Auttakaa Bloggaajaa valitsemaan blogitapahtumaan kengät!

Kaksplus blogipäivä lähenee kovaa vauhtia. Tai oikeastaan se siintää jo näköpiirissäni. Ylihuomenna 29 bloggaajaa kokoontuu Helsinkiin enkä minä ole alkuunkaan valmis!

Kenkävarastosta löytyy 30 paria kenkiä, enkä silti löydä mitään mikä sopisi asuuni. En aio lähteä kolttuostoksille koska en aio olla tämänkokoinen kovin pitkään (toivottavasti). Koska mekkovarastoni ei ole yhtä laaja kuin kenkävarastoni, saa tämä Noshin mekko kelvata. Olen luultavasti alipukeutunut mutta aion kestää sen kuin nainen!

Kenkien koko ei onneksi laihdutusprojektin myötä muutu mutta puolisoni on tullut suhteellisen tietoiseksi joka nurkassa lojuvista kengistä ja hän osaa jo tunnistaa kenkäkauppojen muovikassit ja uudet kenkälaatikot. Niimpä kokosin kolmet varteenotettavat popot.  Kaikissa on samanpituinen 13cm korko  joten ne ovat tasavertaisia mukavuuden tai "mukavuuden" suhteen. Rakkaat lukijat, auttakaa valitsemaan kengät! (ylläolevan asun kanssa)

Riekkujana juhlissa

Kesät täyttyvät useimmiten kaikenlaisista ihanista karkeloista. Suurin haasteeni juhlissa ennen lapsen saamista tai vielä kun Koiso on ollut kaukalovauva on ollut pukeutuminen. Eikä sekään ole valtaisa ongelma ole ollut joten juhlat ovat aina olleet meille itsestäänselvän helppoja.

Pippaloissa aina haasteellista on keksiä lapselle vaatteet joissa on helppo liikkua, jotka ovat kauniita ja mahdollisesti istuisivat myös muun perheen vaatetukseen. Ainakin värien puolesta. Muutamissa viimejuhlissa on Koison mummi ommellut täydellisesti värien puolesta istuvat koltut joissa pystyy istua ja kontata. Tosin harkitsin kyllä, että seuraavissa juhlissa kireä kokovartalokotelomekko saattaisi olla paikallaan. Käsien reikiäkään ei välttämättä tarvitsisi.

Myönnän ihmetelleeni, melkein jopa suht tuomiollisella sävyllä, miten ihmeessä juhlissa, erityisesti häissä pikkuihmisiä ei saada kuriin. Ne karjuvat kirkossa, tai vaihtoehtoisesti vanhemmat joutuvat kuskaamaan lapset ulos. Nämä luonnon ihmeet sotkevat hääjuhlassa, pitävät meteliä ja juoksentelevat ympäriinsä. Rasittavaa. Kyllä jokaisen vanhemman velvollisuus on opettaa lapselle käytöstavat, oli se kuinka pieni ja ymmärtämätön tahansa.

Kunnes menin itse häihin joissa häävieraiden joukossa ei ollut sukulaisia (eli lapsesta haltioituneita mummoja jotka viihdyttivät vuorotellen lasta). 

Pelkästään kirkko oli taiteenlaji sinänsä. Kävin läpi kaikki konstit joiden olin ajatellut toimivan kun jonkun lapsi kitisee ja riekkuu sillon kun ei pitäisi. Eivät auttaneet lelut, äänettömät laulut, hyppyytykset eivätkä kutittelut. Ei syötävä ei juotava. Sorruin jopa lataamaan kännykkääni pelin jolla Koiso voisi leikkiä papin puheen lomassa. Turhaan.

Siirryimme keskenkaiken ulos ja selvisimme siitä osuudesta. Seuraavana vuorossa oli tietysti hääjuhla. Lapsemme oli tyytyväinen tasan sen hetken kun söi. Se kesti 3 minuuttia. Uusin opittu "heitä" sana pääsi käyttöön ja hän heitteli innoissaan vierustovereien päälle omenia, lusikoita ja leluja. Häpesin silmät päästäni. En tokikaan lasta vaan sitä etten kertakaikkiaan saanut pientä ihmisenpoikastani käyttäytymään nätisti ja kunnolla.
Onneksi tässä juhlassa vessat olivat pitkän käytävän varrella. Päästimme täysin villiintyneen Koison juoksemaan pitkää käytävää. Siinä hän kipitti edestakaisin kuin vedettävä hiirilelu. Tämän jälkeen pattereista oli kulunut ainakin yksi prosentti.

Hääjuhlan ajan koetin syöttää ja juottaa Koisoa vuorotellen jotta hän pysyisi tyytyväisenä. Aina kun meno yltyi, annoin hörpyn tai banaanin käteen. Laukku oli täynnä rusinoita, soseita hedelmiä ja muuta naposteltavaa. Illan hämärtyessä hän oksensi pöytään. 

Säikähdin, että olin syöttänyt lapseni halkeamispisteeseen. Laskettuani lopulta mistä kaikesta laukku oli tyhjentynyt, totesin ettei Koisomme ole haljennut. Väliin jääneet päiväunet, suuret ihmismäärät ja liian nopeasti pillillä ryystetty vesilasillinen vain olivat pienelle ihmiselle liikaa.

Ensimmäistä kertaa koskaan, olimme häistä kotona ennen auringonlaskua. Jätimme jälkeemme juhlivan hääväen, omenalla sotketut valkoiset pöytäliinat ja paljon murusia.

Saavuimme kotiin väsyneinä, mutta onnellisina. Hääpari oli saanut toisensa. Me peittelimme sänkyymme ihanan pienen riekkuapinan jonka tukkaan oli kuivunut pala hääkarkkia.

Lupaan ja vannon, etten enää koskaan ilman parempaa tietoa ihmettele, mikseivät vanhemmat saa lapsiaan kuriin juhlissa.

Ensimmäinen juhlakattaus

Koison 1-vuotis synttärijuhlia juhlittiin eilen. Syntymäpäivät olivat toissapäivänä mutta samalle päivämäärälle sattuivat puolisoni serkun häät.
Tästä syystä syntymäpäivien tarjoilujen teko tapahtui juhlapäivää edeltävänä yönä. Ja tunti sen jälkeen kun vieraat olivat jo saapuneet.

Tässä Menu:

Täytteiden ohjeen sain ystvättäreltäni.
Juhlien jälkeen mieheni kehoitti minua
kysymään useammin ruokaohjeita ystäviltäni.
En ole varma mitä hän sillä tarkoitti.

Muurinpohjaletut Lihatäytteellä
Muurinpohjaletut Kana-curry täytteellä
Perunasalaatti
Vihreä Salaatti
Lämminsavulohi
Grillivartaat
Pekoniherkkusienet valkosipulitäytteellä

Täytekakku
Suklaajuustokakku
Raakakakku
Cakepopsit
Letut omenahillo+agavesiirappi
Charlotte Rousse




Mielestäni edellämainittu menu oli etukäteen ajateltuna oikein helppo toteuttaa.
Todellisuus oli toinen.
Osa oli pakko delegoida anopille ja appiukko tuli onneksi paistamaan letut ja vartaat.
Kesken paiston näin ikkunasta ystävällisen grillimestarin kiristyneen ilmeen. Selkeästi käpy oli kärvähtämässä. Kaikki varrastikut olivat palaneet grilliin ensimmäisen 5 minuutin aikana.
Olin tietenkin unohtanut lukea ohjeet, joissa kehoitettiin liottamaan varrastikkuja vedessä 20 minuuttia. Minun moka. Onneksi niistä tuli oikein hyvä varrasvuoka ilman vartaita eikä kukaan edes tiennyt että tikut puuttuivat!



Edellisyönä valmistunut suklaajuustokakku onnistui ilman sen suurempia murheita. Tosin siitä piti tulla valkosuklaajuustokakku, mutta valkosuklaa paloi sulatusvaiheessa pohjaan. (mikä vesihaude?)
Onneksi karkkikätköni osoittautui pelastukseksi. Jokaisen kunnon laihduttajan yläkaapin nurkasta löytyy 200g maitosuklaata.


Lettuihin laitettiin itsetehtyä omenahilloa. Pienenä vinkkinä, jos aiotte nakittaa puolisonne kuorimaan 2kg omenoita; kannattaa pitää huolta kuorimaveitsen tallessa olosta. Mieheni ilme oli epäuskoinen ojenaessani hänelle omenasäkin ja juustohöylän.






Cakepopsit. Kauniita katsella, lähes helvetillisä valmistaa. Typerä muoti-ilmiö.
Sain cakepops taikinan onnistumaan kohtuullisesti, mutta tikutusvaiheessa pallot eivät pysyneet tikuissa. Menetin hermoni täydellisesti.
Vimmaisen hermoromahduksen partaalla kaivoin kaapista tomusokeria ja kaadoin sitä 2dl taikinaan. 1dl perunajauhoja perään. Taikina jämäköityi ja kuin ihmeen kaupalla pallot jämähtivät tikkuihin. Makukin oli kohtuullinen. Tai kohtuullisen makea.
Olin tosin unohtanut että tikut pitää saada pystyyn. Silläaikaa kun raapustin kysymykseni facebookkiin, piti mies kärsivällisesti tikkuja pystyssä. Myönnän kuuluvani äityleihin. Pahamaineinen facebookryhmä jossa äidit repivät toisiltaan tekoripset päästä. Mutta tälläkertaa sain vastauksen alle 2 minuutissa.
Cakepopsit pysyvät kauniisti paikoillaan sokeriin pystytettynä!

Laitoin tyhjään pilttipurkkiin hienoa sokeria ja koristelin pitsiteipillä jonka olin saanut lapsimessuilta testattavaksi. Teippi pysyy purkissa oikein jämäkästi ja on kaunis katsella. Ainut haitta on, ettei se kestä pesua kovin hyvin. Jos joku innostuu askarteluteipeistä, niitä voi ostaa teippitarhasta


Bongasin netistä ihania vesimelonista kaiverrettuja pöllöjä. Kaiken kiireen ja paniikin keskellä en edes uskaltanut sanoa miehelleni "hei koverra vielä tämä pöllö"...  Joten otin veitsen omiin pikku kätösiini ja yritin kovertaa pöllön. Jo ensimmäisellä viillolla tajusin etten minä ymmärrä veistämisestä yhtään mitään. Joten koversin melonin tyhjäksi ja lisäsin hedelmät päälle. Sai luvan kelvata. Oikein hyvää pikkunaposteltavaa pienille ihmisille. Juhlien jälkeen siivosin pöydän alta lukuisia puoliksi syötyjä viinirypäleitä.

Meillä on aina matkassa katastrofin ainekset. Huomasin pääruoan jälkeen, ettemme olleet muistaneet hankkia kahvinkeitintä. Meidän perheessä kukaan ei juo kahvia joten viereiden tullessa olemme keittäneet pannukahvia. Alle puoli litraa vetävä tee-pannu vaan ei ole paras vehje juhlavieraiden kahvitukseen. Sen piti kuitenkin kelvata. Vieraat joutuivat odottelemaan kahviaan joka saapui muutaman kupin erissä, mutta tein kuitenkin odotteluvirvokkeeksi kirpakan kesäjuoman.

Vichyvettä ja puolukkamehua 1/4

Koska tämä ei ole mikään siloposkinen lifestyle-blogi, on minun julkaistava myös epäonnistumiseni! Niitä oli tässä keississä yksi. Maidoton, munaton, soeriton ja gluteeniton marja-raakakakku. Pohja taateleita ja manteleita jotka eivät murskaantuneet kunnolla ja kuorrute marjoista, pähkinöistä sekä agavesiirapista. Tämä tapaus ei hyytynyt, johtuen varmaankin lehmän luusta tehdyn liivatteen puutteesta. Kakku oli ohjeen mukaan laitettava pakkaseen, mutta jo lautasella koko komeus suli, leväti ja lörpähti. Maku vetinen.

Koison ensimmäinen syntymäpäivä oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut.
2.vuotis syntymäpäivät ovat jo suunnitteilla. Tai ainakin olen suunnitellut etten aio tehdä sinne raakakakkua enkä Cakepopseja.

Kastehommia

Aloin suunnittelemaan ristiäisiä jo raskauden alkuvaiheessa. Halusin, että ne järjestetään mieheni lapsuudenkodissa, kastetilaisuus maalaisromanttisessa idyllissä omenapuiden alla. Halusin kaiken sävy sävyyn, tarjoiluja ja alttarikukkia myöten. Kerrankin juhlat joissa saisin ihan itse päättää kaiken alusta loppuun. Toivoin valkoisten kanojen tepastelevan vieraiden joukossa ja lapsi saisi nimensä kuvan kauniin auringonlaskun taustalla. Paitsi että appivanhemmat eivät omista kanoja. Ja kastetilaisuus oli sovittu klo 13, ei lähelläkään auringonlaskua.

Monta viikkoa olin listannut erilaisia kakkuja leivoksia ja keksejä joita aion tehdä. Ihan itse. Koska onhan se idyllisempää kuin tilata valmiina ja äitiyslomallahan ei muuta olekaan kuin aikaa leipoa ja askarrella rusetteja. Myös sukulaiseni olivat saaneet tästä osansa, pitihän Koison saada uniikki kastemekko ja äitini voileipäkakkubravuurit. 

Mummi siis otti kutimet kouraan ja äiti suunnitteli omia uniikkeja leipomuksiaan. Anoppi ompeli pöytäliinoihin tyllejä ja minä.. No minä järkeilin että leipomiset voi aloittaa aikaisintaan edellisenä päivänä. Eiväthän ne säily. Ja kyllä vuorokaudessa ehtii tehdä muutaman juustokakun, pari kreikkalaista lammaspiirakkaa, täytekakun, bebeleivoksia joissa lukee Koiso ja tietenkin kookospalloja, turkkilaisia lihapullia ja gluteenittomat setit vielä lisäksi. 

Aloitimme Bebe-leivoksista. Vaati noin 100 bebeä jotta sai parikymmentä onnistunutta. Ensimmäiset neljäkymmentä vettyivät ja epämuodostuivat. Toiset 40 jotenkin hävitti kuorrutteensa kakkosjääkapissa joka oli yön aikana käsittämättömästi sammunut. Loput sentään onnistuivat, ehkä siksi ettemme enää edes yrittäneet saada niistä bebejä. Kookosleivokset marsipaanilla ajoi saman asian. Kiitos anopin. Itsellä meni hermo jo ensimmäisen vaaleanpunaisen möntin kanssa.

Juustokakkujen kanssa oli pakko luovuttaa, vaateostokset oli jätetty viimetippaan ja huutava vauva toisessa kädessä hyytelönä oli minun hermoni, ei limekuorrute. Onneksi kummitäti riensi apuun.

Juhlien vastaisena yönä kun klo 2 aikaan mieheni muovaili sokerimassasta munakoisoja, minä tein kakkuun mansikkamarmoria (sekä siivoilin lattialle pudonneita kanamunia) ja anoppi yritti pelastaa bebejä, lupasin että ensikerralla konditoria saa luvan olla yhtä maalaisromanttisen idyllinen. 

Klo 13 pappi soitti ovikelloa. Minä olin puolialasti, anoppi ompeli koison rusettipantaa sekä alttariliinaa, mies sovitteli kärttyisenä päälleen mielestään räikeää pöytäliinoihin sopivaa uutta kauluspaitaa ja appiukko otti vieraita vastaan; esitti hienosti että kaikki on valmista. 

Paria tuntia aikaisemmin päätetty nimi rustattiin papereihin ja vihdoin tilaisuus saatiin alkamaan. Astuessani vasta leikatulle sateen kastelemalle nurmikolle tajusin, miksi piikkikorot eivät sovi omenapuiden alle.
Suurin osa papin puheesta meni ohi, kun kaikki keskittyminen meni pystyssä pysymiseen korkojen upotessa märkään maahan. Onneksi pappi ei puhunut vettenpäällä kävelemisen ihmeestä. Olisin voinut laukoa jotain typerää. Mielessä kävi myös että miksi ihmeessä en laittanut uusiin mokkakenkiini edes suojausta. Nimen sentään kuulin. En ollut kaikessa tohinassa enää varma siitäkään mikä tuli annettua. 

Kaikenkaikkiaan juhlat menivät siis oikein hyvin! Kanoja en saanut, eipä valkoisia olisi myytykään (vihdissä olisi ollut ruskeita 15e kpl mutta kesäkanat kuulemma on  paha ilmiö) mutta onneksi Iimu-koiramme käyskenteli ympäriinsä kuin iso musta maatiaistipu joten se sai luvan riittää.

Juhlat ovat ihania mutta pienellä älykkäällä organisoinnilla olisi voinut selvitä paljon helpommalla. Esimerkiksi nurmikolle olisi pitänyt valaa neliön kokoinen asfaltti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin