R-a-k-a-s

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Sisustussuunnitelmattomuutta

Minä pidän sisustuslehdistä. Ne ovat kuin nukkekoteja. Kuvitettuja unelmia. Eniten silmäni lepää valkoisissa olohuoneissa, maalaisromanttisissa makuukamareissa sekä keskellä talvea kukkivissa päivänkakkaroissa puhtaalla keittiön pöydällä.

Minunkin olohuoneeni oli valkoinen. Muutama vuosi sitten ostin 6 kappaletta valkoisia mattoja ja 3 paria valkoisia verhoja. Pistin miehen verhoilemaan nojatuolin valkeaksi. Pari vuotta siihen meni ja hetken minulla oli sisustuslehtimäinen koti. Rakensin valkoisen pesän. Ystäväni kummasteli, miten aion pärjätä keittiön pöydän alla olevan valkoisen nukkamaton kanssa. Hyvin kiitos. Ja sitten synnytin.

Koisoni on vasta 7 kuukautta mutta 76 neliöä on auttamattomasti hävinnyt 7 kilolle.

Mielestäni on aivan naurettavaa säilyttää valtavankokoisia lastenvaunuja sisätiloissa. Pikaisen googlauksen jälkeen kuitenkin totesin sen olevan välttämätöntä. Kaikkialla muualla ne homehtuu. Aikani jaksoin pyyhkiä pyörät kurasta puhtaaksi jottei mattoon tule kurajälkiä. Mutten kovin kauaa. Eteisen valkean nukkamaton oli väistyttävä.

Pieni vauva ei onneksi enempää sotke. Tai niin minä luulin. Nukkamatoista on mahdotonta pyyhkiä mitään pois. Varsinkin kun sitä ei huomaa. Se vain haisee. Olohuoneen maton haistessa vanhalle maidolle, kannoin sen ulkovarastoon ja hankin tilalle helpommin puhdistettavan. Se on harmaa. Jokin on muuttunut. Mutta niinhän siinä käy kun vauva tulee taloon. Jouduin hieman somistelemaan olohuonetta uuteen uskoon mutta onneksi harmaa on ihan riittävän tyylikäs.

Iloitsin jäljellä olevasta valkeasta keittiöstä. Kunnes aloitimme soseiden syönnin. Voitte arvata että se kummasteltu joka paikan murheenkryyni, eli matto lähti sieltäkin ensimmäisenä. Myös puuvillainen pöytäliina joutui taipumaan väistämättömän edessä. Mielestäni vahakankaat ovat laiskojen ihmisten pöytäliinoja. Ja lapsiperheiden. Löysin onneksi tahmakankaan joka kaukaa katsottuna näyttää kankaiselta. Pieni valkoinen valhe vain. Kirjaimellisesti.

Mustikalla päristellyt verhotkin vaihtuivat räikeän turkoosiksi. Keittiöön turkoosi on ehkä hieman kylmä. Mutta en keksi muutakaan josta ei niin hyvin erotu roiskeet. Valkoiseni odottavat eläkepäiviä. Tai ehkä Koisoni teini-ikää.

Myös lastenhuoneen pinkki hehku pääsi soluttautumaan muihin tiloihin. Koisomme nukkuu makuuhuoneessa pinnasänky sivuvaununa. Suurella työllä ja tuskalla ompelin siihen uudinverhon omin pikkukätösin. Ja koska niin tein, aion sitä myös käyttää vaikka makuuhuoneeseemme ei väri yllättäen sovi. Katseltuani aikani sateenkaaren väristä makkariani, päätin ehkäistä painajaisia ja yhtenäistää väritykset. Niimpä mieheni kauhuksi lastenhuoneen lisäksi, myös tämä huone on nyt pinkki. Asuntoni on kuin sirkusteltta ja entisestä valkoisesta on jäljellä enää seinät. Yhtä lukuunottamatta. Valkoisen sävytteiset sisustuslehdet käytin tämän seinän maalauksessa tarvittaviin lattioiden roiskesuojaukseen. Ajoivat asiansa. Seinästä tuli muuten vihreä.

Kaikkea ei voi saada, sanoi mieheni Louis Vuittonin lasi-ikkunoiden edessä. Maailman rakkain koiso sylissä mietin, että sain minä silti paljon.  Kaiken tarvittavan. Syvällä sisimmissä olin varautunut asioiden muuttumiseen ja jopa verhojen vaihtumiseen. Mutta samaa ei voi sanoa tästä:



Vastaavaan kukaan ei voi varautua. vai olisitteko uskoneet, että vauvan kakka voi olla niin huomaamattoman piiloutunut vaippaan, että se löytyy vasta tablettitietokoneen ruudulle tipahtaneena 5minuuttia vaipanvaihdon jälkeen?  Toisaalta joissain vauvanhoito-oppaissa kehoitetaan vaihtamaan vauvalle vaatteet ja vaippa sylissä. Se kehittää motoriikkaa. Tietty sylissä kun vaipan riisuu, pääsee pieni kakka aika huomaamattomasti luiskahtamaan lattialle jonne oli tämmöinen vekotin unohtunut. Btw jos kakka näyttää niin kovalta että siitä ei jää jälkeä vaippaan, voin kertoa että kosketusnäyttöpuhelimeen jää.
 Ja luulet ehkä ettet tee tällä tiedolla mitään. Kyllä muuten teet, jos ylläoleva tapahtuu joskus sinulle. Ainakin tiedät olla pyyhkäisemättä ruutua sormellasi ennen puhdistusta, vaikka facebook sanookin 'bling'.

parisuhteen palikat

Vauvalehdet ja kaikenmaailman 'meille tulee vauva' -ohjelehtiset ovat täynnä kaikenlaisia varoituksia ja totuuksia siitä miten vauva muuttaa parisuhteen ja tekee tilalle pari suhdetta.
Useimmiten naistenlehdet ovat minulle absoluuttinen totuus, mutta tästä asiasta olen erimieltä. Ainakin omalla kohdallani. Ja mieheni kohdalla. Ennen niin rakastuneet puolisot ajautuvat erilleen, raaka testosteroni on muuttunut pahaksi hajuksi ja rinnoista on tullut nestetäytteiset rusinapussit. Suurin osa eroaa eikä mikään enää ole niinkuin ennen. Olen eri mieltä. Kaikki on niinkuin ennekin. Paitsi jotain on tullut lisää.

Meitä vauva ei vienyt erilleen. Meitä vauva lähensi. Tietenkin on barbaarista, brutaalia ja aivan väärin kutsua vauvaa harrastukseksi joten en kutsu. Kutsun vauvaa yhdessä tekemiseksi. enkä nyt tarkoita sitä tekovaihetta.

Meillä ei armaan aviomieheni kanssa ole kerrassaan mitään yhteistä.

Mennessämme naimisiin, tiesimme olevamme kertakaikkisen erilaisia. Mieheni on taiteilija. Minä en ymmärrä taiteita. Mieheni on musikaalinen. Minä en erota mollia duurista. Mieheni on hevari. Minä olen iskelmätyttö. Meillä ei myöskään ole mitään parisuhteen kulmakiviä kuten yhteisiä ajatuksia ominaisuuksia ja harrastuksia. Luokittelen ne höpöhöpöksi. Me olimme rakastuneita toisiimme ja päätimme 6 vuotta sitten kirkossa rakastaa hamaan tappiin asti vaikkei meillä mitään yhteistä ollutkaan. Lukuunottamatta autolainaa. Joten Koison syntyessä ei ollut mitään mikä meitä vie erillemme koska olemme aina olleet kaksi ihan erillistä ihmistä jotka nyt vain sattuu tykkäämään toisistaan. Poiketen menneeseen elämään, nyt meitä kuitenkin jokin yhdisti ja se oli yhteinen pikkuihminen.

Tietenkään erilleen ajatuminen ei ole ainut asia joka mukamas parisuhteessa muuttuu. Myös seksielämästä tulee erilaista. Sen kuuluu ensin hävitä kokonaan ja sitten vakiintua harvinaiseksi sillointällöin hommaksi. Kun lapsi on mummolassa tietenkin.
Noh, tähän ei kai voi meidän kohdalla todeta muuta kuin että jos tämä on sen rakkauden lisäksi ainut yhdistävä tekijä tässä liitossa (nyt vauvan lisäksi), se ei häviä vaikka makuuhuoneeseen muuttaisi vauvan lisäksi yhdistyneet kansakunnat.

Suurinta roskaa on miesten väitteet siitä, että nainen  muuttuu takkutukkaiseksi hormonihirviöksi jolle lapsi on kaikki kaikessa ja miehestä tulee lastenhoitaja ja ehkä korkeintaan hovimestari sohvannurkassa imettävälle äidille
Mieheni on niellyt ainakin osan edellämainitusta. Pikaisen riitatuokion päätteeksi tuiskaisin puolisolleni miksi hänen täytyy olla niin käsittämättömän ärsyttävä .Sain vastaukseksi, mä vain seurailen sun hormonivirtoja. HORMONIVIRTOJA? Mistä se tuollaista on saanut päähänsä? Tämä selvisi aika äkkiä kun paikansin vessasta vauvalehden... Mitä tämä on? Niiden pitäisi puolustaa äitejä!!

Tilastojen valossa puolet aviopareista eroaa ensimmäisen vauvavuoden aikana. Minä väitän että parisuhteessa on pakko olla jotain perustavanlaatuista vikaa jo ennen ratkaisevaa peittojenheilutuskertaa jos näin käy.
En mitenkään usko, että pieni, keskimäärin 3kg-5kg kokoinen taskurapu onnistuu imemään molemmista vanhemmista rakkauden ja rikkomaan avioliiton.
Ja jos pystyy, siitä pitäisi vaieta. Jos jokapaikassa ei toitotettaisi että myös ero on ratkaisu, ihmiset eivät tietäisi sitä. Ainakaan miehet. Naiset saattaisivat keksiä sen itsekin.
Minäkään en ole kertonut miehelleni, että antaisin useammin luvan miestenvälisiin peli-iltoihin. Jos hän tietäisi sen, saattaisi olla että hän käyttäisi mahdollisuuttaan ja minä olisin sittenkin yksinäisempi.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään avioliittoja eikä varsinkaan puolisoja mutta olen vakaasti sitä mieltä, että vauva-arjen vaikutukset parisuhteeseen ovat liitoiteltuja. Tuoreet äidit ja isät vaihtavat silmät sikkurassa maitokakkavaippoja ja unohtavat hääpäivänsä, katsovat toisiaan haisevan vaipan yli miettien, tuotako minä rakastin? -ja säikähtävät vastausta. Tästä se lähtee. Avioeroprosessi. Koska kaikkialla sanotaan että vauva-arki on parisuhteen kriisiaikaa ja puolisot kasvavat erilleen.

Eroja tulee ja menee mutta vain vauvalehdissä ja perhelehdissä niistä vauhkotaan jo etukäteen. Ehkä se on sitä syntyvyyden säännöstelyä. Kukapa kohta tilastojen valossa uskaltaa lapsia tehdä. Tällä asialla pelotellaan jo yhtä paljon kuin raskausarvilla. Ymmärtäkää rakkaat lukijat etten tarkoita avioerojen olevan turhia. Etukäteislietsominen. Sitä minä en vain ymmärrä. Ehkä kyse on riskien tiedostamisesta ja riskienhallinnasta.

Joten lisään tähän 10 hyvää asiaa mitä vauva tuo parisuhteeseen. Ihan vain vastapainoksi kaikille 'näin vauva muuttaa parisuhdettasi huonompaan suuntaan' artikkeleille.

-Yhteenkuuluvuus. Mikä voisi yhdistää enemmän kuin yhteinen univelka?
-Korvamerkitty yhteinen aika. Kun aika on kortilla, sen käyttää paremmin.
-Perheretket. Baari-illat vaihtuvat linnanmäkeen ja muumimaailmaan. Yhteinen riemu.
-Yhteiset juhlat. Syntymäpäivät ja joulut. Ne yhdistää perheenjäseniä. Viimeistään kun siivotaan.
-Ongelmanratkaisut. -onnistumisen ilot kun on yhdessä ratkottu miten päin vaippa tulee.
-Yhteiset ilon hetket. Se hetki kun löydetään yhdessä vauvan ensimmäinen hymy.
-Liimautuminen. Asioita on pakko tehdä yhdessä.
-Vastuullisuus. Miehen on pakko kasvaa aikuiseksi ja ostaa perheauto.
-Empatian lisääntyminen. Molemminpuolisen väsymyksen tunnistaminen ja avunanto lisääntyy.
-Muukin syy pysyä yhdessä kuin rakkaus ja yhteiset adidaksen verkkarit.

Vastaus "tuotako minä rakastin" kysymykseen on: En. Mutta kaikki me muutumme. Deal with it.

Uudet vanhat

Tässä äitihommassa riittää uusia asioita. Joka päivä tulee eteen jotain mihin en ole ennen törmännyt. Esimerkiksi nenäimuri, venttiilillä toimiva nokkamuki, ensikengät ja sisätäyttövaippa. Näin muutamia mainitakseni.

Kuitenkin eniten minua hämmästyttää asiat jotka ovat uusia ja hetken tutkailtuani tajuan niiden olevan erittäin vanhoja. Peräti old school. 

Eräänä iltana pohdin toisen mamman kanssa lasten vaatetusta ja ylpeänä kerroin ostaneeni halvalla kirpputorilta jumpsuitin.
"Ai niinkuin collagehaalarin?", ystäväni kysyi. "Ei vaan jumpsuitin", vastasin.

"Siis haalarin joka on collagea?"

Vedin henkeä ja aloitin selittämään mikä on vanhanaikaisen collarin ero uudenaikaiseen hienoon kaupassa kalliiseen muotijumpsuittiin. 

En päässyt alkua pidemmälle. Päähäni ei pälkähtänyt mitään. Varmistin vielä asian anopiltani. Vein jumpsuitin näytille ja kysyin mikä se hänestä on. "Collagehaalari, ompelin niitä 80 luvulla omille lapsillemmekin." Tunsin oloni huijatuksi. Olinko juuri maksanut 12 euroa käytetystä collagesta?

Entäs sitten Lamaze-lelut? Koison mummi oli ostanut Mollanuken. Myöhemmin lelukaupassa tutkin uusia villityksiä ja tajusin, että kotoamme löytyy tällainen uusi hieno aktivoiva lelu. Meidän Molla. Lamaze-Molla.

Yksi Lamaze-helistin maksaa 18 euroa. Samanlainen normaali helistin 8 euroa. Mutta kun Lamaze-lelut ovat aktivoivia lelula. Toisinsanoen leluja jotka aktivoi vauvan aisteja. Eli leluja.

Käytössä jo vuosikymmenet mutta joku on keksinyt nitiseville, heliseville ja eri tuntuisille leluille uuden nimen. Kyllä. Kehitys menee eteenpäin niin että kohisee. Kahisee... tai helisee.

Etsin kuumeisesti vastasyntyneelle vauvallemme kesällä välikausihaalaria. Sellainen täytyy kuulemma olla. Minulla kyllä oli syksy  -ja keväthaalarit mutta ei välikausipukua. Juoksin vauva kantorepussa ympäri kyliä ja löysin kuin löysinkin sopivan. Kotona huomasin sen olevan tismalleen saman paksuinen kuin syksy ja keväthaalarit vaatekomerossa. Olen aina pysynyt kehityksessä mukana ja aion pysyä vastakin. Äidinkielestä en ole niin varma.

Sormiruoka. Uusi jännittävä tapa hoitaa vauvan ruokailut. Yli 6kk vauva voi sormiruokailla kaikki ruokansa. Vauvalle tehdään ruokaa mitä ei tarvitse syöttää lusikalla. Tähän on olemassa paljon kirjallisuutta, blogeja, nettisivuja, ohjeita ja erilaisia foorumeja sekä yhteisöjä. 

Sormiruokailua. Eli sormin syötävää ruokaa. Mummommekin muistaa antaneensa lapsilleen sormiruokaa. Ja minä kun luulin olevani trendikäs. 

Tästä opin ainakin että vauvan kanssa kaikenkarvaiset trendit ovat aivan turhia ja kuluttavia. Ne tarvitsevat taustalle ideologian. Me syömme toistaiseksi soseita. Ennenkuin päätämme alkaa tekemään puuroa uunissa muffinivuokiin sormin syötävään muotoon, minun on löydettävä ideologiani.

Olen perin hämmentynyt. Miksei vanhat hyvät asiat voi säilyä vanhoina hyvinä asioina jos niihin ei keksi muuta uutta kuin nimen? Eikö jumpsuittiinkin olisi voitu laittaa vaikka toinen vetoketju viistoon jottei se sekoittuisi collagehaalariin ja Lamaze-leluihin vaikka joku ääni. "Hei, olen Lamaze-lelu, minun avullani oppii nopeasti termodynaamisen yhtälön ennen 1-vuotis syntymäpäivää."

Onneksi en jäänyt vatvomaan tätä asiaa, sillä luin vauva lehden seuraavan numeron otsikot nykyisestä lehdestä ja kohtasin näidenkin asioiden voittajan; "Jäin koukkuun synnyttämiseen". ANTEEKSI MITÄ?!

Rikkonainen vaippavuoreni

Minulla oli ideologia. Vuosi sitten mahassani myllersi pieni koisoni, 5 cm pituinen. Ilmaisin puolisolleni huumorimielellä idean kestovaippailusta. Sain osakseni jälleen kerran mielipuolisen katseen. Otin sen haasteena. tuo haaste kantaa minua ja valtavaa kestovaippakasaa edelleen.

Alku oli täydellinen vaippasirkus mutta nykyisin minä olen sen sirkuksen tirehtööri. Haalin nopealla tahdilla Koisollemme jos jonkinmoisia kestovaippoja ja viimein kokoelma oli valmis. Kunnes se jäi pieneksi. Nyt käynnissä on operaatio suuremmat vaipat. Jostain käsittämättömästä syystä sain syksyllä päähäni hamstrata kestovaippakirppiksiltä vaippoja joiden kuminauhat ovat löystyneet. Niitä myydään muutamalla eurolla. Lähes postikulujen hinnalla. Ajattelin, että tämähän tulee halvaksi. Laitan niihin vain uudet kumpparit ja vaippa on valmis. Hintana 2 euroa!
2 euroa rahaa ja päälle järjen, hermojen ja mielenterveyden menetys. Kuka mitäkin pitää halpana.
Pimeänä syysiltana posti toi kymmenen kuminauha- ja tarravikaista vaippaa. Kaivoin esille mummilta ennakkoperintönä saamani ompelukoneen ja istuin vaippakasan ääreen. Tuijotin vaippoja aikani, vaihtelin eri neuloja ja masennuin. Nyt tiedän miltä puolisostani tuntuu valtavan tiskivuoren edessä. Voimattomalta.
En tiennyt miten kuminauhat saa ulos rikkomatta vaippaa. Tuhosin kaksi ensimmäistä. Kolmannesta tuli mytty ja se sopisi ehkä kirahvivauvalle. Kapeareisiselle kirahvivauvalle.

Entäs sitten tarravikaiset vaipat? Tarrojenhan pitäisi olla helpot vaihtaa. Senkun vain ratkoo edelliset pois ja ompelee uuden tilalle. Paitsi jos haluaa tulokseksi muutakin kuin pissaa vuotavan reikäjuuston. Joku nyt varmaan ajattelee että jospa ompelee vanhojen tarrojen päälle uudet? Niimpä niin. Näin minäkin ajattelin. Silmiä kirvelevä lopputulos mielessäni en viitsi edes kirjoittaa miten siinä kävi.

Toimitin loput ompelutaitoiselle anopille ja päätin että ei koskaan enää. Kunnes joulun pyhinä hamstrasin uuden kumpparivikaisen kestovaippakasan. En tiedä miksi. Olin unohtanut tyystin mitä kautta edelliset tulivat toimiviksi.

Kaikkihan tietävät, että jos jotain etsii, joku muu etsii aivan varmasti sitä samaa. Siksi on tarpeen selata kestovaippojen myynti-ilmoituksia 5 minuutin välein jotta ehtii varmasti ensimmäisenä varata kun hyvä vaippa tulee myyntiin. Muutaman vuorokauden kyttäyksen jälkeen saldona on 10 vaippaa ja lähes maaninen olotila. Näin unta vaipoista, puhuin puolisolleni vain vaipoista ja postilaatikko pursuaa yhä vaippoja. Vessassa käydessäni yllätin itseni pohtimasta että minne unohdin vaippani kunnes -luojalle kiitos muistin, että minä en toistaiseksi niitä itse vielä tarvitse.
Löysin kyllä hauskan kuosisia aikuisten kestovaippoja poistomyynnistä ja mietin kuumeisesti olisiko lähipiirissä vaipan tarpeessa olevia mummoja mutta luovuin ajatuksesta. Jossain sen rajan on harmi kyllä mentävä.

Hulluutta on monenlaista. Nykyään mieheni osaa jo välttää katseita jotka saatan ottaa haasteena. Se voi tulla kalliiksi. Myös mieheni mielenterveydelle.
Vietimme löysää Tapaninpäivää makoillen lattialla ja jutellen tietysti kestovaipoista. Tai ainakin minä juttelin. Hän keskeytti minut ja ihmetteli miksi sohvan reuna haisee omituiselle. Kaivoin hänen selkänsä alta mattoon maastoutuneen märän kestovaipan.

Joulutappio

Huomenna on jouluaaton aatto. Olemme ripustelleet ympäri kotiamme joulusukkia, koreja joissa on joulusälää ja kynttelikköjä ikkunaan. Nurkissa tuoksuu piparit ja tolu. Olohuonettamme koristaa joulukuusi. Aina kun katseeni osuu siihen, mietin että vielä ehtisin käydä hankkimassa oikean kuusen. Aivan niin. Minä kaikesta huolimatta hävisin taistelumme joulukuusesta ja mitä nöyryyttävimmällä tavalla.

Olin jo päättänyt, etten enää kysy mieheltäni kumman hankimme. Aidon vai muovisen. Ajattelin vain suunnata ostamaan puun ja ainut mietinnän aihe oli, ottaisinko Suomalaisen vai Ukrainalaisen kasvin. Kuitenkin taas kun kiivas keskustelu asiasta syntyi, päätin antaa aviopuolisolleni mahdollisuuden. Kävin etukäteen katsomassa paljonko tekokuuset maksavat. Hinnat pyörivät 30-70 eurossa. Myös käytettyjen hinnat olivat vähintään 20 euroa. 

Sanoin, että jos mies löytää kuusen 10 eurolla, suostun muovihirvitykseen. Tietenkään mistään ei löydy niin halpaa kuusta mutta olin sentään antanut mahdollisuuden. Vähimmäispituudeksi määritin oman pituuteni. 

Mies kahlasi läpi kaikki internetin myyntipalstat ja tunnusti tappionsa.

Seuraavana päivänä lähdimme kiertelemään kaupoista joulukoristeita. Pysähdyimme hetkeksi kierrätyskeskukseen. Myös sinne oli kiirinyt jouluinen tunnelma. Myynnissä oli jos jonkinmoista kynttilää ja piparimuottia. Ostimme tulevaan joulupuuhumme palloja. Kaikki joulujutut olivat 50% alennuksessa.

Nurkassa joulun tunnelmaa loi muovikuusi. Koristeenaan valtaisa hintalappu. Jähmetyin. 10 euroa. -50%.

Joulukuusen hinta oli 5 euroa. Ehdin miettiä sekunnin, miten 150cm pituinen varteni peittää 2 metrisen kuusen latvassa olevan hintalapun ja pääsisin luikkimaan ulos mies vanavedessä mutta vahinko oli jo tapahtunut. 

Mies raahasi voitonriemuinen  ilme kasvoillaan muovipiikkikasaa kassoille. 

Hyvä puoli asiassa oli säästö. Joulubudjetista jäi aika paljon ylimääräistä joulusuklaalle. Lohtusuklaalle. 

Joulun odotusta

Syyskuun 25 päivä Lidliin tuli joulukarkit. Huomioin sen erityisesti siksi, että olen auttamattoman koukussa kyseisen ketjun suklaarasioihin jonka kaikki karkit näyttävät erilaisilta mutta maistuvat samalta.Viime vuonna aatonaattona halusin vielä täyttää varastot, mutta huonoksi onnekseni ne olivat loppu. Ajoimme kaikki kotipaikkakuntamme Lidlit läpi ja löysimme yhden jossa niitä oli. Se meni Masukoison piikkiin. Tänä jouluna kohtuni on tyhjä joten parempi varautua ajoissa.

Nyt jouluun on alle 2 viikkoa ja jokavuotinen taistelu joulun perinteistä, traditioista ja toimintavavoista on alkanut.

Toissajouluna mieheni ei halunnut lainkaan joulukuusta. Pitkän keskustelun jälkeen sanoin "selvä, ei kuusta" ja painelin torille ostamaan 2m korkean kuusen jonka latva piti leikata jotta se mahtui autoon.
Tänä vuonna sama riitapukari ei halua aitoa joulukuusta. Tälle on osittain painava peruste. Mutta vain osittain.
Viime jouluna kuusi varisi paikalleen jo Tapaninpäivänä ja siihen jääneet kolme neulasta tippuivat eteisen nukkamatolle kun raatoa kannettiin ulos. Sieltä ne pistelivät jalkoihin vielä lumien sulaessa huhtikuussa. Kuusen pikavauhtiin tapahtunut variseminen ei suinkaan johtunut joulukuusen luonteesta. Syynä oli Mieheni luonne.
Hän oli tavalliseen tapaansa unohtanut kuusta pystyttäessä laittaa kuusen jalkaan vettä. Keksittekö yhtäkään hyvää syytä, miksi minun pitäisi tänä jouluna kärsiä aidon kuusentuoksun puutteesta vain koska mieheni kuivatti joulukuusen pystyyn edellisvuonna?
Niin. En minäkään. Siispä ostin tyttökoisomme iloksi kassillisen pinkkejä kuusenkoristeita.

Toinen vakituinen ongelman aihe on kinkku. Se alkaa jo kaupassa. Minkä kokoinen otetaan? Minä haluan 8kg potkalla ja mies 4kg ilman potkaa. Hän on olevinaan niin kamalan matemaattisen älykäs muttei ymmärrä että 8kg potkalla on samanverran kuin 4kg ilman. Olen aina saanut tahtoni läpi. Jo useana jouluna yöunet ovat tulleet kalliiksi, sillä minun potkani on joka kerta irronnut paistamisen jälkeen. Yhtenäkään jouluna talomme kinkunpaistaja ei ole herännyt herätyskelloon ja juhlapöydän kruunun sisälämpötila on ollut joulusta riippen 95-100 astetta. Tänä vuonna perinne muuttuu. Hän saa luvan nukkua makuupussissa uunin edessä.

Joulumme perustavanlaatuisinta vääntöä käydään jo edeltävästä helmikuusta saakka. "Kenen luona olemme" taistelu. Molemmat ladomme kaikki perustelut maan ja kuun väliltä, miksi on tärkeää viettää joulu oman sukumme luona. 5 joulua peräkkäin olen tietenkin tämänkin taiston voittaja mutta tänä jouluna jouduin taipumaan. Niimpä vietämme minun sukuni luona aattolounasta ja mieheni suvun luona aattoiltaa. Koko jouluaatto on tarkasti kellotettu.
Tärkeintähän ei ole joulun tunnelma eikä Jeesus-lapsi, vaan että ehdimme joka paikkaan ajoissa. Niimpä niin. Jos entiset merkkit paikkaansa pitävät, luulempa ettemme kerkeä edes sängystä nousta ennenkuin olemme jo jokapaikasta myöhässä.

Koska joulu on vasta edessäpäin, sammutan koneeni ja lähden aloittamaan kolmannen joulukiistan varakinkun ostamisesta.

Rauhallista joulun aikaa!