyt meidän vilperillä onkin vähän räkää... Mutta mun mielestä se vaan on vanhempien asia päättää haluaako sen riskin vai ei.

    VastaaPoista