Lapsi tuli -luovuin koirasta.

Oliko lapsemme allerginen? Ei. Oliko koira agressiivinen lapselle? Ei. Me emme vain jaksaneet.

Näin siinä nyt vain kävi. Annoimme 6vuotiaan Lapinkoiramme pois. Iines ehti olla meillä avioliittomme alkuajoista asti. Se oli osa perhettä. Raskausaikana yksi suurimmista peloistani oli "entäs jo vauva on allerginen koiralle?" Koska olin taipuvainen pelkäämään etukäteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, olin jo googlannut allergioiden siedättämisestä sekä lapsen koira-allergian ehkäisystä ruokavaliolla maha-aikana.

Pieneen mieleeni ei mitenkään mahtunut ajatus, että me saattaisimme olla lapsen syntymän jälkeen se koirapalstojen pohjasakka. Perhe jossa yksi perheenjäsen syrjäytyy ja se annetaan pois. Mutta elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan.

Kaikki alkoi mennä päin seiniä koiran suhteen jo heti alkumetreillä. Pienen vauvan kanssa ei päässyt metsälenkeille joita aiemmin olimme harrastaneet. Muutaman kerran pistin vauvan kantoliinaan mutta kömpiminen metsässä 2.5kg käärö sidottuna rintojen väliin ei tuntunut hyvältä. Lapsemme ei viihtynyt ollenkaan vaunuissa eikä häntä ensimmäiseen 3kuukauteen voinut vaunuihin edes laittaa koska refluksin vuoksi koko vatsansisältö tyhjeni samantien kun vauva laskettiin makuuasentoon. Puolisoni teki pitkää päivää töissä ja koulussa eikä ehtinyt pitää edes isyyslomaa. Hänestä ei ollut apua koiran ulkoilutuksessa. Iines alkoi osoittamaan mieltä lyhentyneistä lenkeistä vaikka ulos pääsikin senverran että tarpeet sai hoidettua. Pikkuliruja alkoi löytyä Koison lelujen päältä. Koira jopa avasi kiinni olevan lastenhuoneen oven ja kävi siellä pissalla jos emme olleet kotona. Vaikka olisi juuri käytetty ulkona. 

Koison kasvaessa hän viihtyi vaunuissa aina vain vähemmän ja vähemmän. Lenkit koiran kanssa olivat tuskaisen rasittavia, satoi tai paistoi. Lapsi riekkui vaunuissa tai pyristeli selässä kantoliinassa. Kolme kertaa päivässä. Aamut alkoivat ahdistamaan. Kotoa lähteminen alkoi ahdistamaan. Koiranpissaisia mattoja kertyi ulkovarastoon. Tiedättekö vaikka kuinka tiedän että koira osoittaa mieltään muuttuneeseen elämäntilanteeseen, olin suunnattoman ärsyyntynyt kun ennen kauppaan lähtöä käytän koiran, olen 30min kaupassa ja kotiintullessa koira on pissannut lapseni lenkkariin!

Kun koira on otettu, siihen pitää sitoutua. Me otimme koiran puolisoni kanssa yhdessä. Hoidimme sitä 6 vuotta yhdessä. Mutta elämäntilanne muuttui ja aika alkoi valumaan sormien välistä. Ruuhkavuodet painoivat päälle ja koira jäi jalkoihin. En mitenkän selvitynyt enää yksin sen hoidosta. Koira ei saanut meillä enää tarpeeksi rapsutuksia eikä liikuntaa. Koulutuksesta puhumattakaan. 

Iines pääsi facebookin kautta löytyneeseen perheeseen joka asuu metsän keskellä korvessa villieläinten ympäröimänä. Saipa hän myös poikaystävänkin. Koiralla on nyt koti jossa sitä arvostetaan ja rakastetaan. Tämä oli parempi tehdä nyt kun Koiso ei vielä jäänyt kovin paljoa ikävöimään ja unohtaa nopeasti. Toivon totisesti että Iineskin sopeutuu uuteen kotiinsa. 

Joskus käy niin että omat voimavarat on tunnistettava ja on lakattava yrittämästä superäitiyttä. Jokainen määrittelee itse missä kohtaa tavalliset voimat muuttuvat supervoimiksi ja kuinka kauas supervoimat kantavat. Meidän on helpompi hengittää eikä enää ole syyllinen olo siitä ettei riitä eikä pysty antamaan tarpeeksi. 

Lapsimessut tulevat! Lippuarvonta

Viimeinkin! Lapsimessut tulevat taas.

Viimevuonna eivät silmät meinanneet pysyä perässä, niin paljon oli nähtävää, hypisteltävää ja ihasteltavaa. Jokapuolella toinen toistaan värikkäämpiä vaaterekkejä, merkkivaatepöytiä ja leluhärpäkettä. Eniten vietin aikaa ymmärrettävästi lastenvaatteiden parissa ja mukaan tarttui Villervallaa, Meandia, Metsolaa ja vaikka mitä muuta, tietenkin messuhintaan!

Kaikkein parasta oli lastenvaunurata jossa sai kokeilla omia rattaitaan haastavissa olosuhteissa. Saimpas todistettua puolisolleni, että juuri ostetut Emmaljungat olivat haasteellisissa olosuhteissa oivat kulkupelit. vanhat Emmamme eivät olisi selvinneet edes ensimmäisestä esteestä.
Myös kantoväline-piste ylitti odotukset. Kantoliinayhdistykseltä sai lainata panttia vastaan messuille kantovälineen. Silloin koin ensirakastumisen neliöliinaan.
Lapsille oli tarjolla jos vaikka minkälaista temppurataa, paloautoesittelyä, piirustuspistettä ja tallustelevia pehmoihmisiä.

En malta odottaa. Ette varmaan tekään? Sain tänävuonnakin arvottavaksi teille arvonlukijat muutaman lippusen näille ihanille karkeloille. Osallistukaa siis arvontaan ja liittykää maailman inspiroivimmille ja lastentuoksuisimmille messuille mitä maa päällään kantaa! (Kyllä, mä olen TODELLA fiiliksissä)

Arvotaan siis kaksi lippua ja tälläkertaa molemmat liput lähtevät samalle omistajalle jotta voittaja saa raahata vaikka sen riemusta kiljuvan puolison mukaan.

Osallistu arvontaan kommentoimalla Joko tähän blogin kommenttikenttään tai facebooksivuille mailisi ja mitä odotat lapsimessuilta eniten.  Lisäarvan saat jos satut olemaan blogini rekisteröity lukija (Jos haluat liittyä lukijaksi, tee se oikeasta laidasta) Toisen lisäarvan saat tykkäämällä blogini facebooksivusta tästä. Laita myös kommenttikenttään jos otit lisäarpoja. Arvonta päättyy 26.3 klo 22.

Viimevuonna Koiso väsyi, minä olin väsymätön

Onnea arvontaan!

Puoliverinen -vääränvärinen?

Minä en ole valtaväestön värinen. Mutta olen minä silti ihan yleisenvärinen. Nykyään. Ihonvärini on sama kuin aina ennenkin, mutta nykysuomessa me hiukan eriväriset olemme käyneet arkipäiväksi.

Toista oli 28 vuotta sitten. Sain äidikseni aidon arjalaisblondin ja isäkseni Afrikkalaisen kikkarapään jonka silmät ovat yönmustat. Lyhyellä matematiikalla musta+valkoinen=ruskea. Eli minä. 80-luvulla sulauduin varmaan ihan hyvin Hakunilan lähiömeininkiin mutta muuttaessamme landelle, tuli nopeasti selväksi että ruskeat silmät kuuluvat romaniväestölle. Tai maahanmuuttajille. Eikä kukaan lapsi joka ei maahanmuuttaja ole, halua itseään maahanmuuttajaksi kutsuttavan vaikkei heissä mitään vikaa olekkaan. Ylipäätään kukaan lapsi ikää, rotua tai hiustenväriä katsomatta ei halua kutsuttavan itseään yhtään miksikään. Jokainen lapsi haluaa olla samanlainen kuin kaikki muutkin. Tai ainakin erottua edukseen. 90-luvun koulumaailmassa tummat lapset eivät erottuneet edukseen. 

Suomalainen, mutta ulkomaalaisen näköinen. Samanikäisten lasten huomio oli aina sitä samaa. "mikä, miksi ja mistä -sä olet." Sen lisäksi että olin erivärinen, olin myös huomiota herättävän lyhyt. En sulautunut joukkoon, en sitten missään enkä koskaan. 

Ylittäessäni 16 vuoden iän, sain osakseni miesten huomion. Puolisoni kertoi aikanaan rakastuneensa eksoottiseen ulkonäkööni. En sitten tiedä miten hyvä lähtökohta se on parisuhteelle, mutta tässä sitä ollaan. Jotain hyötyä niistä ruskeista silmistäkin. 

Vaikka maailma on muuttunut paremmaksi värillisten osalta, asenteet ovat tiukassa. Työelämässä hoitotyössä, huomaan potilaiden kuulostelevan puhunko sujuvaa suomea. Joskus ulkomaalaiset asiakkaat/potilaat alkavat puhua minulle suoraan vierasta kieltä, luullen että ymmärrän jotain. 

Kerran pukeuduin kaupassa mustaan kietaisuhameeseen ja sain romanimiehen perääni tenttaamaan tiukkaan sävyyn kenen tyttäriä olen. Mitään minulla ei romaniväestöä vastaan ole. Mukavia ihmisiä varmasti suurin osa. Mutta en silti  pidä siitä että minua lähestytään kesken tamppooniostosten sukupuutiedustelujen merkeissä. Myös turkkilaisissa pizzerioissa saan usein selvittää etten puhu Arabiaa ja ei, isäni nimi ei ole Ahmed.

17 vuotiaana lukiolaisena halusin olla samanvärinen kuin kaikki muutkin. Koska ihonväriä ei voi muuttaa, blondasin hiukseni. Muutama vetyperoksidikäsittely, ja tadaa; näytän suomalaiselta -NOT.
Juurikasvu näkyi jo seuraavana päivänä eivätkä mustat kulmakarvat mitenkään sovi vaaleankeltaiseen tukkaan. Näytin aivan tekorusketuksessa käyneeltä hyypiöltä jonka ulkoisessa habituksessa ei kaikki ole kohdallaan.

Kuvanlaatu on 2006v kännykkäkamera tasoa joten pahoittelut siitä :D

En voi kieltää, ettenkö olisi raskausaikana mittailut puolisoani usein sillä silmällä. Nimittäin värisilmällä. Ovatko nuo maantienväriset hiukset riittävän vaaleat sekoittamaan oman melkein mustan tukkani sävyt jälkeläiselläni? Ruskeat silmät yleensä vievät voiton geeniperimäkilpajuoksussa mutta ehkä skandinaavisen terävät poskipäät periytyisi tyttärelleni? Sekoittein mielessä ihonvärejämme ja mietin kuinka tumma hänestä tulee. 

Ja ei, minä en ole turhamainen ja kyllä, minä olisin hyväksynyt ihan minkä värisen lapsen tahansa. Mutta jokainen toivoo lapselleen parasta ja silloinkun on itse 28 vuotta saanut kuulla olevansa erivärinen, oudonvärinen ja vääränvärinen, sitä haluaisi ettei lapsen tarvitsisi koulussa erottua joukosta vanhempien vuoksi. Maailma on kuitenkin semisti julma paikka. 

Kesäkuisena iltapäivänä Koisomme syntyi väriltään liilana ja kaljuna jäänsinisine silmineen. Lila väri muuttui tipunkeltaiseksi. Ei siinä ollut enää värikartat mielessä. 

Kaikkien yllätykseksi tummansiniset vauvansilmät muuttuivat päivä päivältä sinisemmiksi. Perheeni on harmitellut ettei lapselleni tullut ruskeita silmiä. Minä olen salaa siitä iloinen. Minun lapseni näyttää Suomalaiselta ja olen siitä helpottunut. En itseni vuoksi vaan lapseni vuoksi. Hän saa sulautua joukkoon eikä hänen tarvitse ulkonäkönsä vuoksi kohdata syrjintää tai rasismia. Hän saa luoda ihmisuhteensa, kaverisuhteensa, työsuhteensa ja parisuhteensa vailla ennakkoluuloja. 

Jos meille toinen metritonttu siunaantuu, ja hän perii puolisoni sijaan minun ulkonäkögeenini, en ole pettynyt. Olen luottavainen. Uskon maailman olevan parempi paikka uusille sukupolville, kuin mitä se oli meille 80-luvun jäänmurtajille.

Lue myös Kadun aurinkoisella puolella-bloggaajan mietteitä rasismista

Onnellisesti Onnibussilla! Sisämaanmatkailua lapsen kanssa

Kirjoittelin taannoin pitkästä junamatkasta lapsen kanssa, joka ei mennyt ihan nappiin. Loppuviikosta päätimme aikalailla extempore testata Onnibussin ja lähdimme reissuun. 2.5h bussimatka kieltämättä hirvitti. Saimme paikat bussin yläkerrasta jossa oli loistavat näkymät ulos. Koiso jaksoi seurata maisemia kokonaiset 3 minuuttia! Ajoitimme bussimatkan aamupala-aikaan koska lähtö oli aikaisin. Sängystä suoraan bussiin. Aamupalaan sai tuhlattua aikaa sopivasti 20 minuuttia. Tämän jälkeen siirryimme suoraan "kotona kielletty" listalle, eli naposteluun. matkassa oli sokerittomia kuivattuja hedelmiä, rusinakarpaloita sekä pähkinöitä. Kaikensortin syömiseen saimme kulutettua yli tunnin. Seuraavan tunnin piirtelimme piirustuslevyä ja sorruin näyttämään Koisolle tabletilta Pipsapossua. Koska Pipsa on meillä harvinainen herkku, oli tyttönen haltioissaan saadessaan kaikessa rauhassa katsella pallopäisen joulukinkun touhotuksia. En laisinkaan tue lasten television
katselemista mutta tälläkertaa lastenohjemat olivat pelastus ja pääsimme kunnialla perille.

Onnibussin verkkosivujen ohjeissa on pienimuotoinen omituinen reikä lasten matkustamisen suhteen. Siellä sanotaan, että Suomen lain mukaan kaikilla matkustailla tulee ola turvavyöt kiinni. Kuitenkin alle 3 vuotias lapsi saa matkustaa ilman paikkalippua eikä turvaistuinta saa ottaa mukaan jos paikkalippua lapselle ei ole. Eli kaikenjärjen mukaan lapsi saa matkustaa bussissa ilman turvavöitä vaikka kaikilla matkustajilla turvavyöt tulee olla suljettun. Erikoista. Onnibussissa on alakerran viimeisessä rivissä hieman leveämmät penkit joihin vyökiinnitteinen turvaistuin mahtuu. (isofix ei luonnollisestikkaan sovi).

Pakko muuten mainostaa Onnibussin hintoja, vaikkei tämä mainospostaus/yhteistyö olekkaa. 250km pituinen matkani maksoi 7e/suunta. Junala saman matkan yhteen suuntaan oisi taittanut halvimmillaan 53 eurolla. Nyt edestakaiset liput kustansivat 14 euroa. Valtion rautateillä samasta matkasta edestakaisin olisi saanut pulittaa 106 euroa. Ja aivan varmasti näillä keleillä juna olisi liirannut jumissa kaksi tuntia ja toiset kaksi tuntia ollut juuttuneena lumihankeen. Vähintään sähkövikoja oisi ollut odotettavissa. Onnibussi saapui täsmällisesti ja kuljettaja oli oikein vitsikäs ja hauska mies. Mutta asiaan. Miten voi olla mahdollista tämän kaltainen hintaero? Kuka idiootti enää käyttää junia?

Pääsimme turvallisesti körötellen perille rakkaan ystäväni luokse. Lapsemme ovat syntyneet samana päivänä vain 20 minuutin ikäerolla. Uskon vakaasti, että ne ovat Luojan samasta siemensäkistä sillä niin hyvin he tulevat keskenään toimeen ja ovat luonteeltaan samasta puusta veistettyjä. Tutustuimme facebookin vauvaryhmässä muutama vuosi takaperin ja siitä se sitten lähti. Friend's forever kliseetä ja sen sellaista melkein kolmekymppisten naisten ihanaa vouhotusta. Perheistämme on juttu tämän kuukauden kaksplussassa "kun äitiys yhdistää".

Koiso kunnon kaupunkilaisvauvana pääsi näkemääne elämänsä ensimmäistä kertaa kodan (luulin muuten itsekkin että kota on teltta mutta se olikin puulinna) ja paistamaan makkaraa. Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu. Tulen jatkossakin matkustamaan Onnibussilla ja halveksimaan syvästi Vr:n ryöstöhintoja.

Hetkiä

Kiireisiä päiviä. Miten niitä voi olla niin paljon?  Kiire pestä pyykkiä. Niin kiire että pesen vahingossa puhtaitakin. Kiire siivota. Niin kiire että sotken samalla vain lisää. Kiire leikkipuistoon leikkimään. Niin kiire ettei ehdi pysähtyä matkalla leikkimään lumipalloilla. Kiire kaupasta kotiin tekemään ruokaa. Niin kiire että ruoka-ostokset unohtuvat kassalle. 

Tänään on sunnuntai. Lähdemme sunnuntaiajelulle. Ei ole kiire mihinkään. Aikaa on jokapuolella. Melkein liikaa. Muttei kuitenkaan. 

On aikaa miettiä kaupassa, mitä tekisin huomenna ruoaksi. On aikaa jäädä ihastelemaan kalatiskin akvaariota.

Ei haittaa vaikka Koisoa huvittaa kovasti käveleminen kauppakeskuksen penkillä. Tänään kukaan ei hoputa penkiltä pois. 

Hevosellakaan ei ole kiire. Tänään saa ratsastaa niin kauan kuin haluaa.

Napostelu on kielletty. Se tuhoaa hampaat. Tänään saa napostella rauhassa minitomaatteja, vaikkei olekkaan ruoka-aika. Kävelemme sinnetänne ja syömme makeita tomaattipalloja. Sotkukaan ei haittaa. 

Voisiko vielä mennä toisen kerran leikkipaikkaan? Vaikka ensimmäisestä lähdettiin jo pois. Voi mennä. 

Tänään mennään meidän tahtiin. Ei ole kiire mihikään. Tulisipa näitä päiviä useammin. Kiireettömiä päiviä. Näitä hetkiä jotka ikuistetaan kännykkäkameralla. Ei Canonilla. Näitä kohtia tästä päivästä joita ei useinkaan tule ajatelleeksi että ne ovat hetkiä. Ainutlaatuisia hetkiä.

Laihdutan, siis olen.

Olenkin aina sillointällöin tuonut esille telttakokoiset vaatteeni ja tulevaisuudessa siintävän laihdutusprojektin. Tulevaisuus alkoi juuri nyt.

Minä en ollut niitä onnekkaita jotka laihtuivat imetysaikana. Minä päinvastoin keräsin itseeni 6 imetyskiloa. Jäljellejääneiden raskauskilojen lisäksi tietenkin. Yritin karsia kaloreita ja vähentää kaikkea mahdollista mutta aina maito väheni ja lapsi oli tyytymätön. Nyt on imetystä kuitenkin takana 1v8kk eikä minua enää haittaa jos maidontulo himmenee ja maitobaari olisi auki harvemmin. 1v8kk on mielestäni täysin riittävä aika imetystaipaletta enkä aio olla enää hetkeäkään paksu imetyksen vuoksi. En aio kuitenkaan savustaa taaperoani maitolasin ääreen. Jos tähän mennessä maidontulo on jo tasaantunutkin niin paljon ettei alhaisella kalorimäärällä ole vaikutusta maidontuloon niin mikäs siinä, sitten lapseni saa vielä hetken pitää iltatittin ja aamutittin (TITTIN! Sanoinko minä todella niin?!).

Laihdutushan toimii niin että jätetään kaikki herkut pois ja syödään jäniksenruokaa lautasmallin mukaan. Minä en toimi niin. En kertakaikkiaan kykene luopumaan suklaasta, enkä varsinkaan perunasta. Niimpä asetin itselleni kalorirajan. 1400kcal sisältäen mitä tahansa.

Olen syönyt karkkia, pizzaa, brunssilla croisanteja ja ah sitä niin ihanaa perunaa. Olen vähentänyt määriä niin paljon ettei 1400 kaloria ylity ja terveellinen ruoka sekä pakolliset kasvikset ovat pitäneet nälän poissa. 3 viikon saldo on 2.8 kg ja se on mielestäni kohtuullinen. Tavoitteeni on 0.5kg viikossa joten tämä kelpaa oikein hyvin.

Ihme kyllä, karkin määrä on kuin itsestään jopa vähentynyt. "Söisinkö iltapalaksi suklaapatukan vai 3 mehukasta ruisleipää?" kysymys on toistunut useana iltana. Viitenä iltana kuudesta valitsin jälkimmäisen. En siksi että se olisi terveellistä vaan siksi että teki mieli. Ehkä pieni asennemuutos ja kaloreiden laskeminen muokkaa sopivasti myös mielitekoja.

Entäs liikunta? Se onkin hieman ongelmallista. Olen käynyt uimassa aina kun kerkeän mutta kerran tai kaksi ei mitenkään tahdo riittää tällä elopainolla. Puolison opiskelu ja töissä käynti rajoittaa liikunnanharrastusaikaa huomattavasti. Jokaisen äidin huulilla tietenkin pyörii nyt sana "vaunulenkit". Niitä kokeilin tänään. En kokeile toiste. Meidän ulkoilut ovat jo hyvän aikaa tapahtuneet leikkipuistoissa ja nyt muistin jälleen miksi.

-Koska lapseni ei viihdy rattaissa. Lähdin 5km lenkille Koiso rattaissa käärittynä lämpimästi toppatamineisiin ja makuupussiin lämpöisen lampaankarvapehmusteen päälle. Lapseni ei arvostanut taljaa saati suloista makuupussia sen enempää kuin puolisonikaan (kaupassa). Jo kilometrin jälkeen hän halusi kävellä itse. Itse kävely on tietenkin ihailtava ominaisuus lapsessa. Mutta jos se itsekävely tapahtuu äidin lenkillä, ei se urheilusta käy. Lapsi taapertaa 1km/3h vauhtia ja pysähtelee metrin välein ihmettelemään lumikökköjä ja kiviä. Jo ensimmäisen itsekäveltyn 10metrin jälkeen luovuin kalorinpolttoajatuksesta ja heittäydyin esittelemään tyttärelleni pajunkissoja sekä talojen pihoissa tepastelevia koiria. Olen hänestä ylpeä. Koiso jaksoi kävellä kokonaisen kilometrin! Lopulta hän heittäytyi selälleen maahan makaamaan ja suuttui kun joutuikin takaisin rattaisiin eikä saanut ihastella vaakatasosta märällä asfaltilla pilviä ja lintuja. Loput 3 kilometriä mentiin välillä kirkuen rattaissa ja välillä äipän sylissä. En enää koskaan lähde vaunulenkille. Tämän ikäisen lapsen kanssa ei lenkkeillä. Tämän ikäisen lapsen kanssa leikitään leikkipuistoissa, lasketaan liukumäkiä, rakennetaan lumiukkoja sekä tutkaillaan metsäpoluilla jäniksenjälkiä. Kalorinkulutus hoidetaan vaakamambolla yöaikaan tai ihan vain syömällä 1400kaloria ja antamalla peruskulutuksen tehdä tehtävänsä.

Elintarvikemyrkyt. Mitä suuhusi pistät?

Raskausaikana olin erittäin huolissani erilaisista bakteereista jotka saattaisivat vahingoittaa vatsassani kasvavaa munakoisoa. Oli listeriaa, toksoplasmoosia, salmonellaa ja alkueläimiä. Lisäksi tietenkin ne perusvaaralliset ruoka-aineet jotka saattoivat aiheuttaa raajojenpuuttumista ja kehitysvammoja. Inkivääri, maksa, jotkut makeutusaineet, roobois jne. Lista tuntui loputtomalta. Löysin myös kiellettyjä ruokia mitä listassa ei edes mainittu. Liha pitää Eviran mukaan kuumentaa 70 asteeseen mutta esimerkiksi palvikinkkuhan palvataan vain 60 asteessa. Ja on lisäksi tyhjiöpakattukkin. Mitä muuta on pimitetty? Noh raskausaika oli ja meni, pointtini on, että lapsen syntymän jälkeen myrkyt piti olla voitettu. Vaan siitäpä se vasta alkoikin. Viimeaikoina on uutisoitu paljon eri ruoka-aineiden sisältämistä myrkyistä. Viimeisimpänä riisi ja sen sisältämä arseeni. Joulun tienoihin kanelin kumariini. Aika-ajoin pöydällä on ympäristömyrkyt ja torjunta-aineet. Tuntuu että mitään ei uskalla enää lapselle antaa turvallisesti.

Mieleni tekisi myydä kaikki mitä meillä on ja muuttaa johonkin omavaraiseen hippikylään. Paitsi että facebookkia tulisi aika nopeasti ikävä. ja suklaakeksejä. Pidemmittä puheitta sen sijaan listaan pääasiallisimmat myrkkyset joita itselleni on eteen tullut viimeaikoina asioita enemmän tutkittuani. Osaa välttelisin aikuisenakin (kuten tuo riisi) ja osa koskee lapsia. Jotkut ovat tutkittuja, jotkut vähemmän tutkittuja. Tämä lista kuvastaa omia vältettävien aineiden listaani. Se ei ole suoraan Eviran raportti.

Riisi

Riisin on uutisoitu sisältävän Arseenia, kemiallista alkuainetta jota esiintyy luonnossa. Riisi kerää itseensä pohjavedessä olevaa arsenikkia. Joissain tuotteissa Arseenia on korkeitakin määriä. Arseeni voi aiheuttaa erilaisia syöpätauteja. Lisää voi lukea tästä.

Kaneli

Kaneli sisältää kumariinia. Kumariini on maksatoksinen aine joka voi aiheuttaa säännöllisessä käytössä kumariinimyrkytyksen.

Pavut

Pavut sisältävät lektiiniä joka voi aiheuttaa vatsakipua ja kouristuksia. Lektiini tuhoutuu riittävästi kuumentamalla.

Hiivauute

Hiivauute ei sinällään ole oikeasti myrkky mutta itse olen raskausajoista asti vältellyt natriumglutamaattia sen huonon maineen ja ristiriitaisten tutkimusten vuoksi. Hiivauute on Samanlaista tavaraa kuin natriumglutamaatti mutta sitä ei luokitella lisäaineeksi. Myös Evira on myöntänyt hiivauutteen olevan samaa kamaa eri nimellä. Moni elintarvike sisältää hiivauutetta. Mutta kuten sanottu, tutkiukset väittävät tämän olevan turvallinen. Itse kuitenkin uskon salaliittoon.

Sienet

Sisältävät radioaktiivista cesiumia. Lasten ei pitäisi syödä liikaa sieniä.

Juurekset/kasvikset 

Punajuuri, porkkana, pinaatti, rukola, lanttu, salaatti, kurpitsa.. Monissa vihanneksissa on nitriittiä. Onneksi näitä tulee välttää vain alle 1 vuotiaan ruokavaliossa

Nakit/leikkeleet

Alle kouluikäisen tulisi välttää liikaa nakkien, makkaroiden ja leikkeleiden syöntiä. Makkararuokia voi syödä kohtuudella kerran viikossa ja leikkeileitä maksimissaan 2 siivua/pvä. 

Kala

Kalan saantisuositukset löytyvät Evirasta. Ei mikään helppo homma löytää kalalajeja joita voisi syödä vaihdellen kaksi kertaa viikossa kun monen kalan saantisuositus on vain 2 kertaa kuukaudessa myrkkyjen vuoksi (Elohopea, dioksiinit...)

Munakoiso

1kg munakoiso sisältää nikotiinia yhtä paljon kuin yksi tupakka.

Pellavansiemenet

Pellavansiemenet keräävät maaperästä kadmiumia. Kadmium on syöpää aiheuttava raskasmetalli. Imettävän äidin ei pitäisi syödä Pellavansiemeniä eikä pellavarouhetta. Lapsille niitä ei suositella ollenkaan ja aikuisillekkin max 30g/pvä.

Säilyketölkit

Tonnikalapurkit, ananaspurkit, tomaattimurskat... Niistä voi liueta bisnefoli a:ta. En kyllä käsitä miksi säilyketölkkejä edes myydään, luulisi pahvitetrien ja lasitölkkien ajavan saman asian. 

Hedelmäsokeri

Ei kannata siis korvata tavallista sokeria fruktoosilla. Fruktoosin nauttiminen nostaa veren rasva-arvoja, rasvoittaa maksaa ja edistää insuliiniresistenssin kehittymistä. Voi suurentaa kakkostyypin diabeteksen sekä metabolian riskiä.

Jäikö jotain puuttumaan?